Roy Lichtenstein 2/2.

Vihdoin korkokenkämaalaukseni ovat valmiit! Saanko esitellä: Roy Lichtenstein-korkokengät!
(Ai siis mitäkukamitkä? Roy Lichtenstein oli yhdysvaltalainen pop-taiteilija, jonka ominaista tyyliä voisi luonnehtia sarjakuvamaiseksi, ironiseksi ja dramaattiseksi. Tutustu Lichtensteiniin lisää esim. täältä.)

Ehdin pyöritellä mielessäni Lichtenstein-aiheisia kenkiä jo parin vuoden ajan, kunnes kirpparilta tuli vastaan hinnaltaan (3e!), väriltään, kooltaan ja pintamateriaaliltaan sopiva kenkäpari. Kenkien löytämisen jälkeen otin yksittäisiä Lichtensteinin maalauksia malleiksi ja suunnittelin niistä oman kokonaisuuden. Voin kertoa, että korkokenkien tilaaja eli siis minä itse (hah!) on lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Kenkien ulkosyrjät tulivat niin hallitseviksi, että jätin kengät muuten paljaiksi maalista. Tykkään, kun katsoo kenkiä ylhäältä niin kärkiin pilkistää vain kuva-alueiden laitamat, muttei yhtään sen enempää.

En malta odottaa, että pääsen käyttämään kenkiä! Nämä on täydelliset hippakorkokengät, ei tarvitse näyttävää mekkoa, kun jaloista löytyy blingblingin sijaan väriä ja jytkettä. Pikkujoulut, täältä tullaan!

Pionit.

Tässä uudet kustomoidut tennarit! Eivät itselle, vaan lähtevät pian postin matkaan tilaajalle.

Lähtökohtana oli tuttu Marimekon Unikko-kuosi. En suostunut maalaamaan tismalleen samanlaisia unikkoja, joten pienillä muutoksilla kuosista tuli unikon sukulainen. Ristin kengät nimellä Pioni-tennarit.

Katso lisää kustomoituja kenkiäni mm. täältä. Kiinnostaisiko omat kustomoidut kengät (tennarit tai korkkarit)? Ovat myös uniikki joululahja!

Roy Lichtenstein 1/2.

Kun muut hommat tökkii, pitää ottaa pensselit ja tussit käteen tehdäkseen jotain todella mahtavaa.

Work in progress, pilkahdus vielä keskeneräisestä korkokenkämaalauksesta.

Koiralle huppu.

Koirajuttua pukkaa lisää. Kaikki ne, joiden luona asuu tai on asunut etenkin pieni pystykorva, voi samastua postaukseen aiheeseen nimeltä koiranhatut. Kyse ei kuitenkaan nyt ole mistään hassunhauskoista ja turhista naamiaisasusteista (jollaiset kyllä tuomitsen), vaan "oikeista" päähineistä, joilla on tehtävä: korvien lämmittäminen. Moni ei sitä ota tosissaan, mutta koirienkin korvat paleltuvat helposti. Olen miettinyt tätä asiaa monet talvet: miten tehdä hyvä ja käytännöllinen huppu, joka suojaisi korvat? Ei ole kivaa 30 asteen pakkasilla, kun koira vinkuu kylmästä ennen kuin ehtii edes tarpeitaan tehdä...joten eikun kokeilemaan:

Inspiraatiokuvat vasemmalta oikealle ja yläriviltä alariville: 1. ja 2. - 3. - 4. ja 6. - 5.

Inspiraatiokuvista se lähti: ajatus putkesta, joka vain vedettäisiin korvien päälle ikään kuin lasten huppukaulurien tapaan, ilman mitään kiinnikkeitä tai nauhoja. Tein prototyypin vanhasta villasukasta: kärki pois, varsi pois ja sukka päähän. "Ei jumankauta nyt se laitto mulle sukan päähän, kuinka nöyryyttävää!!"

