Sivut

maanantai 7. marraskuuta 2022

Kuinka teet helpot hiuspinnit pikkujouluihin

Viikonloppuna oli juhlat! 

Suuret juhlat kaipasivat jotain uutta myös hiuksiin. Ajattelin, että kiireisen aikataulun vuoksi hiukset ihan vaan taakse nutturalle - mutta kaveriksi koristeellisia pinnejä!

Ja kuinka helposti tulikaan uutta juhlaisaa twistiä muuten arkiseen kampaukseen. Näytän kuinka tavallisista hiuspinneistä saa helposti juhlavia vaikkapa alkaneeseen pikkujoulusesonkiin!

Tein kaikkiaan viisi erilaista pinniä, kuitenkin toistensa kanssa hyvin mätsääväksi. Keräsin vähän kaapeista pinneihin laitettavia bling bling -juttuja: helmiä, strasseja ja paljetin tapaisia hässäköitä.

Sitten vain koristeesta riippuen joko pikaliimasin tai kieputin metallilangalla ne kiinni hiuspinniin.

Valmista tuli yllättävän nopeasti!

Muutama vinkki hiuspinnien buustaamiseen:

1. Kiinnitä koristeet suoralle puolelle (eli sille minkä moni laittaa päätä kohden).

2. Käytä tasapohjaisten koristeiden kiinnittämiseen pikaliimaa. Jos saatavillasi on ns. joustavaa pikaliimaa, käytä sitä. Liimaa koristeet yksitellen ja käytä tarvittaessa pinsettejä apuna. Jätä pinni pystyyn kuivumaan. Voit tukea pinnin pystyyn vaikkapa pyykkipoikien tai toimistoklipsien avulla.

3. Kiinnitä helmet ohuella metallilangalla. Aloita pinnin kääntökohdasta ja etene pinnin avointa päätä kohden. Pujota helmi, kierrä pinnin ympäri ja aloita alusta. Pujota langan loppupää helmien sisään tai varmista, että se on koristeiden välissä eikä törrötä mihinkään suuntaan niin, että hiukset voisivat takertua siihen.

Eikö tullut aika kiva setti! 

Harmillisesti nuttura-pinni-kampauksestani ei tullut yhtään kuvaa, mutta voitte kuvitella: niskanuttura ja sen vieressä pinnit rivissä korvan ja nutturan välissä. Simppeli, mutta omalla tavallaan näyttävä kokonaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.