Sivut

perjantai 10. helmikuuta 2012

Unelmien sieppaaja.

Taisi olla jo viime kesää, kun DIY-kentän valloitti mitä erilaisemmat "dreamcatcher"-elementit (suom. unisieppari?). Hurahdin nyt mukaan tähän villitykseen vähän jälkijunassa kuin VR konsanaan.
Inspiroiduin, kun katsoin viime kesänä otettuja valokuvia. Näkökentälle muistui Jenni Vartiaisen keikalla ihannoimani dreamcatcherit. Tuli heti sellainen fiilis, että nyt jos koskaan teen omani..!
Ja tällainenhan siitä tuli. Voit punoa omasi esim. tällä ohjeella: adelynSTONE: dreamcatcher tutorial.
Punominen oli mukavaa, joten tein myös toisen, vähän pienemmän version. Ja kun kaksi kappaletta seinällä ei näyttänyt vielä miltään, tein vielä yhden dreamcatcheria kaukaisesti muistuttavan koristeen. Se on pitsipala, jonka pingotin rautalangasta muotoiltuun ja langalla päällystettyyn kehikkoon.
Ja siinä se kolmen kimppajono komeilee, eteisen seinällä. Ylimmäs pääsi vielä tulostettu taulu.
"Make something good today" - tuota tekstiä kun vilkaisee ennen kuin poistuu ulos ovesta niin se jää mieleen mukavasti kummittelemaan ja sitten muistaa tehdä niitä "päivän hyviä tekoja".
post signature

5 kommenttia:

  1. Sulat puuttuu! Mun mielestä muhkea määrä sulkia on ehdoton noissa sieppaajissa. :) Tarkoitus on ollut tehdä itsekin.

    VastaaPoista
  2. Niin, kyseessähän ei siis ole unelmien sieppaaja (vaikka sana dream tarkoittaakin unta ja unelmaa molempia), vaan unien sieppaaja, eli unisieppari. Unisiepparit ovat peräisin amerikan intiaanikulttuureista, ja niiden tarkoitus on suojella omistajaansa (yleensä lasta) pahoilta unilta (ja ne sijaitsevat yleensä sängyn välittömässä läheisyydessä). Eli eivät siis liity unelmiin, vaan uniin. Aiheesta löytyy lisää esim. Wikipediasta http://en.wikipedia.org/wiki/Dreamcatcher . Ei mulla muuta, nättejä unisieppareita teit :)

    VastaaPoista
  3. Inka,
    niin minustakin, mutta silloin pitää olla iso kehys ja minulla oli käsillä vain pieniä. Silloin sulat saavat jäädä pois. Voisi tulla liian överi muuten.

    ande,
    tiedän kyllä, vaikka otsikko voi viitata muuhun. Käänsin sen tahallani noin, kun on nyt ollut henk.koht. elämässä paljon puhe unelmista. Ja kiitos, että pidit sieppareista :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on myös siskolta saatu ihana sieppari joka vie minulta yleensä kaikki unet mennessään :D Joskus luin jostain että unisiepparin pitää roikkua ikkunassa..Siellä se "toimii" kuten sen pitää.

    Että tämmönen tieto :D

    VastaaPoista
  5. Nokkonen,
    ahaa, vai että ikkunassa! :D Taidan silti ehkä pitää sen eteisen puolella pitämässä mörköunet kokonaan kodin ulkopuolella ;)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.