Sukka olikin odotettu parempi protomalli, koska "kantapää" antoi tilaa korville. Varsinaisen hupun tein näin: piirsin kaavan sukasta ja leikkasin myssyn osat neulepaidan jämistä. Ompelin saumat yhteen. Ompelin ja käänsin reunan. Päätä reunustavat laidat sain suoraan neuleen reunasta, joten niille ei tarvinnut tehdä mitään. Lopuksi ompelin käsin saumat neulosta vasten litteäksi, jotteivat painaisi päässä.

Ja lopputuloksen näettä tässä. Huppu on kuitenkin sen verran pehmet, kevyt ja joustava, että tuskin se hurjan epämukavakaan voi olla. Ainakaan herkkujen avulla Cora ei ollut moksis yhtään uudesta kummajaisesta. Enemmän teki pahaa itsellä katsoa koiraa "korvattomana". Ei ole Coraa paukkupakkasille tehty, kun tuommosia pitäis päähän vetää. Toivotaan, että ensi talvesta tulee leuto ja ettei hupulle tule käyttöä. Mutta ollaanpas ainakin valmiina, jos pakkasukko tulee luoksemme taas.

"Jo riittää tämä pelleily, lähden karkuun!"

Petini on linnani.

Koirateemaisuus ja lukijoiden toiveisiin vastaaminen jatkuu, seuraavana siis asiaa koiranpedeistä.

Muun muassa eräs lukija toivoi juttua muhkeasta koiranpedistä ja sehän sopii, Cora jos kuka tykkää niistä. Ihan pennusta asti se on hilannut itsensä nukkumaan sinne missä on eniten pehmeintä.

Yleisimmin kuvaan liittyy turhan inhimilliseen tyyliin iso tyyny ja viltti, oli sitten sängyssä tai sohvalla.

Aikaisemmin olen käynyt suuriakin taisteluja Coran kanssa, jottei se möyhisi kaikkia tyynyjä piloille. Olen tyrkyttänyt vuosien varrella jos minkälaista petiä ja punkkaa, mutta harva nirppanokalle se on kelvannut. Esimerkiksi tämä matkalaukusta kyhätty peti ei kelvannut Coralle lainkaan.

Olen ommellut isoja alustoja laidoilla ja laidoitta (kuten yllä nappi-kuvioinen mattopeti). Yksi hetkellinen suosikkipeti oli vanhalla teepparilla päällystetty patjanpala, jonka ympärillä oli ns. fleecepussi.

Cora kyllä tykkäsi fleecepussista (niinä kertoina kun sinne pussiin omin neuvoin pääsi kaivautumaan), mutta hävitin salaa pedin pois (ei kerrota Coralle!), koska se oli vain jotenkin niin auttamattoman ruma!

Sitten kokeilin luoda superlonista ja neuleesta nojatuolin muotoista petiä (postaus täällä). Sohvalinna toimikin aikansa, mutta kierrätetty neulos ei kestänyt pitkää käyttöä, joten peti on jo aikoja sitten purettu.

Onneksi viime kesänä saimme lahjoituksena oikean koiranpedin, joten uuden pedin tekemiseen ei ole nyt tarvetta eli lukijan tutoriaalitoive ei toteudu..mutta toisaalta..pedin tyyny on kyllä ehtinyt jo litistyä..

..tehdään edes siis uusi pehmoinen tyyny! Kokoon ja täytteeseen panostamalla lopputulokseksi voi saada hyvinkin muhkean koiranpedin. Mallina tämä no-sew-idea: Luigi and Me: DIY Dog Bed. Tämä on extrasti superhelppo: kaksi kappaletta (valitse neliö, soikio, pyöreä tai vaikka sydän!) hapsutetaan reunoista ja hapsut solmitaan yhteen. Itse tosin jouduin ompelemaan kankaat paloista, joten täysin ompelematta oma versioni ei valmistunut. Mutta sainpahan tuon tyttövauvapinkin collegejämäpalat käytettyä pois!

Cora vastaanotti uuden tyynyn hyvin epäluuloisesti. Hyvä, että vapiseva reppana uskalsi reunalle istahtaa.

Onneksi petiin liitettynä uusi tyyny ei tuntukaan enää niin epäilyttävältä, vaan piski nautti heti tuplamuhkeasta pehmeydestä. Mikä prinsessa! Ja mies talossa kommentoi "röyhelötyynyä" nynnyksi..

