Sivut

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Helmikuun treffit.

Viikonloppuna oli aika avata helmikuun kirjetreffit (lue lisää täältä, tammikuun treffit täällä). Tarkoitus oli maistella viiniä ja katsoa viinin täytteinen Sideways-leffa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun kyseisen elokuvan dvd oli päättänyt karata teille tuntemattomille. Katsoimme sen sijaan vähemmän fiinin elokuvan Hangover 2
Otin riemuiten vastaan treffikirjeen sisällön, sillä olin juuri saanut uudet viinilasit: tätini jäämistöstä ihan mielettömän kauniit kristallilasit, kaikkiaan kuusi kappaletta. Harmi, etten tiedä kuinka vanhat lasit ovat!
Samaa settiä on pienemmät kristallilasit. Näitäkin on varmaan ollut alunperin kuusi kappaletta..
Rakastan näiden lasien jalkoja! Ja noiden koriselut, oi että! Kuva ei lainkaan ole laseille edukseen.
Siellä ne lasikaapissa ovat hyvin varjeltuina. Melkein tulee liian vahva suojelufiilis: uskaltaako noita edes käyttää? Entä jos menevät rikki! En kestä, jos tulee yksikin särö..ovat liian kauniit! My treasures..
Kristallilasien kaupan päällisenä mukana tuli myös kolme pikkuista ja matalaa lasia. Lasien laidoissa on viinirypäleitä muistuttavia kuvioita. En edes oikein tiedä mihin juomaan noita on tarkoitus käyttää?
Mutta palataan takaisin sivuraiteilta alkuperäiseen postausraportointiin kirjetreffeistä...
Ostimme kolmea valkoviiniä (koska kuulemma viininmaistelussa on oltava vähintään kolme eri viinimakua - mutta emme kuitenkaan juoneet kaikkea): italialaista, ranskalaista ja saksalaista (yksi kestosuosikeistani).
Ostimme myös herkkuja: patonkia, viinirypäleitä, suolapähkinöitä, voileipäkeksejä ja juustoja.
Ja olihan meillä hauskaa! Olen kerran ollut virallisilla viininmaistajaisissa, mutta en juurikaan oppinut siellä mitään. Mentiin siis täysin tavismeiningillä ja -makukommentein. Avomies teki minulle aluksi myös sokkotestin, joka paljasti etten edes tunnistanut suokikkiviiniäni. Auts. Noloa.
Tässä vielä yksi kuva uusista aarteistani, josta näkee hyvin kristallilasissa olevien kauniin koristelun.
Voin kyllä suositella kaikille (täysi-ikäisille) vaikka ystävänpäivän kunniaksi pientä viinimaistelua seurustelukumppanin kanssa. On hauskaa keksiä kuvailuja viineille tyyliin "Tämä maistuu korkkiselle ilman korkkia." Ja ystävien kanssa voi pitää viininmaistelu-teemaisen illan: jokainen tuo mukanaan yhden viinin maisteltavaksi. Siinä saisi tutustua jo moneen uuteen viiniin!

5 kommenttia:

  1. Hyvä treffi-idea yhdistää Sideways ja viininmaistelu! Ja iik miten ihanat lasit! Sulla kävi tuuri kun sait vielä monta samaan sarjaan kuuluvaa :)

    VastaaPoista
  2. oisko mitään vinkkejä ystävänpäivälahjoiksi? hätä tulee kun en ole vieläkään keksiny mitään..

    VastaaPoista
  3. Tuuli,
    kiitos, tuuri tosiaan kävi! :) En ymmärrä miksei joku muu ehtinyt huostaanottaa laseja ennen minua...:)

    Anonyymi,
    löytyiskö lahjat- tai tutoriaalikategoriasta mitään? Tilauksesta tulee myös 14 minilahjan postaus ihan-just-kohta..ehkä sieltä tulee inspiraatio?

    VastaaPoista
  4. Hienot on lasit ja hauska idea nuo treffikirjeet!

    Ne pienemmät lasit voisi olla vaikka Rumtopf-maljoja. Rumtopf on saksalainen hedelmämalja, jossa on siis käytännössä hedelmiä, sokeria ja rommia isossa ruukussa. Sitä tehdään sitä mukaa kun hedelmiä ja marjoja kypsyy kesällä, ja jouluksi kai se suunnilleen valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - niin kommentista kuin myös informaatiosta. Nyt olen taas askeleen viisaampi lasien suhteen. Pitääpä googlettaa Rumtopf-maljoista lisää tietoa..:)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.