Jotain juhlauutta sittenkin.

Lauantaina oli jälleen hienot juhlat. Ja uskokaa, tällä erää uutta oli vain tämä sininen kynsilakka. Se oli pakko saada-heräteostos. Vaihtoehtona olisi voinut olla myös uudet korkokengät. Tai mitä pahempaa: uusi iltamekko.

Kompensoin uutuuden viehätyksen puutetta sillä, että laitoin kynsiini mukamas kynsitarroja. Tuhlausta oli suoraan sanottuna, eivät nuo mihkään hämärässä näkyneet. Ei sitten tullut mieleen, että tummaan kynsilakkaan ei vaikuta laittaa..?

Sitten alkoi riepomaan. Tuli tunne, että on ihan pakkopakkopakkopakko saada jotain uutta ja kivaa, jotta juhlafiilis syttyy. Tein sitten uuden juhlasormuksen. Se on iso ja synkän juhlava. Kynsilakka ei sitten jäänytkään ainoaksi uudeksi jutuksi - olisihan se pitänyt arvata, vai mitä?

Tein sormuksen vetoketjun puolikkaasta, jonka kuumaliimasin kankaalle ja jonka puolestaan pikaliimasin sormuspohjaan. Keskustan somistin pikkuruisilla muovihelmillä.

Eikä se jäänyt siihen. Tein myös uuden juhlariipuksen: lasihelmiä ovaalin muotoisessa sommitelmassa.

Kauan tuota höskää räpelsin. Kerran jo luovutinkin. Totesin, ettei helmet ole suurin vahvuuteni..vielä.

Uuden sormuksen ja kaulakorun lisäksi pidin myös omaksi yllätyksekseni jotain vanhaakin: itsetehtyä satiiniruusuketta (tutoriaali täällä) ja kaupan riipuskorvakoruja.

Kampaus oli tuhannen pinnin keko. Möykky oli pitkien hiuksieni takia melko painava, mutta se ei menoa haitannut. Lisäpainoa tuovat sadat pinnit pitivät luottamuksen, eikä keko hajonnut, vaikka jäin illan aikana hiuksistani naulakkoon kiinni! Hiukset ovat kyllä takertuneet takkiin, huppuun, sohvan väliin, toisen ihmisen reppuun, auton turvavyöhön...mutta naulakko oli jo jotain ihan uutta!

Pientä juhlahymyä.

Tässä kun pläräsin kymmeniä omia otoksia itsestäni, huomasin kuinka olen tainnut kehittyä ihmisenä. Ennen en olisi ikinä, en ikinä ottanut moista profiilikuvaa. Inhosin nuorempana nenääni yli kaiken, mutta olen tainnut kasvaa sinuksi nenäni kanssa. Mihinkäs sitä muuttamaan, se on sellainen kuin on ja voisi se olla pahempikin kumpurahaistin. Mieluummin olen, muiden suoria sanoja lainaten, hyppyrinokka.

Hyppyrinokka nostaa nenänsä ylpeänä vielä ylemmäs, hoplaa!