Sivut

lauantai 1. joulukuuta 2018

Aineeton joulukalenteri 2018.

Minä ja avomieheni ei olla mitään söpöstelijöitä. Mutta joulukalenteri pitää olla ja silloin pieni söpöstely sallittakoon. Parisuhdejoulukalentereissa luukut jaetaan puoliksi niin homma helpottuu eli parilliset luukut on toiselle, parittomien päivien luukut menee toiselle. Pari vuotta meni kalenteri lahjoilla , mutta viime vuonna tehtiin ekaa kertaa aineeton joulukalenteri.

Aineeton kalenteri eli yhdessä oloa ja tekemistä korostava kalenteri osottautui toimivaksi ja siitä iloa pitkäksi aikaa joulun jälkeenkin. Joukossa oli mm. avauspäiväksi suunniteltuja kotona tehtäviä puuhia (esim. leipomista ja muuta jouluilua), "lahjakortteja" esim. toisen vapauttaminen valittuna päivänä kaikista kotitöistä tai ihan treffejä, lupauksia viedä valittuna ajankohtana toinen ravintolaan tai tekemään jotain ihan muuta uutta.

Nyt päätimme uudistaa aineettoman joulukalenterin.
Miehen ehtona oli, että kalenterista tulisi pieni. Itsekin ajattelin, että tilaa ei tarvitsisi viedä ja mihinkään en tahtonut kalenteria ripustaa. Usein kalenteri on kiva vain pari ekaa päivää, mutta sitten kun luukut hupenevat, menee koko kalenteri surkean näköiseksi.

Joten pieniä paperikääröjä siis.

Leikkasin A4-arkkeja kuuteen suikaleeseen. Aineeton kalenteriluukku suikaleeseen ja suikale rullalle. Washiteippi pitää rullan kasassa, mutta sen saa helposti avattua ilman saksia tai repeämisiä. Numeroinnin tein pahvista leikatuilla numeroilla ja langanpätkillä.
Laitettiin kaikki rullat lasimaljaan. Siinä ne ovat kuin arvontalaput konsanaan. Näin alussa oikean rullan etsiminen voi viedä hetken, mutta sehän lisää vain jännitystä. Lopussa oikean löytäminen helpottuu.

Aineeton joulukalenteri on siitä hyvä, että välttyy turhan pikkukräärän ostamiselta. Usein meillä on kyllä ollut ihan käytännöllisiä lahjoja joulukalenterissa (kuten sukkia, huulirasvoja jne jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuja juttuja), mutta aineettomassa joutuu haastamaan itsensä ihan toisella tapaa. Suosittelen kokeilemaan (no tälle joulukuulle ei enää ehdi, mutta ensi jouluksi sitten)!
Eka rulla eikun luukku avautuu vielä tänään. Meillä avataan kalenterit iltapäivästä tai arkena illalla heti töiden jälkeen. Se on miehen vuoro aloittaa, jännittävää!

Ks. tästä aiemmat parisuhdejoulukalenterit:

4 kommenttia:

  1. Me ratkaistiin toi luukkujen hupeneminen sillä, että tehtiin luukuista helposti avattavia ja päätettiin jättää myös avatut luukut paikoilleen. Meillä on kans aineeton joulukalenteri käytössä nyt ehkä tokaa vuotta, ja oon kans huomannut saman; siitä on iloa pitkälle joulun jälkeenkin. Ihanaa joulukuun ekaa sulle :)

    ♥: Linda / Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Tosi hyvä ratkaisu, pitää muistaa ens vuonna et tosiaan voihan ne laittaa myös takaisin..! :) ihanaa et teilläkin on aineeton kalenteri, mahtavaa!

      Poista
  2. Kiva idea, pitääkin pistää korvan taa ensi joulua varten. ♥

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.