Sivut

maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulukortit vesivärein.

Lähetin tänä(kin) vuonna pienen pinkan joulukortteja. Lohkosin osan osoitteita pois listalta tältä vuodelta, sillä joulupostimerkkihinnat laittoivat irvistämään (plus se yhteenlaskettu aika mikä menee korttien valmistamiseen). Voi sitä aikaa, kun yksi maksoi jotain 0,50 euroa tai jopa vähemmän! Nyt jo yli euron kappaleelta - puhumattakaan ulkomaille lähetettävästä joulukortista..

Ei kumma, jos muutkin jättävät joulupostin väliin sillä kyllähän sitä voi hyvin myös laittaa sähköiset joulutoivotukset ja pistää sitten postitukseen menevän summan vaikka niihin joululahjoihin, jouluruokaan tai vaikka hyväntekeväisyyteen.
Postituksen kritiikistä viis, tässä muutamia korttimalleja näytille. Tänä vuonna tein omat joulukorttini ihan vain vesiväreillä. Ei tehnyt mieli leikellä tai liimailla, joten vesiväreillä siis! Ja päälle vähän tussia.
Enimmäkseen tein tällaisia muunnelmia kransseista. Niihin sai helposti erilaisia variaatioita.
Kranssit alkoivat kuitenkin pidemmän päälle vähän puuduttamaan, joten vaihdoin myös muihin kuva-aiheisiin kuten yksinkertaisen rauhallisiin talvimaisemiin.
Ja klassikkokuvituksiin kuten kuusi-reki-yhdistelmään!
Tämä lumiukko oli kyllä ehkä yksi kivoimmista maalattavista kuvista.
Bambista kaulaliinoineen tuli myös yksi minun suosikeistani! Sillä on myös pitkät räpsyripset.

Sellaisia joulutoivotuksia tänä vuonna!

10 kommenttia:

  1. Aivan upeita kortteja. Niin kauniita. Tuosta taidosta olen niin kateellinen. Itse kun en osaa piirtää saati vesiväreillä tehdä tällaisia hienouksia. Lämminhenkistä joulua ❤️

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit kortit olet maalannut. Bambi ja lumiukko <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kortteja! Itsekin kauhistelin taas postimerkkien hintoja, jotka nousee joka vuosi....Lähetin postissa kortit vain niille, joita en tässä joulun alla ehdi näkemään ja muut saa sen sitten suoraan käteen (vaikka onhan siinä enemmän fiilistä kun postiluukusta kilahtaa kortti!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Saa nähdä kuinkahan ne taas sitten ensi jouluna nostaa hintoja :O

      Poista
  4. Aivan ihania kortteja! Oot kyl tosi taitava. Ihanaa joulun aikaa! 💓

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita kortteja! <3
    Onnellista joulua Sulle!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.