Sivut

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Luukku 10: Hauskat jouluhahmot.

Toisena adventtisunnuntaina esittelen teille kaksi uutta jouluhahmoa. Ne vasta hauskoja kavereita ovat!
Joululaama ja -poro (vai peura?)! Toinen virkaten, toinen huovasta. Niin hassuja! Ja pysyvät myös pystyssä seisten!
Poropeura on Mollie Makes -lehden kylkiäispaketti. Tein sen aika prikulleen kaavojen ja ohjeiden mukaan. Laaman (tarvikepaketti vastaavasta virkkauslehdestä, saattoi olla nimeltään Simply Crochet) virkkasin freestyle-meiningillä. Aloitin kyllä ohjeen mukaan, mutta totesin, että siitä tulee makuuni aivan liian iso (ja aivan liian iso kuusenkoristeeksi). Purin ja aloitin uudestaan ja virkkasin lähinnä kuvaa mukaillen.
Poropeura on kivan kevyt. Siellä se lymyilee joulukuusessa. Tuo pinkki ja oranssi tuovat virkistävää väriä kuuseen!
Laama rimmaa hyvin turkooseihin koristeisiin. Niitä löytyy mm. minikokoisen sukan muodossa (ks. virkkaustutoriaali tästä).
Joku saattoi bongata kuusen oksalta myös tämän hauskan huopahahmon! Se on tyttö huopapiparin muodossa.
Piparitytön ja huopaporon esittelin aiemmin viime kuussa. Niistä on ohje kaavoineen Kauneimmat Askartelut -lehden joulunumerossa (4/17). En kestä, tuo poron nappinenä on niin hauska! Jään jotenkin aina tuijottamaan sitä hymyillen.. 
Otin tänä vuonna joulukuuseen hiukan amerikkalaisemman otannan. Mitä enemmän, sitä parempi! Niin värien, muotojen ja kaiken kannalta. Usein olen laittanut joko vain valkoisia, vain sinisiä jne. Nyt ripustin oksille kaiken mikä miellytti!
Mutta sitten mietin näin päiväsaikaan, kun ei valoja kehtaa pitää turhaan kuusessa.. not enough! Kuusi tarvitsee vielä jotain pirskahtavan kirkasta iloisuutta.. Vaalea pörrönauha ei ole tarpeeksi. Virkkasin pinkkiä nauhaa kolmisen metriä. Kiepautin koristeiden lomaan ja avot, joulukuusi on rakennettu!

Joko teillä on laitettu joulukuusi vai koristeletteko vasta jouluaatoksi?

4 kommenttia:

  1. Mahtava toi laama! :D Ja nuo huopaotukset on kanssa ihanat. Meillä on kuusi ollut kuun alusta asti, muovikuusen kun voi laittaa milloin huvittaa. Tykkään, että kuusta ehtii katella vähän kauemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos :D Laama on hauska otus kyllä! Totta, oikeaa kuusta ei paljoa 1.12 laiteta, mutta muovikuusen voi! Se kestää aikaa ja katsetta vähän pidempään :)

      Poista
  2. Tuo joululaama on huippu hauska. Jos vain ehdin, niin teen kyllä itsekkin tuommoisen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Nipistä aikaa laamalle, se valmistui aika nopeaa! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.