Sivut

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

DIY koiralle: Snuffle mat.

Tässä on kyllä väriyhdistelmä, jota harvemmin minun käsistäni näkee.

Ja materiaalinakin fleece, jota pyrin välttämään.

Mutta niistä kahdesta itselleen epäsuositusta asiasta tuli koiralle snuffle mat eli toisin sanoen eräänlainen leikkimatto! Tai tuoksumatto. Herkkumatto. Älymatto. Ihan miten sitä nyt sitten haluakaan kutsua.
Kyseessä on siis pieni hapsuinen matto, jonka "sisuksiin" olisi tarkoitus ujuttaa pieniä herkkuja ja sitten koira saisi ne sieltä kaivaa hajuaistillaan esille.
Idea lähti tästä Mustissa & Mirrissä näkemästäni kaupan versiosta. Inspiroiduin heti ja ajattelin, että tästäpä uusi aktivointijuttu mummukoiralleni. Cora muutenkin nauttii herkkujen etsimisestä niin mikseipä myös tällaisesta herkkuhapsumatosta?
Tein maton näin:

Leikkasin vanhoja fleecejämiä suikaleiksi ja ompelin mustia ja pinkkejä hapsuja vähän kuin vuorotellen rivi riviltä pohjalle. Pohjana käytin vanhaa muovista pöytätablettia, joka ei ole ollut kestotahrojen vuoksi käytössä enää pitkiin aikoihin. Se oli sopivan pehmeää ompelukoneen paininjalan alle. Pitkällä tikillä hapsurivit ja siinäpä se olikin. Ihan yhtä tiheää en tehnyt mitä kaupan versio oli.
Ja miten se toimi?

Hyvin! Herkkuja matolle ja hajuaisti kehiin. Cora tiesi heti mistä oli kyse eikä riehtonut pikkumattoa tassuillaan. Vähän pelkäsin, että se vain hutkii ja kuopii mattoa, mutta olikin ihan hätiköimättä ja käytti vain kuonoaan.
"Lisää kiitos!" 

Tästä tuli hyvä matto. Saa mummo tehdä vähän töitä herkkujensa eteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.