Sivut

tiistai 10. lokakuuta 2017

Virkattu syysliina.

Synkkä ja sateinen syyspäivä - ja minä kun odotin aurinkoa ja päivänvaloa kameralle! Se on jälleen tämä sesonki taas, sitä ei postata, jos ei ole ole aurinkoa. Paitsi nyt. Päätin, että himmeys hiiteen, minähän menen *askakuvilla, I will survive.
En ole oikein koskaan kokenut olevani mikään liinojen ystävä. Etenkään pienten liinojen. Tai laisinkaan virkattujen sellaisten. Ja silti löysin itseni virkkaamasta lehdenmuotoisen pikkuliinan. ja olen siitä vielä vielä aika innoissani!
Ohjeetta en lähtenyt lehteä virkkaamaan. Ohjeessa ei juurikaan tosin ollut tekstiä vaan piirroksella mentiin. Ja koska en laiskiaisena ja mukavan asennon saaneena jaksanut nousta hakemaan kynää merkatakseni tehdyt kierrokset, menihän siinä sitten vähän laskut sekaisin - joten tein sitten ohjeen lehden omin pienin muutoksin. Muodosta tuli muutoksilla vähän tasaisempi. Valmiin liinan halkaisijaksi tuli noin 50 g kerällä (Armi Nordia -akryylilankaa) 30–35 cm riippuen mistä suunnasta mittaa.

Ohje löytyy Ravelryn sivuilta - voit ladata pdf:n ilmaiseksi tästä.
Liinan tekemisessä kaikista hauskinta oli kyllä tuo liinan "pingotus" ja kosteana silittäminen. Silitysalusta on kyllä kätevä ja nopea - siitä lisää tässä postauksessani (sisältää myös muita pieniä diy-vinkkejä ompelijalle).
Että hyvää tiistai-iltamaa vaan! Muratti se ainakin jaksaa kasvaa, vaikka saatava valo on lähinnä kattolampusta.

6 kommenttia:

  1. On tosiaan vaikea saada kunnon kuvia näinä pimeinä aikoina!

    VastaaPoista
  2. Ihana! Tostahan sais vaikka mitä; tiskirättejä, mattoja sun muita! Kiitos tästä vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Totta, toimis tosi hyvin mattona ja vaikka minkälaisena :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.