Sivut

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Virkattu papukaija (+ virkkausohje).

Näin unta virkatusta papukaijasta. Tai siitä, että yritin tehdä sellaista. Se oli vähän outo uni, siinä ei tapahtunut mitään muuta. Mutta se jäi aamulla mieleen pyörimään ja tuli ajatus, että kai se on sitten kokeiltava oikeasti..?

Joten unesta toteen, yritin tehdä mahdollisimman sen näköisen lintusen mitä unessani oli. Keltainen, varpusmainen undulaatti. Pieni koukkunokka ja isot mustat silmät. Ja taipuvat jalat!
Aika kauan pähkäilin ja yritin siirtää unen visiota todeksi. Mutta tällainen siitä tuli! Ja samalla kirjoitin myös virkkausohjeen auki - jos joku muukin tahtoo virkata lintusen. Tästähän voisi muokata millaisen linnun vain: muuttelee värejä, tekee erilaiset siivet ja vaihtaa vaikka terävän nokan koukun tilalle..
Lintu on yllättävän helppo tehdä - jos osaat kiinteän silmukan, osaat lisätä ja kaventaa niin osaat myös tehdä tämän!

Virkattu papukaija 

Virkkaa näin: Aloita päästä ja jatka suljettuina kerroksina kohti pyrstöä. Tee taikasilmukkaan 1 kjs + 8 ks. 2. krs: Tee 1 ks ja 2 ks seuraavaan silmukkaan, jatka näin koko kierros (= 12 s). 3. krs: Tee 1 ks ja 2 ks seuraavaan silmukkaan, jatka näin koko kierros (= 18 s). 4.–9. krs: Tee 1 ks jokaiseen silmukkaan. (Vaihda langanväriä). 10. krs: Tee 8 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 1 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 1 jokaiseen kierroksen loppuun asti (= 20 s). 11. krs: Tee 1 ks ja 2 ks seuraavaan silmukkaan, jatka näin koko kierros (= 20 s). 12. krs: Tee 8 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 1 ks, 2 ks samaan silmukkaan, 1 jokaiseen kierroksen loppuun asti (= 22 s). 13. krs: Tee 5 ks ja tee keskelle lisäykset: *2 ks samaan silmukkaan, 1 ks*, toista *-* kuusi kertaa, tee kierroksen loppuun 5 ks (= 28 s). 14.–20. krs: Tee 1 ks jokaiseen silmukkaan. 21. krs: Tee 8 ks, kavenna 2 ks yhteen, 9 ks, kavenna 2 ks yhteen, 1 jokaiseen kierroksen loppuun asti (= 26 s). 22. krs: Tee 1 ks jokaiseen silmukkaan. 23. krs: *3 ks, kavenna 2 ks yhteen*, toista koko kierros loppuun.

Jatka suoraan pyrstöön: Tee 3 ks + 4 kjs, käännä. Jatka koukusta laskien 2. silmukasta: Tee 9 ks + 4 kjs, käännä. Jatka koukusta laskien 2. silmukasta: Tee 12 ks  noin 8 kerrosta. Kavenna pyrstöä jättämällä eka ja viimeinen silmukka väliin tehden ensin kaksi kerrosta 8 silmukalla ja sitten kaksi kerrosta 6 silmukalla. Katkaise ja päättele lanka.
Siivet (kumpaakin siipikappaletta 2 kpl): Tee taikasilmukkaan 1 kjs + 8 ks. 2. krs: Tee 2 ks jokaiseen silmukkaan (= 16 s). 3. krs: Tee 1 ks ja 2 ks seuraavaan silmukkaan, jatka näin koko kierros (= 24 s). 4. krs:  Tee 2 ks, 2 ks samaan silmukkaan, jatka näin koko kierros (= 32). 5. krs:  Vaihda väri ja tee laitaan  20 ks. Päättele. Alasiivet: Tee 5 kjs. Jatka koukusta laskien 2. silmukasta: 1 jokaiseen (= 4 s) 4 kerrosta. Jatka kaventaen jättäen viimeinen silmukka joka kerros väliin kunnes jäljellä on vain 1 ks. Päättele. Virkkaa tehostevärit alasiipien reunoihin vastakkaisille puolille.

Tee lisäksi pohjakappale kuten siipipyörylä, mutta vain 2 kerroksen verran sekä kaksi "poski"kappaletta, mutta niitä vain yhden taikasilmukkakerroksen verran.

Aloita kokoaminen: Kokoa ompeluneulalla ja -lankalla. Yhdistä pyrstön reunat alakautta vastakkain. Ompele piilopistoja pyrstöön niin, että siitä tulee litteä.
Ompele alasiivet yläreunoistaanpaikoilleen. Ompele siipipyörylät ensin vastakkain (tulee suorempi selkälinja) ja sitten vasta linnun selkään. Ompele piilopistoin reunoista kiinni.
Täytä vanulla pää. Kirjaile pyöreät silmät paksulla langalla pään kummankin puolin, vaihda puolta vanun läpi ja kiristä silmiä vähän yhteen, jolloin pää saa mukavamman muodon. Tee nokka oranssilla langalla ensin pitkiä pistoja ylhäältä alas ja kuroen ne alhaalta yhteen. Oli vähän kikkailua, jotta nokka sai vähän papukaijamaista muotoa. Lopuksi ompele "poski"pyörylät paikoilleen.
Tee jalat esimerkiksi paksusta metallilangasta. Itse tein kahdesta pätkästä per jalka, pujottaen langalla ne tukevasti toisiinsa. Sitten päällystin ne kapeilla alumiiniteippisuikaleilla. Lopuksi (ei kuvaa) yhdistin rautalangalla jalat toisiinsa (noista ylösjäävien varsien taitekohdista) ja kiedoin vanua vähän ympärille.

Sido jalat langalla tiukoilla solmuilla paikoilleen, täytä vanulla lintu ja ompele pohjapyörylä paikoilleen (tulee pyrstöä ja jalkoja vasten). Sitten papukaija onkin valmis!
Rautalankajaloissa on se kiva puoli, että niitä voi taivuttaa ja linnun voi asettaa seisoskelemaan mihin vain!

Ja jotta lintu ei jää vain yksittäiseksi koristeeksi, tälle on myös vielä suurempi idea, mutta siitä lisää toisessa postauksessa. (Kuka arvaa mihin aion linnun käyttää? Hihii.)

Ja laittakaahan edellisen postauksen kommenttikenttään millaisia tutoriaaleja haluaisit nähdä lisää tai millaisia toiveita vaikka kierrätysmateriaaleiden suhteen olisi. Kaikenlaisia toivetutoja voi heitellä, toteutan inspiroivimmat toiveet!

2 kommenttia:

  1. Mulle tuli heti mieleen et pajunkissa maljakkoon kivoja pääsiäiskoristeita. Meille taitaa ainakin tulla pääsiäislintuja 😊

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.