Sivut

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Jäätelökesän kassi!

Jäätelökesä! Harva varmaan väittää vastaan: kesä ja jäätelö kuuluvat yhteen. Ja nyt myös jäätelöt kuuluvat myös kassiin!

Nyt, kun kauppa toisensa jälkeen on pistää muovikassit maksulliseksi (mikä on tosi hyvä!), on pitänyt pitää entistä parempaa huolta siitä, että aina olisi edes joku kangaskassi mukana. Useinkaan se kassi ei ole mikään kaunistus vaan joku virttynyt ja pesukertaa odottava kauppakassi, johon ei kyllä halua laittaa muunlaisia ostoksia (kuten vaikka uutta puseroa).
Tarvitsisin siis vähän edustuskelposemman kangaskassin, sellaisen mitä ei perusruokaostoksille mukaan kelpuuteta. Tällä kassilla lähdetään kangaskauppaan, lankaostoksille tai vaikka sinne jätskikiskalle!

Iloinen jäätelökassi syntyi maalaten, tussaten ja sitten hiukan koristellen. Lisäsin jätskeihin koristeeksi ja iiksi pisteen päälle mm. paljetteja ja helmiä. Ne tuovat kivasti vähän kolmiuloitteisuutta kuviin.
Jädekassi julkaistiin myös  Kauneimmat Askartelut -lehdessä (kesänumero 2/18). Lehti on vielä myynnissä ja jos sitä ei enää löydy lähikaupan lehtipisteesta, tuon yksittäisen numeron voi myös tilata suoraan kotiin ilman postikuluja verkkokaupasta.
Lehdessä on myös kaavat jäätelöihin! Se on hyvä niille, joista tuntuu ettei tussi pysy omassa kädessä niin voi vain jäljentää ja ruveta maalaamaan värialueita!

Nyt jäätelölle!

2 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.