Sivut

torstai 15. maaliskuuta 2018

8 ideaa teipeistä.

Olen viime aikoina ollut hullaantunut teipeistä. Kyllä, teipeistä! Kaikenlaisista sellaisista. Aika hyvin entuudestaakin tunsin askarteluun soveltuvia teippejä, mutta nyt pääsin tutustumaan Kauneimmat Askartelut -lehden ja Teippitarhan kautta enemmän teippien maailmaan.

Oli aika mielenkiintoista kunnolla hypistellä ja ottaa tuntumaa: mikä sopii mihinkin ja missä pysyy mikäkin parhaiten. Ei ole sama mitä käyttää mihinkin, sillä aika paljon oli eroja erilaisissa teipeissä, mm. niiden pysyvyydessä ja pinnassa tai vaikkapa joustavuudessa.
Moni varmaan tietää, että esimerkiksi washiteipit ovat aivan loistavia kaikenlaisessa paperikoristelussa, esimerkiksi bujoilussa (bullet journal) ja kalenterien koristelussa. Mutta mihin muuhun teipeistä olisi?

Katsotaas muutama idea mitä muuta voisi teipeistä tehdä:
Idea 1: Helpot kortit

Tietty kortteihin teipit ovat omiaan! Voi tehdä kortin vaikka minuutissa, jos vetää teippiä vierekkäin, ristiin, päällekkäin ja vaikka mihin suuntaan - eikä haittaa, jos menee vähän vinoon, koska washi- ja askartelulaatuset teipit kyllä irtoavat helposti paperin pinnalta. Voi asetella muutamaankin otteeseen uudelleen ja sekä teipin että kortin pinta pysyy hyvänä.
Idea 2: Kimaltavat ja kevyet korut

Sulkakorvikset kuin höyhenet - niin kevyet ne ovat! Ihastuin näihin glitterteippeihin - ihania! Kimaltavat ja tarttuvat vastakkain aika hyvin. Eli helpot höyhenet voi tehdä vaikkapa näin pähkinänkuoreen tiivistettynä: korupiikki käteen ja teippiä kahdelle puolelle vastatusten. Saksilla laitojen hipsutusta ja valmista tulee. Jos käyttää metallilankaa niin sulista saa myös vähän taipuisat.
Ja jos jätetään kapeat teipit sikseen niin entäpä sitten vanhan kunnon jesarin uudet kaverit eli kuviolliset ilmastointiteipit! Joku vuosi sitten näistähän oli ihan buumi. Ja sen jälkeen teippikuosien ja -merkkien valikoima on kasvanut. On myös laadullisia eroja, kiiltäviä ja mattoja. Joustavia ja joustamattomia. Vaikka ja mitä.
Idea 3: Rusetti miehelle

Tästä olen aika ylpeä! Tein ihan vain pelkästä teipistä rusetin - ei muita materiaaleja. Ei kangasta, ei liimaa, ei ompelua. Pelkkää teippiä (ja tietenkin irrotettava rusettinauha). Mies on tätä jopa pitänyt ja kovasti tykkäsi. Tuo viiksikuosi on kyllä aika veikeä. Tarkempi rusetin "taittelun" ohje tähän löytyy Kauneimmat Askartelut -lehdestä.
Idea 4: Pussukka

Jos minigripistä on pohja rikki, mutta se on muuten vielä ehjä, voi siitä tehdä kestävän pussukan. Pohja pois ja teippiä päälle. Toimii! Pussi saa myös kylkiin kestävyyttä ja sisällyskin pysyy katseilta piilossa.
Idea 5: Lokerikko

Pieini lokerikko - kuka arvaa mitä muuta käytin tähän kuin teippiä?
Kirjekuoria! Kuoria pinkka yhteen ja washiteipillä reunojen läpikäynti (estää paperiviillot ja onhan se teipattuna nätimpikin). Käytin somistamiseen myös ilmastointiteippiä. Lokerikon saa myös suljettua nauhalla.
Idea 6: Teippilaatikot

Teipeistä teippilaatikko, eikö ole ihan loogista? Erilaisia boxeja päällystämällä saa kivoja säilytyslaatikoita teipeille tai mille vain. Näihin käytin alumiiniteippiä ja muotoonleikattua pitsiteippiä. Tuo alumiiniteippi on kyllä kiva, sillä saa peilimäistä pintaa aikaan.
Idea 7: Teippikehys

Ja jos korut voi ripustaa seinälle kehykseen niin miksei myös teipitkin? Tästä tuli aika kiva!
Idea 8: Teipatut tuikut

Ja loppuun jo lähes klassikoksi kutsuttava idea: koristele washiteipillä tuikut! Useimmat teipit ovat leveydeltään lähes täydellisiä tuikun ympärille.

Tarkemmat ohjeet ideoihin ja kattavan teippien tietopaketin (sekä Teippitarha-lahjakortin arvonnan, winkwink) löydät Kauneimmat Askartelut 1/18 -lehdestä, joka löytyy hyvin varusteltujen kauppojen lehtipisteistä tai myös esim. verkkokaupasta. Kaikki postauksen teipit saatavilla Teippitarhasta.

Tykkää ja seuraa Kauneimmat Askartelut -lehteä myös Facebookissa ja Instagramissa @kauneimmataskartelut #kauneimmataskartelut

13 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuo kirjekuorilokerikko. Loistava oivallus! Washiteipit on kyllä niin kauniita ja monikäyttöisiä.

    VastaaPoista
  2. Hei tosi kivoja ideoita! Kiitti vinkeistä!

    VastaaPoista
  3. Rusetti ja sulkakorvikset on ihan sikke hienoja. Oot sinä kyllä aikomoinen teippitaikuri <3

    VastaaPoista
  4. Oi,sulkakorvikset,ihanat,tuo lähtee kokeiluun,kiitos vinkistä 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) testaa teippejä et mikä soveltuu parhaiten, ihan kaikki ei mulla tuohon soveltunu :)

      Poista
  5. Teipeistä on kyllä moneksi! :) Kivoja ideoita.

    VastaaPoista
  6. Haluan tuommosen teippikehyksen omille teipeilleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun sitten tekemään, valmistus käy helposti ja nopeasti, jos vain tarvikkeet löytyvät ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.