Sivut

lauantai 13. elokuuta 2011

Suoristus.

Kauluspaita-muutoksesta jäi hihat jäljelle. Törmäsin ohjeeseen, jolla pystyi tekemään hihansuusta pikkuisen suojapussukan. (Family Chic: Sleeve Coin Purse) Ompelukonetta taisi jo väsyttää, kun se ryppyili ja sylttäsi, en tiedä miksi. Ompelin saumat noin kolmeen kertaan, ratkoin, kiroin ja ompelin. Jälki on sen mukaista ja suututtaa katsoa koko pussukaa. Mitä sillä aion edes tehdä? Äääh.
Sen sijaan, että murehdin sylttäilyyn menetettyä aikaa, aloin miettimään:; mitäs pientä säilytyspussukkaa minun oikeasti pitikään tehdä? Ai niin, minisuoristajalle suojus!
Valitsin hauskaa pilkullista kangasta, froteeta väliin ja puuvillaa sisävuoreksi.
Hyvin mahtuu sisään! Suoristin menee paljon pienempään tilaan ja jos sen ottaa mukaansa, eipähän enää johto mutkittele laukussa muiden tavaroiden seassa.
Lenkki suojuksen kyljessä on tätä varten: jos on kiirus/ei ehdi/jaksa kieputtaa johtoa suoristajan ympärille niin sen voi sujauttaa helposti laitaan. Lenksu on myös sopiva matkahiuslakalle.
Innostuin niin, että tein myös toisen pilkullisen pussukan. En kyllä tiedä mitä varten, mutta tulipahan tehtyä. Onpahan valmiina akuuttia pakkaamista varten kaksin kappalen suojapussukoita.
Ja tiedättekö mitä! Katsokaa mitä äitini antoi! Taidan olla vähän iloinen, kun niin hymyilyttää!
post signature

4 kommenttia:

  1. Perskule. Munkin suoristusrauta tahtoo tuollaisen pussin. Ja ei kun tekemään.

    VastaaPoista
  2. Pia,
    no joko suoristusrautasi sai oman suojapussukan ;)?

    VastaaPoista
  3. Ei vielä, mut mähän teen sellasen :-D

    VastaaPoista
  4. Pia,
    no eikun sitten tekemään :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.