Sivut

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

DIY: Helpot pääsiäismunakoristelut

Nyt näkee tässä blogissa jotain mitä ei yleensä näe! 

Ja se jotain on pääsiäismunat. En ole kokenut olevani sellainen, joka koristelisi pääsiäismunia. Mutta nyt iski pääsiäismunahulluutus, kun sattui sopivasti olemaan käsillä useampi kananmunakuori.

Idea lähti tästä: palmusunnuntain töhnämuna-rasiasta.

Tuo neljän munan kennorasia on aika söpö. Inspiroiduin Instagramissa näkemistäni maalatuista kennorasioista ja eihän se sitten ollut kuin tuumasta toimeen! Mustaksi meni, että vilahti. Maalasin kennon kokonaisuudessaan, myös kannen, vaikka ensin leikkasin sen pois ajatuksella etten halua sitä säilyttää ollenkaan.

Eikä maalaus jäänyt siihen. Pitihän kennoon saada myös sisältöä.

Ensin tein pari Marimekon kuoseista inspiroitunutta munaa. Sitten halusin myös vähän väriä ettei jää ihan mustavalkoiseksi touhuksi. Pitäähän pääsiäisenä vähän väriä olla myös!

Pronssia ja pinkkiä, päältä ja sisältä.

Avoimet munat ovat siitä hauskat, että eipä haittaa, jos muna menee maalatessa tai jo aikaisemmin kuoren tyhjentämisessä yläosastaan rikki. Sisälle vain maalia, rikkoontunutkin munankuori näyttää kivalta! Avoimet kuoret kannattaa huuhtoa ja kuivattaa hyvin. Jos sisälle jää sitä kalvoa, voi sen sormin rapsutella suurimmilta osilta pois.

Oli ehkä vähän tylsää kopioitua jostain olemasta olevasta kuosista, mutta minkäs teet, jos tykkää. Ajattelin, että mikäli vain (vaikkapa tässä kennokuoressa) muna säilyy keväästä toiseen niin näitä klassikkokuoseista inspiroituneita koristeita ainakin jaksaa pääsiäisestä toiseen katsella.

Marimekko-munien kanssa sopii myös viime vuoden betonipupu! 
Ks. betonipupun ohje tästä postauksestani.

Ja loppuun vähän vinkkejä!

1. Munien leimat lähtevät (tai ainakin haalenevat) etikalla.

2. Muna on helppo maalata, kun tuikkaa pohjaan puutikun. Reikä ei tosin saa olla tikkua suurempi, jotta muna ei pyöri tikussa tuuliviirinä. 

2. Jos suoraan maalaaminen tuntuu riskiltä, voi ensin piirtää permanenttitussilla sinnepäin ääriviivat. Tulee helpommin tarkkaa jälkeä kaarevaan muotoon

3. Akryylimaali kuivuu nopeasti, mutta jos haluaa heti kädet vapaaksi, voi munan asetella vaikkapa pyykkipoikien avulla pöytätasolle kuivumaan. Pidemmän tikun voi laittaa myös juomalasiin tai vaikkapa kynäpurkkiin kuivumaan.

Tykkään kyllä ihan eniten tuosta pronssin sävyllä maalatusta munasta. Siitä tuli jotenkin niin superkiiltävä! Ihan kuin siinä olisi keraaminen, lasitettu pinta.

Sellaista pääsiäismunien ilottelua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.