Sivut

lauantai 27. lokakuuta 2018

Virkattu avainkaulanauha.

Vihdoin voin esitellä tämän!

Se on kuin pieni karkki rullalla. Ihanan lämminhenkinen ja iloisen sävyinen - ihan kuin ystäväni. Tämä virkattu avainkaulanauha meni lahjaksi vuosia täyttäneelle ystävälleni. Ja nyt kun on lahja vihdoin annettu saajalleen, voin myös esitellä sen täällä.
En oikeastaan tiedä mistä idea lähti. Tuli vain pakonomainen ajatus, että nyt on avainkaulanauha tehtävä. Ensin ajattelin ommeltua, mutta lähdin kokeilemaan virkattua versioita - jotta olisi persoonallisempi.
Valitsin kolmea sävyä, mustaa, turkoosia ja persikkaa - mielestäni ne sopivat hyvin kolmikoksi. Lankojen lisäksi avainkaulanauhaan tarvitsee myös ns. turvalukon niskaan ja papukaijalukon, jossa on leveä lenkki suoraan kiinni. Siihen voi suoraan kiinnittää nauhan kiinni niin ei tarvitse lukon ja nauhan väliin erillistä d-lenkkiä.
Virkkasin nauhan näin:

Aloitin hakasesta. Tein siihen turkoosilla (lanka kaksinkerroin) 6 kiinteää silmukkaa, käänsin ja tein 3 kiinteää silmukkaa ja aloitin ekan nauhan: 3 ks, kääntö, 3 ks ja kääntö ja kunnes pituus oli sopiva (nauhaa kannattaa venyttää koko pituuteensa), palasin ylhäältä alas lenkkiin virkkaamalla nauhan ns. sisäreunaa pitkin kiinteitä silmukoita koko pituudelta. Jatkoin lenkin loppua kolmea ks:aa ja toistin saman. Kaksi nauhaa olivat valmiit.

Seuraavaksi pystyraidat:
Sitten virkkasin mustalla langalla (ei kaksinkerroin, koska musta oli hiukan paksumpaa) kiinteitä silmukoita kummankin nauhan ns. ulkoreunoja pitkin. Mustan jälkeen tein saman vielä persikan värisellä langalla (yksinkerroin), mutta ottamalla joka viidennen silmukan yli mustan rajan. Riviin muodostui kivoja väkäsiä tuomaan persoonallisuutta. Lopuksi viimeistelin reunat vielä virkkaamalla persikan värisellä langalla takaisin ylhäältä alas pelkkiä kiinteitä silmukoita ilman väkäsiä.

Turvalukon ompelin viimeiseksi käsin kiinni.
Paketointi mustaan ja pitsiteippiä päälle - yksinkertaista, mutta sievää. Väritys ja tyyli ei kyllä päälle paljasta kuinka kesäisen kepeä ja pastellisen hempeä nauha sisältä löytyy! Punaisessa silkkipaperissa (käärin sen vähän origamityyliin!) paketissa on myös pussillinen namuja ystävälleni, jotta vanheneminen käy makeammin, heh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.