Sivut

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

The Gorgeous Blogger


 Tikbumsan Sani antoi tunnustuksen, kiitos!


"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu 
kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, 
jotka mielestään sen ansaitsevat."

1.Milloin aloitit blogisi ?
Ensimmäisen postauksen tein tammikuussa 2010 - se löytyy täältä. Kyllä on aika vierähtänyt ja bloggaustyylikin
ehkä hitusen matkan varrella muuttunut.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee ?
Kaikkea mitä Do It Yourself-elämäntapa voi olla eli kaikkea itsetehtyä ja usein myös kierrätettyä. Eniten esittelen erilaisia tuunattuja (en sopeudu ikinä tuohon sanaan, yäk!) vaatteita, koruja, asusteita, kenkien kustoimointia ja pikkusisustusta. Siinä samalla Cora vilahtaa kuvassa jos toisessakin.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen muihin verrattuna?
Tahdon uskoa, että opettamisen intoni. Teen mielellään tutoriaaleja ja ohjeita,
jotta kaikki uskaltautuisivat kokeilemaan uusia juttuja omilla käsillään kulutusostamisen sijaan.
Ja tietenkin aina niin valloittava Cora - eihän ole yhtä suloista nelijalkaista päällä maan, puspus.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Se taisi olla extempore-ajatus, joka iski tajuntaan niin, etten pystynyt miettimään edes muuta.
Pohdin ja etsin blogin nimeä piinallisen pitkään ennen kuin se oma vihdoin löytyi.
Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, nyt se löytyi, se on just se mun oma nimi!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? 
Tekisi mieli sanoa, että mitään en muuttaisi, mutta koska aina pitää pyrkiä kehittymään ylöspäin, 
uskon, että voisin tehdä paljonkin muutoksia tehdäkseni Madam B.C:stä paremman.
Cora nykyisessä lempipaikassaan sohvan nojan päällä paistattelemassa iltapäivän aurinkoa.
Olen pahapahatyttö, enkä laita tunnustusta eteenpäin. Olen hyvin kiitollinen ja iloinen jokaisesta saamastani tunnustuksesta ja jokainen lukemani suokkariblogi ansaitsisi myös saada tunnustuksen, mutta silti uhmaan kaikkia blogilakeja ja jätän kiertopläjäysten eteenpäin laittamisen muille. Karma voi iskeä, mutta antaa sitten kosahtaa.
Tehtävä: etsi koira.
post signature

5 kommenttia:

  1. Tykkään juuri siitä tässä blogissa, että teet tutoriaaleja, jotta me muutkin voimme kokeilla ideoitasi :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon lukenut sun blogia jo tosi pitkään, mutta silti joka kerta kun mä nään kuvia Corasta, mä ajattelen hetken, että siinä on meidän kääpiöpinseri. Ne on niin samannäköiset joissain kuvissa, ja tykkää vielä samoista asennoista ja paikoista :D

    VastaaPoista
  3. Jenni,
    kiitos, kiva kuulla, etten tee niitä ainakaan turhaan :)

    Amoena,
    pinsut on kyllä hyvin samannäköisiä ja -oloisia, et meneehän siinä vähemmästäkin välillä sekaisin :)

    VastaaPoista
  4. Blogissani olisi sinulle haaste! :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.