Sivut

perjantai 22. joulukuuta 2017

Luukku 22: Jouluasetelma.

Jouluaatto ylihuomenna! Iik. Kääk. Apua. Mitä kaikkea pitikään tehdä? Nyt ehkä iski kiire ja stressi.  

Kun jos muillakin on kiire, mutta tekee mieli saada jotain joulutunnelmaa tasoille tai ison ruokapöydän keskelle niin ratkaisuna on nopeasti kasaan hoituvat jouluasetelmat maljakkoihin ja lasikupuihin.
Kun sattuu olemaan kaksi pientä lasikupua ja kolmanneksi pyöreä lasimalja niin tein kolme pienenpientä jouluasetelmaa yhdeksi isommaksi asetelman kokonaisuudeksi. Keräsin sisään kaikkea pientä jouluista sälää.
Lasimaljaan kaadoin merisuolaa ja koska suolan kaataminen ei tietenkään lasikupuun ole mahdollista niin leikkasin pohjalle valkoisesta teddykankaasta "lumipeitteen". Se pitää myös asetelman pikkujutua paikoillaan.
Ja näin ne löysivät paikkansa. On kuusta, lahkapakettia, kranssia, peuraa ja tonttua. Merisulaan sopi pieni tuikkukin - mutta vain somisteena, en ehkä uskalla sytyttää sitä ettei kranssit roihahda palaamaan. Tampereen kässämessujen nukkekoti-osastolta löytämäni pikkubambi ei päässytkään asetelmaan. Aion laittaa sen aattona kakun päälle.
Ja tässä ne oat kokonaisuutena. Ajattelin jo hyvissä ajoin ennen joulua, että tahdon koostaa senkin päälle jouluasetelman pikkusista kuusista, isosta valkoisesta porosta - ja nyt miniasetelmista myös!
Tykkään tästä porosta tosi paljon! Se on niin ihana. Sillä on myös terapeuttisen kivan tuntuinen karva.

2 kommenttia:

  1. Hei! Hienot tuli. Kiitos ideasta. Onneksi tekolumelle on muita vaihtoehtoja.
    T:H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos ja ole hyvä :) Tekolumelle on todellakin vaihtoehtoja! Myös vanua voi käyttää, sekin vois näyttää aika kivalta :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.