Sivut

lauantai 21. lokakuuta 2023

Makrameekukkakorvakorut + kirjavinkki

Kirjavinkki! Viime vuosina on tullut hurjan paljon erilaisia makrameekirjoja*. Lainaan uutuuskäsityökirjoja mielellään kirjastosta ja tämä Fanny Zedeniuksen Makrameen luova maailma -kirja oli siinä mielessä inspiroivin, että se todella innosti tarttumaan makrameeohjeeseen pelkän ihastelun sijaan.

* Tämä ei ole maksettua mainontaa. Ihan itse suosittelen ja ihan itse kirjastosta kävin lainaamassa .

Kirjassa on monen sorttista makrameeohjetta, mutta minä ultimaattisen korvisfanina tietenkin tartuin näihin korviksiin! Ensin tosin ohje tuntui jotenkin vaikealta ymmärtää. Syynä saattoi olla joko se, että kirja on käännöskirja ja olen tottunut lukemaan (ja myös itse kirjoittamaan) vähän eri tyylisiä makrameeohjeita. Tai sitten oli niin myöhäinen, ettei enää aivot vaan halunneet ymmärtää lukemaansa. Päätin siis hylätä tekstin ja edetä pelkkien kuvitusohjeiden perusteella  - kas, sehän lähti sukkelasti etenemään.

Ohjeen korvikset olivat tuollaiset puolipallot, mutta lankojen pituuksia oli sen verran jäljellä, että päätin jatkaa kuvion toistoa. Ei ihan täyteen palloon riittäneet, joten aloitin uudestaan pidemmillä langoilla.

Muokkasin ohjetta sen verran, että tein alun erilailla, jotta sain toiston loppumaan siihen mistä koko kierros alkaa. Kun olin solminut piparireunaisen kukkasen palloksi, ompelin langanpäillä reunat yhteen.

Vielä jää testattavaksi käytössä pitäisikö kukkakorvikset vielä kuitenkin liimakovettaa, jotta roikkuisivat korvissa suorassa. Näin huivisesonkina menevät kukkaset helposti korvissa läjään ja taitteelle. Lanka kuitenkin on sen verran solmittunakin pehmeää, että kovettaminen voi olla ihan paikallaan.

Lankana käytin näissä Hjertegarnin Cotton nr. 8 -puuvillalankaa. Jonkun makuun se voi olla liian ohutta koruille, mutta minun mielestäni se on aika kiva makrameekoruissa. Helppo ja pehmeä työstää ja lankaa löytyy kaikissa mahdollisissa väreissä - plus, että sitä voi käyttää myös kaikenlaiseen virkkaamiseen. Olisi kovin mälsää ostaa makrameeta varten erityisiä korulankoja, joista tekee yhdet korvikset ja sitten loppu jää lepäämään johonkin kaapin perälle. Monikäyttöisyys hyvästä!

Voisin sanoa, että kyllä, todellakin makrameen luova maailma. Tämäkin kirja innoitti ja inspiroi omaan luovuuteen. Ei aina tarvitse tehdä ohjeen mukaan, sitä voi soveltaa ihan omaan makuun sopivaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.