Ja viltti vielä päälle (luolakoiraksi jalostetun koiran yleinen piirre nukkua piilossa/pimeässä). "Kiitti emäntä!"

Nyt hyvää yötä, pikkukoirien nukkumaanmenoaika on jo mennyt!

Lisää inspiraatiota tee-se-itse-koiranpeteihin löytyy esimerkiksi täältä: 15 Ways To Make A Dog Bed.

Tee itse: lelut koiralle.

Lupailin koirateemaista viikkoa. Lähdetään helpoimmasta liikkeelle: koirien (ja miksei myös samat vinkit kävisi kissoille?) lelut! Tämä onkin Coran lempiaihe ja kuvissa nököttävät suosikkilelut, Angry Birds-reppumaskotit. Snips, snaps kaikki lenksut ja laput irti ja meillä on sopivan kokoinen koiran pikkupehmo.

Kuva vasemmalla: ilme kertoo kaiken mitä mieltä Cora on aina hyvän leikkisession jälkeen. Kuva oikealla: tuota se tekee..eli tuo lelun (yleensä vielä jonnekin tosi epäloogiseen paikkaan kuten selän taakse, penkin alle..) ja menee parin metrin päähän nököttämään. Joskus reppana saattaa istua ja tuijottaa lelua ties kuinka kauan ilman, että kukaan on edes huomannut sitä.

Pehmoja on helppo tehdä itsekin - eihän se ole kuin helpommillaan kahden kappaleen ompelua yhteen. Mutta. Helpossakin tiessä on mutkia matkassa. Itse olen oivaltanut nämä osin kantapään kautta. Jaan ne teille, jottei esimerkiksi aloitteleva ompelija toista samoja höhliä virheitäni. Moni "vinkki" on varmasti usealle päivänselväjuttu, mutta ei sitä aina kaikki heti kerralla hoksaa..joten miten tehdä itse hyvä lelu:

Jotta lelu on koiralle mielekäs, kestävä ja turvallinen, on huomioitava mistä ja miten lelun tekee. Olen kokeillut erilaisia kankaita ja todennut, että se mistä tekisit vauvalle lelun, on myös yleensä koiralle paras.
- Neule: joustaa liikaa, likaantuu helposti. Koiran hampaat rikkoo neuloksen, menee nopeasti huonoksi.
- Nahka: kaikki koirat eivät tykkää. Ei välttämättä anna tarpeeksi tarttumapintaa. Koiran lelut kostuu leikkiessä aina enemmän tai vähemmän, joten nahka tuntuu nopeasti inhottavan niljakkaalta kädessä.
- Fleece: toimii, kivan pehmeä ja helppo ommella. Kosteana ei kuitenkaan se kivoin vaihtoehto.
- Joustamattomat ja tasaiset kankaat kuten puuvilla: paras vaihtoehto. Kestävä ja miellyttävä. Sopii moneen muotoon. Värien ja kuosien skaala on valtava.

Huomioi myös lelun suunnittelussa ja valmistuksessa seuraavat asiat:
- Lelun koko: mitä pienempi koira, sitä pienempi lelu. (Cora tietää miltä tuntuu, kun omistaja tekee lelun, joka onkin niin iso, ettei siitä saanut pienen koiran kuono minkäänlaista otetta. Mälsää? Jep!)
- Muoto ja saumojen määrä: mitä vähemmän saumoja on, sitä parempi ja kestävämpi lelusta tulee.
- Värit: muista etteivät koirat näe samoin kuin ihmiset. Olen todennut koiranomistaja-ystävieni kanssa, että lelut, jotka ovat kirkkaita tai kuviollisia, ovat parempia kuin murretut ja yksiväriset.
- Ompelu: ompele saumat huolella. Mitä vahvemmat saumat, sitä kestävämpi. Päättele kääntöaukko  (mitä pienempi, sitä parempi) erityisen huolellisesti pienin pistoin.
- Täyttäminen: käytä vanua tai kankaanjämiä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa valitse kankaat, jotka eivät kuulla lelun läpi. Kankailla täyttäminen vaikuttaa lelun kovuuteen ja painoon, joten suureen leluun vanu soveltuu paremmin. Pieneen heitto- tai vetoleluun kankailla täyttäminen käy hyvin.

