Sivut

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

11. luukku: Tee hyvää.

Lähes puoliväli joulukalenterissa!

Otin nyt hetken puhua jostain mikä on itsellä sydäntä lähellä ja johon usea hyvin jouluna herääkin: toisen auttaminen. Hyväntekeväisyys. Jouluiloa ja -apu. Lähimmäisenrakkaus, myös tuntemattomalle. Siinä on monta sanaa, inspiroisiko joku niistä sinua tekemään joulun kunniaksi jotain hyvää (ja ihan muinakin aikoina, ei vain jouluna)?

// Näet kaikki julkaistut joulukalenteriluukut tästä.
Tässä muutamia keinoja auttaa toista:
1/5 Lahjat vähävaraisille

Oli se sitten mikä kanava vain, villasukkakeräys, joulupuu taikka paikallinen Facebookin keräysryhmä, apu menee varmasti perille. Joskin on mediassakin parjattu sitä, että "vähävaraisten" lasten joululahjatoiveissa ei ole enää mitää suhteellisuuden tajua, on siellä joukossa myös niitä, jotka todella ovat kiitollisia pieneenkin apuun. Jos lapsille pyydetäään sukkia ja kalsareita, ei todellakaan kuuluta koijataan-muilta-ilmaiset-lahjat-leiriin.

Joulun 2014 sitten osallistuin kahden vähävaraisen perheen auttamiseen (muistaakseni jouluapua.fi kautta). Valitsin perheet, toteutin toiveet ja pistin lahjat postiin. Poikkeuksena oli tosin, että tein lahjat itse. Oli supersankaripakettia, unisukkaa, yöpaitaa ja penaalia - kaikki ostettavissa, mutta myös itse tehtävissä. Lahjoja tuntemattomille -postaus tässä (huhheijaa kuvia).

Muista myös sairaalat! Voit tehdä paljon hyvää tekemällä itse. Neulo vauvoille sukkia, virkkaa turvalonkeloita keskosille tai ompele sytomyssyjä syöpäsairaille. Ohjeita kyllä löytyy, googleta sopivat materiaalit ja miten ja minne luovuttaa. Parhaat tiedot saat ottamalla yhteyttä suoraan sairaaloiden osastoihin.
2/5 Kortteja tuntemattomille

Helppo tapa tuottaa jouluiloa on niinkin pieni asia kuin kortti. Yksi joulukortti voi tuottaa suuren hyvän mielen vaikkapa yksinäiselle vanhukselle. Pari luukkua sitten otin varaslähdön ja kerroin 50:sta kortista, jotka lahjoitin paikallisen palvelutalon jaettavaksi ikääntyneille (ks. postaus).

Sinäkin ehdit vielä tehdä saman joko itse tehtyillä tai ostetuilla korteilla. Ota vain yhteyttä paikalliseen palvelukotiin/vanhainkotiin ja tarjoa kortteja.
Kuva: Pelastusarmeija, joulupata.fi
3/5 Tee lahjoitus 

Ennen lahjoitin aina joulupataan. Jo syksyllä laitoin sopivia tavaralahjoituksia syrjään ja ennen joulua kuskasin keräyspisteeseen. Sitten pataan lompakosta kolikot mukaan. Siinä tuli aina tosi hyvä mieli ja samalla sai myös käyttökelpoisia tavaroita hyväntekeväisyyteen. Nykyisin joulupataan voi tehdä myös rahalahjoituksia sähköisesti.

Ja joulupatahan nyt on vain yksi esimerkki, on myös paljon muita keräyksiä, joihin voit osallistua. Tutustu ainakin Hopeyhdistykseen (sinne olen kahtena viimeisenä jouluna lahjoittanut lahjoja) ja mahdollisiin paikallisiin keräyksiin ja ensikoteihin.

Lue lisää Pelastusarmeijan joulupadasta ja siitä miten, mitä ja mihin voi lahjoittaa: joulupata.fi
Kuva: Punainen risti
4/5 Luovuta verta 

Jos sinäkin olet vähävarainen tai koet, että tavaralahjoitukset eivät ole sinun juttusi, lahjoita sitä mitä voit: verta. Tiesitkö, että Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa? Se on ihan hurja määrä. Etenkin pyhinä voi veripankit tyhjentyä, koska verta ei voi loputtomasti säilöä ja pitkät pyhäpätkät verottavat luovuttajien määrää.

Jos vain olet terve ja täytät verenluovuttajan kriteerit, ojenna auttava kätesi. Itsellä tämä on ajatuksissa ylihuomenna ja toivon, ettei sille tule mitään estettä.

Ks. veripalvelusta sovitko luovuttajaksi ja lähimmät verenluovutuspisteet.
Kuva: Punainen risti
5/5 Liity kantasolurekisteriin

Kantasolurekisteri, oletko kuullut siitä? Aika moni ei ole, kun olen kysellyt. Itse liityin siihen muutama vuosi sitten ja tänä vuonna sain miehenkin liittymään. Kantasolurekisteri on osa maailmanlaajuista rekisteriä, jossa liittyneiden kudostyyppitiedot kirjataan kansainväliseen tietokantaan. Jos tulee "match" (mikä on harvinaista, koska suurimmalle osalle rekisterin jäsenistä ei tule koskaan kutsua luovutukseen), kantasoluja kerätään verenkierrosta tai luuytimestä ja siirto voi pelastaa tuntemattoman hengen. Kantasolusiirtoa tarvitsevat potilaat sairastavat pääasiassa leukemiaa eli verisyöpää, joille kantasolusiirto on yleensä potilaan viimeinen toivo parantua.

Jos vain sovit luovuttajaksi, suosittelen rekisteriin liittymistä. Se on helppoa: näppäile tiedot liittymislomakkeeseen ja saat kotiin näytepaketin, ota pumpulipuikolla näyte suusta ja siinä oli se aktiivisin osuus. Sitten odottele rekisterin hyväksyntää ja mahdollista kutsua luovutukseen. Jatkotutkimukset tehdään vasta, kun löytyy "match". Eli ennen sitä kaiken voi tehdä ihan kotoa käsin! Tämä on helpoin tapa tehdä jotain tosi tärkeää. Ja älä jahkaile, rekisteriin liittymisessä on 35-vuoden ikäraja.

Ks. lisää kantasolusta ja testaa sovitko luovuttajaksi.

Mitä muuta hyvää voisi tehdä? 

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Pitääkin perehtyä noihin luovutusasioihin, siinäpä vasta kunnollinen DIY-lahjoitus! (vaikka toki itse työ ym jää ammattilaiselle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenluovutus on kyllä todella DIY-lahjoitus, hyvin heitetty ;) eikun vain luovuttamaan :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.