Sivut

torstai 18. kesäkuuta 2020

Kitaramiehen tennarit.


Pitkästä aikaa jotain tällaistakin!

Ei olekaan pitkään toviin blogissa ollut mitään maalaushommia - nyt on! Pensselit käteen, maalipurkit auki ja tussit hollille odottamaan. Kitara ja tiiliseinä, täältä tullaan!
Oli lahjaksi mentävät tennarit, joissa lähtökohtana oli tietty kitara. Siihen taustalle ikään kuin Pink Floydin inspiroimaa valkoista, tasaista tiiliseinää ja sitten jotain muuta. Ensi piti tulla nuotteja, mutta eivät ne olisi näkyneet mihinkään, joten vaihdoin ne Gunnareiden inspiroimiin punaisiin ruusuihin. Eli monta elementtiä tulevan käyttäjän lempparimusiikkijutuista!
Ja tällaiset niistä sitten tuli. Pidin tiiliseinän isokokoisena, jotta ei vie liikaa huomiota ja mene liian epäselväksi. Se saa olla ihan rauhallisena taustalla. Kitarat vähän eri kokoisina ja eri kulmasta metalliefektein. Ja sitten ruusuja! Ne olivat minulle jokseenkin haastavia, koska ihan hirveesti teki mieli tehdä värivaihteluja, siroja kohtia ja muuta piperrystä, mutta ei. Silloin niistä olisi saattanut tulla liian naisellisia. Tasaista tummanpunaista, ihan hituinen valkoista ja kunnon mustat reunat, ne on enemmän rock.
Tykkään kyllä näiden kokonaisilmeestä. Voimakkaat, mutta raikkaat. Menoa ja meininkiä, mutta silti rokkenrollia melko tyylikkäästi. Toivottavasti myös tennareiden saaja tulee pitämään näistä.
Olipahan mukavaa pitkästä aikaa kustomoida kenkiä. Edellisestä kerrasta olikin jo aikaa!

2 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.