Sivut

maanantai 7. elokuuta 2017

10 ideaa kirjailuun osa 2/3.

Edellisessä postauksessa (ks. tästä) vilautin uusimman Kauneimmat Askartelut -lehden kirjailukokonaisuuden ensimmäistä puoliskoa. Nyt jatko-osassa lisää kirjailua! Kokonaisuutta ideoidessa päätin, että on pakko kokeilla miten kirjailu taipuu koruiksi - onhan korut lempimuotoni aika lailla kaikessa itse tekemisessä.
Idea 1: Kirjailu ristipistoilla nappi-aihioon. Kokeilin kaulakoruksi ja sormukseksi. Aika hyvin taipui aihioon, vaikka ensin ajattelin että onkohan ristipistokangas eli ts. aida-kangas lie liian paksua. Mutta näppärästi kävi ja kirjailukin oli nopeaa. Itse päädyin mustavalkoiseen yksinkertaisuuteen, mutta muutaman centin nappikokoonkin mahtuisi tekemään vaikka mitä ristipistokuviota (itsehän en edes tehnyt ristipistoja).
On se kyllä varsinainen timanttisormus, hehee.
Idea 2: Kirjontakehyksessäkin voi tehdä korupohjia. Tässä yksi versio (ks. valmis koru alta). Pingotettuun kankaaseen voi hahmotella kuvan ja sitten vain lohkot täytetään häivepistoin. Reunoihin tein kapean "nauhan" laakapistoja ja sitten leikkelin ja ompelin kirjotun kankaan nahkapalaa vasten.
Ja lopputulos näyttää tältä! Tuli aika kiva, graafinen ja kivan epäsymmetrinen. Ja arvaatteko muuten mitä? Tämä ei ole edes kokonaan kirjontalangoista. Käytin osaan lohkoista myös moninkertaista ompelulankaa. Eroa ei näe!

Ihan hyvä vaihtoehto vaikkapa niihin hetkiin, kun haluaisi tiettyä sävyä, mutta ei halua/ehdi/tarvitse ostaa kokonaan uutta kirjontalankanippua niin sen sijaan voi käyttää myös tavallista ompelulankaa.
Idea 3: Omat kestokirjailupohjat! Tämä on ehkä yksi nerokkain idea mitä olen vähän aikaan korujen saralla keksinyt. Mistä voin kovasta muovista (tämä esimerkiksi cd-levykotelon sisämuovista) voi sulatella neulan kanssa kirjailupohjan. Valitse vain muoto, tee reiät ja kirjaile menemään. Voi kirjailla vaikka joka päivä eri kuvion!
Tein myös sormusversion sähäköillä vauhtiviivoilla. Sormuksessa on se hyvä puoli, että taustapuolen pistot jäävät piiloon. Kaulakorussa pitää vähän miettiä miltä se taustapuoli näkyy, kun auttamattahan se näkyy kaulassa liikkuessa.

Ks. korujen ohjeet Kauneimmat Askartelut -lehdestä (3/17, löytyy hyvin varusteltujen kauppojen lehtipisteistä!).

Tykkää ja seuraa Kauneimmat Askartelut -lehteä myös Facebookissa ja Instagramissa @kauneimmataskartelut 
#kauneimmataskartelut #100uuttakierrätysideaa

2 kommenttia:

  1. Miten siis teitkään nuo kirjontapohjat cd-levyn kotelosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneimmat Askartelut -lehden myyntiaikana en harmillisesti voi tänne sen ohjetta kertoa, mutta sen voi käydä lukaisemassa nro 3/17-lehdestä :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.