Sivut

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Hupparimania: Hupparimekko ja raglanhihat (tutoriaali osa 3).

Hupparimania jatkuu! Eka tuli maailman iisein joogahuppari, sitten tuli ns. kakkostason perushuppari ja nyt - wait for it - hupparimekko! Ja jotta systeemi ei ole liian edellisten kaltainen niin kokeillaanpa samalla miten se raglanhiha nyt tehtiinkään.

Ks. osa 1: Joogahuppari
ja osa 2: Perushuppari
Pohjaksi valitsin mustaa "puolicollegea". Vähän kuin trikoo, mutta nurja on nukkasempi ja kangas trikoota paksumpi. Joku pala, en edes muista milloin ja mitä varten sen olin ostanut. (Onkohan tämä nyt sitä paljon puhuttua jc:tä eli joustocollariako?) Ajattelin, että se joustavana ja trikoota jämäkämpänä sopii hyvin hupparimekon materiaaliksi. Kaavaksi otin raglanhihaisen hupparin ja muuten leveydeltään hyvän tunikan/mekon.

Samalla tutolla voit tehdä raglanhihan myös muuhun yläosaan. Tai yhdistää raglanhihan esimerkiksi edelliseen hupparitutoriaaliin tai johonkin muuhun huputtomaan mekkoon.

Ja lähdetään liikkeelle:
Vaihe 1: Leikataan etu- ja takappaleet

Asetellaan kangas kaksinkerroin (langansuunta helmasta ylöspäin) ja asetellaan sekä mekko että huppari siihen päälle taitteet kohdistettuna, viistoa reunaa voi jatkaa lähes ylös asti, leikataan pääntietä avonaisemmaksi myöhemmin. Leikataan leveys ja pituus mekon mukaan ja sitten siitä jatketaan "kainalon" jälkeen raglanin viistoa saumaa pitkin. Leikataan toinen kappale jo leikatun kappaleen avulla.
Vaihe 2: Leikataan hihakappaleet

Asetellaan kangas taas kaksinkerroin, mutta langansuunta nyt hihansuusta olkapäätä kohden. Siihen huppari päälle ja laitetaan siihen vielä varmuuden vuoksi etukappale päälle. Leikataan hihakappale, huomioi, että lopeta viisto leikkaus siihen mistä pääntie/huppu alkaa mallivaatteessa. Toinen hiha leikataan jo leikatun hihan avulla. 
Vaihe 3: Leikataan huppukappaleet

Leikataan huppu ja koska itsellä loppui kangas kesken, otetaan avuksi toinen trikookangas. Hupparimekkoon tulee huppu, joka kulkee edestä ristiin, joten huppukappale ei ole edestä suora, vaan se jatkaa matkaa viistosti alaspäin. Tässä olen leikannut alareunan vähän suorempaan mitä hupparissa. 

+ Vaihe 4: Leikataan resorit

Jos haluat, lisää hihansuihin resorit. Joko samasta tai muusta resorikankaasta. Itse otin kaveriksi harmaata, joka mätsää hupun kanssa. Leikkasin resorit samoin mitä perushupparin tutoriaalissa, ks. vaihe 5.
Vaihe 5: Ommellaan raglanhihat

Aloitetaan ompelu viistoista hihan sivuista. Kohdista ensin etu- ja hihakappale toisiinsa oikeat puolet vastakkain - ja koska pääntie on vielä leikkaamatta, kohdista kappaleet "kainalosta" alkaen, jos viistot pituudet eivät ole just saman mittaisia. Ompele sauma ja toista kolmelle muulle. 

Vaihe 6: Leikataan pääntie

Kun raglanin saumat ovat valmiit, leikataan pääntie. Voit mallata sitä päällesi tai käyttää apuna muuta vaatetta. Pyöristä pääntie ja leikkaa symmetrisesti (edestä voi olla vähän avonaisempi). Ole varovainen, ettet leikkaa liian isoa pääntietä. Hupparin kanssa harvoin sopii suuri pääntie. 
Vaihe 7: Ommellaan sivusaumat ja lisätään huppu

Ensin ommellaan sivusaumat. Kohdistetaan hihansuut, raglansaumat ja helma. Sitten lisätään etureunoista huoliteltu (eli käännetty) huppu. Hupun ompelu tehdään samoin mitä perushupparissa, ks. vaihe 7. Poikkeuksena se, että ylimääräistä reunaa ei mittailla eikä leikata pois, vaan hupun voi suoraan nuppineulata tasaisesti pääntiehen. Hupun etuosa ommellaan edestä ristiin.
Vaihe 8: Viimeistellään


Lopuksi huolitellaan hihansuut ja helma. Helman voi kääntää (huomioi joustava ommel ja taitteen leveys, ainakin tässä tarvitsi leveähkön käänteen ettei helma ala käytössä rullaantumaan) ja hihansuihin voi ommella resorit kuten perushupparissa, ks. vaihe 7.
Ja valmista tuli! Kiva, väljä hupparimekko, ei ole mikään tuppimekko näin lämmintä kevättä vasten. Mutta ensin tämä huppari saa kyllä mennä kunnon huuhteluun - teki leikatessa ja kuvatessa kivan imuroinnin tuossa lattialla.

Eikä siinä vielä kaikki! Kerta kiellon päälle: vielä tulee yksi hupparitutoriaali! (Jännittävää, mitähän uutta siihen kaavattomaan malliin tulee?) Sitten hupparimania loppuu ja ehkä ei-ompelevat lukijatkin saavat jotain luettavaa.

2 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.