Ja tärkein: jos koira tykkää kumileluista, ei sille kannata valmistaa pehmolelua. Siinä tulee vain itselle paha mieli, kun koira ei piittaakaan lelusta. Ennen Cora käänsi selänsä kaikille pehmoille ja nakersi menemään vinkuleluja..onneksi se tykäistyi jossain vaiheessa myös pehmoihin. Loppui se vinkuminen!

Ja klassinen no-sew-versio koiran lelulle: palmikoi, solmi tai puno trikookudetta veto- tai heittoleluksi. Toimii! Tälläiset eivät kestä hamaan tulevaisuuteen, mutta tuottavat iloa pitkän aikaa ja tuleehan samalla kierrätettyä kudepätkiä pois. Tästä (ja edellisestä kahdesta) lelusta Cora tulee niin pitämään! Säästän ne joululahjoiksi (kerrankin tein edes nämä ajoissa!), pitäähän joulukuusen alta löytyä koirallekin uusia leluja..

Ja jos ei into riitä lelun valmistamiseen, suosittelen kaupassa suunnistamaan lemmikkihyllyjen sijaan lasten leikkihyllylle. Sieltä irtoaa useat pehmolelut monesti edullisemmin ja aiheetkin ovat kivemmat. Suosittelen erityisesti Ikeaa, sieltä on muun muassa tämä iso ja halpa rottalelu. Lastenlelujen tuotanto käy kovat kriteerit läpi, joten ne on kestäviä ja turvallisia. Tosin pehmojenhan suhteen on aina muistettava seurata saumoja. Pienestä reiästä voi tulla iso sotku, jos koira päättää leikkiä kirurgia ja vetää pehmon sisuskalut ulos. Pahimmillaan koira syö vanua ja sen jälkeen koira itse joutuu leikkauspöydälle..

Nyt joku miettii, että no jopas on typerää höösätä koirien lelujen kanssa. Eikö yksi lelu riitä? Ehkä. Joillekin riittää yksi, joillekin kaksikymmentä. Kun ei pidä koiran ulottuvilla kaikkia kerralla, vaan niitä vaihtelee, leluihin ei pääse kyllästymään - ei koira, eikä ihminen. Cora on sen verran lelurakas, että vanhan lelun antaminen kaapista toimii sille jopa palkkiona - mikä on hyvä, ei tule nameista liikakiloja.

Kuusi vuotta.

Tänään ollaan "juhlittu" synttäreitä. Coralla tuli kuusi vuotta plakkariin. Iso tyttö! Sen kunniaksi runsaasti hellimistä, löllimistä, lellimistä. Rapsutuksia, leikkejä, herkkuja. Paljon huomiota ja yhdessäoloa.

Tein jopa "synttärikakun", eikö näytä herkulliselta? Jauhelihaa, juustoa ja herkkusuikalepaloja, "yam"!

Sinne se hotkasi sen, ei siinä kuvaamaan kovemmin ehtinyt. Pieni oli kakku, mutta niin on pieni koirakin!

Lahjaksi Cora sai uuden lelun, Angry Birds-maskotin. Mukavan kokoisia ja hauskoja leluja. Tämä on nyt kolmas lintu, ensimmäinen saatiin lahjaksi viime vuoden joulukuussa, joten ovat tosi kestäviäkin!

Ymmärrän, että kaikki eivät "juhli" koiriensa synttäreitä. Ymmärrän, että "kakun" tekeminen ja uuden lelun ostaminen voi olla pöhköä, mutta minulle ei, jos siitä ei tee mitään "showta". Eihän siitä haittakaan ole, jos edes kerran vuodessa lemmikki saa arkea enemmän huomiota, siitä on iloa kummallekin. "Your dog might be only part of your life, but for her you are her everything, the only person in her whole life."

