Sivut

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Girl power, kirjottu tpaita.

Se tunne, kun valkoiseen tpaitaan tulee keskelle eteen pienenpieni musta täplä. Ei lähde pois, vaikka mitä myrkkyä ruiskaisi päälle. Perusvalkoinen tpaita on aina hyvä olla, mutta uusi oli hankittava tahratun tilalle. Ei ole kiva, kun mustekynä(?)tahra näyttää pieneltä kestoroskalta rinnuksissa.

Ja sitä mitä ei voi poistaa niin peitetään sitten! Naistenpäivän inspiroimana päädyin "tekstiin" GRL PWR.
Piirsin lyijykynällä haaleasti kirjainten muodot ja sitten kirjailin ne harvoin pistoin. Voisikohan tyylin luokitella sashiko-kirjonnaksi (vaikka tuossa ei nyt kahta tekstiiliä kirjottukaan yhteen)?

Tpaita sen verran joustava, etten lähtenyt pingottamaan sitä turhaan kirjailukehykseen. Vedin sen vain silityslaudan päälle. Sai olla tarkkana, ettei ommel mene liian kireäksi ettei tpaita mene edestä kurttuun. Pyrin mieluummin liian löysään kuin napakkaan ompeleeseen. Päättelyssä oli oltava myös tarkka, jotta ei tule liian isoja reikiä trikooseen ja että päättelyt eivät näy päälipuolelle.
Tästä tuli mielestäni aika kiva. Ei tarvinnut minitahran vuoksi alentaa muuten hyvää tpaitaa yöpaidaksi. Näin tekstin kanssa tpaitaa voi pitää ihmistenkin ilmoilla ilman, että minitahra tuikkaa koko ajan häiritsevästi omaan silmään.

Ja nyt muuten huomaan, että olisinhan voinut myös langan ja neulan sijaan käyttää tekstiilitussia. Ompeleet olisi voinut myös piirtää!
Tänään en toivota hyvää naistenpäivää.

Minä toivotan tänään hyvää Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivää - koska sehän se oikeasti tämä päivä on. Tämä päivä on naisten poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten saavutuksien kunniaksi. Sapettaa, koska tämä päivä ei ole kukkien ja ihanat naiset -hehkutusta.

Ja ihan vain, koska lukijoideni enemmistössä ovat naiset, seuraa purnausta: ettehän edesauta naistenpäivän kulkua väärään suuntaan? Muistetaan päivän oikea tarkoitus: naisen asema on edelleen hyvin epätasa-arvoinen. Vai miten se oli; naisen pienempi euro, työelämän epätasa-arvo ja naisiin kohdistuvan väkivallan määrä? Tiesitkö, että 2/3 köyhistä ovat sukupuoleltaan naisia? Tai että Suomi(!) on Euroopassa toisiksi turvattomin valtio naisille? Karua faktaa mistä ei puhuta tarpeeksi.

Mietin tänään jälleen miksi edelleenkään monessa maassa tai kulttuurissa naisella ei ole oikeutta perintöön? Miksi naiset ovat koulutetumpia kuin miehet, mutta silti valta-osa johtoasemista ovat miehillä? Miksi edelleen 2000-luvulla joissakin maissa aviomiehet voivat laillisesti estää vaimonsa työnteon? Miksi naiset tekevät suurimman osan kaikesta palkattomasta työstä? Miksi amerikassa on johtoasemissa yhtä paljon John-nimisiä kuin naisia nimestä riippumatta? Miksi aina joku kysyy miksei ole miestenpäivää? Miksi joku luulee, että naisten tasa-arvo olisi jotenkin miehiltä pois?

Todellakin naistenpäivää tarvitaan, jotta huomattaisiin, että asioihin edelleen tarvitaan muutosta.

Ja kyllä, olen feministi. Ja kielsin miestä tuomasta minulle tänään kukkia.

2 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.