Sivut

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Luukku 20: Joulupaidat.

Vähiin käy kohta luukut! Enää rippeet jäljellä. Mitäpä sitä tänään luukusta paljastuu? Jouluneuleet! Kuulin huhua, että ugly christmas sweaters eli rumat joulupaidat ovat alkaneet mennä buumistaan ulos. Syytän sitä, että ne tulivat liian helposti kaikkien saataville. Itselläkin on ja olisin tehnyt nyt lisää mutta..liika on niissäkin liikaa?

No ei sitten enää rumaa puseroa, mutta entäpä sitten jotain omaan tyyliin paremmin sopivaa? Sellaista mitä voisi pitää myös vähän pitempään, vaikka koko pimeän talven?
Joulutunika! (Tai talvitunika.) Siinä on poro. Ompelin tuon tunikan jouluksi noin viitisen vuotta sitten. Se oli alkujaan pitkä neulehame, mutta kavensin ja tein siitä tunikan. Nyt siihen oli tullut keskelle tahra. Ohgodwhy, miksi aina valkoiseen jokin typerä tomaattispruutaustahra?

Tahra meni peittoon, kun ompelin siihen päälle ison mustan poron paksusta joustocollarista. On se aika uljas.
Innostuin ja samaan henkeen tein myös pienen Game of thrones -fanittajan insidehenkisen puseron. Valkoinen perusneule, jossa oli myöskin pieni tippatahra. Leikkasin satunnaisista nahkapaloista kirjaimet ja tikkasin ne niin, että tahra meni peittoon (ja sen takia ensimmäisten sanojen väliin tuli turhan iso väli..).
Nyt uunissa tuoksuu saaristolaisleipä, mukissa on glögiä ja kohta alkaa lahjojen paketointi. Joulu saa pikku hiljaa saapua. Vielä on silti neljä joulukalenterin luukkua jäljellä! Mitäpä niistä vielä paljastuu?

2 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.