Sivut

torstai 14. joulukuuta 2017

Luukku 14: Joulu-amigurumit

Luukussa 14 jo mennään, yli puolivälin! Kun joulukalenterin sisältöä mietin, listalle nousi hyvin nopeasti jonkinlaisen virkatun hahmon eli amigurumin tekeminen. No joululaaman jo teinkin aiemmin jo (ks. postaus, luukku 10), mutta sen lisäksi halusin tehdä jonkun ihan muun, jota ei laitettaisi kuuseen, vaan istumaan johonkin hauskaan paikkaan.
Ja tässä se sitten on! Jouluinen amigurumi, piparipoika nimeltään. Se on vekkuli ja vikkelä kaveri. Mahtuu pieneen paikkaan ja pyörii tiellä ja joulukoristelaatikossa vielä vuosien ajan. Hyvä, että pysyy kuorrute ja strösselit päässä. Rusettikin on koko ajan vinossa. Mutta joskus se osaa istua kiltisti paikoillaan hiljaa myhäillen!
Ja kun vauhtiin pääsin, samalla ohjeella (ks. alta) tein myös piparipojalle kaveriksi hömelön tontun. Sillä on irrallinen tonttulakki (ja siitäkös piparipoika tuli kovin kateelliseksi).
Tee-se-itse: Joulu-amigurumit

Hahmot virkataan viidessä osassa. Kehona on tatti, jossa on tasainen pohja. Jalat pitävät hahmon istualleen. Kädet ovat samanlaiset mitä jalat, vähän pienemmät vain. Kierrokset tehdään kaikissa osissa suljettuna.

PIPARIPOIKA: Keho: 1. krs: Tee taikasilmukkaan kjs + 8 ks. 2. krs: Tee 2 ks jokaiseen s:aan. 3. krs: *1 ks, 2 ks samaan s:aan*, toista *-* kierros (= 24 s). 4. krs: Tee 1 ks jokaiseen s:an takareunaan. Pohja on valmis. 5–6. krs: Tee 1 ks jokaiseen. 7. krs: *Tee 4 ks, kaksi s yhteen*, toista *-* kierros loppuun (= 20 s). 8. krs: *Tee 3 ks, kaksi s yhteen*, toista *-* kierros loppuun (= 16 s). 9. krs: *Tee 2 ks, kaksi samaan s:aan*, toista *-* kierros loppuun (= 21 s). 10. krs: *Tee 2 ks, kaksi samaan s:aan*, toista *-* kierros loppuun (= 28 s). 11. krs: Tee 1 ks jokaiseen s:aan. 12. krs: Tee 9 ks, kaksi s samaan s:aan, toista kierros loppuun (= 30 s). 13–14. krs: Tee 1 ks jokaiseen s:aaan. 15. krs: *4 ks, kaksi s yhteen*, toista *-* kierros loppuun (= 25 s). Jatka *1 ks, kaksi s yhteen* kunnes silmukat voi kuroa langanpäällä yhteen.  Huom! Muista täyttää kehovanulla ennen kuin päälaki umpeutuu.
Jalat (2 kpl): 1. krs: Tee taikasilmukkaan kjs + 8 ks. 2.–3. krs: Tee 1 ks jokaiseen s:aan. Katkaise lanka, mutta jätä langanpäätä sen verran, että saat sillä ommeltua jalan paikalleen.
Kädet (2 kpl):  1. krs: Tee taikasilmukkaan kjs + 6 ks. 2. krs: Tee 1 ks jokaiseen s:aan. Katkaise lanka, mutta jätä langanpäätä sen verran, että saat sillä ommeltua käden paikalleen.
Viimeistely: Yhdistä osat. Ompele kuorrute huovasta päälaelle. Liimaa posket, silmät (mustat tussilla) ja störsselit huovasta. Kirjaile pieni beige suu ja ompele eteen pieni rusetti.

TONTTU: Tee keho samoin, mutta tee vaihda kehossa puolivälissä lankaa. Tee jaloissa ja käsissä eka krs beigeä, loput punaisella. Tonttulakki: Virkkaa päänympäryksen verran ketjusilmukoita, esim. 30-31s. 1.–3. krs: Tee 1 ks jokaiseen. 4. krs: *5 ks, kaksi s yhteen*, toista *-* kierros loppuun. 5. krs: *4 ks, kaksi s yhteen*, toista *-* kierros loppuun. 6. krs: *3 ks, kaksi s yhteen*, toista *-* kierros loppuun.7. krs: Tee 1 ks jokaiseen (= 18 s). Jatka toistamalla *3 ks, kaksi s yhteen* niin kauan kunnes lopussa on enää muutama silmukka. Kiristä silmukat yhteen. Päättele lanka. Viimeistely: Yhdistä osat. Liimaa silmät (mustat tussilla) ja posket huovasta. Kirjaile pieni musta suu ja ompele eteen pienet napit.
Piparipoika se vei tontulta lakin! On se toinen kuin murheen syönyt kaljulla päällään. Hyi piparia, pukki tuo risuja!
Kerrothan, jos kokeilit virkkausohjetta! Jos siinä on epäselvyyttä tai virheitä, kuulen ja korjaan mielelläni.

6 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.