En voinut olla katsomatta Coran pentukuvia..missä vaiheessa se ehti jo kasvaa niin isoksi? Missä on se marsun kokoinen lurppakorva? Ei tarttis kulua nämä meidän vuodet niin nopeasti! 
(EDIT// Voi kamala, miksi mun käsi näyttää siltä, kuin sormet olisi amputoitu? Haha! No ei ne ole. Onneksi. Huh.)

Ei ole Cora enää tuommoinen piskuinen rimpula..ja sen kunniaksi tiedättekös mitä? Siksi toiveisiinne on vastattu, ensi viikolla luvassa useasti pyydettyjä koira-aiheisia tee-se-itse-postauksia! 

Sattuu ja tapahtuu.

Tiedättekö ne epäonniset sattuu-ja-tapahtuu-päivät, jolloin tuntuu ettei mikään onnistu? Sitä kaatuu, sitä unohtaa, sitä sotkee. Sitä nukkuu pommiin. Satuttaa polvet. Poistaa tiedoston, mitä ei todellakaan olisi saanut poistaa. Aloittaa hommat alusta. Kutistaa suihkepullon tiskikoneessa. Tekee puoliväliin asti vaikeaa pipoa, joka paljastuukin liian pieneksi. Purkaa ja tajuaa, ettei kaikkea olisikaan tarvinnut purkaa. Viikon sisään jo kolmannesta huoneesta pamahtaa kattovalo. Sitä turhautuu, suuttuu ja tahtoo heittää päivän kaivoon. Sitä istuu sitten illan pimeässä ja pohtii mitä ne energialamput olikaan. Kaiken kruunaa se, että posti hukkaa erittäin tärkeän paketin, jonka piti olla saajallaan jo kaksi viikkoa sitten. Kuka korvaa, mitä tapahtuu, missä paketti on? Kukaan ei vastaa. Hiljaisuudessa lelukoirilla koristeltu tuikkuteline päättää itsarihypätä hyllyltä alas. Sitä säikähtää niin, että kuumat kahvit loiskuu lattialle, rinnuksille, puhtaille vaatteille. Vain yksi koira piti pintansa, muut levisivät lattialle kuin kulovalkea. Voi näitä surkuhupaisia epähannuhannenpäiviä. Ehkä en valita, vois mennä huonommin. Ehkä huomenna menee paremmin.

Ompele pipo.

Jos ei puikot pysy kädessä, cousteau-pipon (ks. täällä neulottu cousteau-pipo) voi tehdä myös ompelemalla mistä vain joustavasta kankaasta. Suosittelen kangasmateriaaliksi esimerkiksi vanhaa, ohutta neuletta tai isoa tpaitaa joko kirpputorilta tai omasta vaatekaapista. Tässä tee-se-itse-tutoriaali:

1. Valitse sopiva pipo kaavaksi, sellainen joka ei jousta päässä valtavasti. Aseta pipo kankaan päälle ja leikkaa neljä pipon muotoista kaavaa. Muista isot saumavarat - varsinkin, jos teet pipon trikoosta.
2. Aseta kaksi pipokaavaa oikeat puolet vastakkain, ompele joustavalla ompeleella suora laita. Toista.
3. "Avaa" edellisen vaiheen saumat ja aseta ne vastakkain eli soikion muotoiset pipokaavat ovat nyt oikeat puolet vastakkain, sisäsaumat pääli- ja alapuolella. Ompele reunoista, jätä toiseen päähän aukko.
4. Käännä koko työ kääntöaukon avulla oikeinpäin eli kaikki saumat jäävät sisäpuolelle.
5. Ompele aukko umpeen. Reunoja ei välttämättä tarvitse kääntää sisään, koska sauma ei tule näkyviin.
6. Työnnä suljettu pää toisen puoliskon sisälle, jotta piposta tulee kaksinkertainen. 7. Ja pipo on valmis!

EDIT // Tai leikkaa suoraan vaiheen 3. muotoiset palat, jos kankaasi siihen riittää. Kun pipon valmistaa kahdesta kappaleesta niin säästyy käännökseen tulevalta saumalta.

Pipon ompelu on helppoa ja nopeaa. Tein myös itselleni vanhoista trikoohousuista yhden raidan pipon. Kaavan muotoa vaihtamalla piposta voi tehdä omaan makuun soveltuvan syvän, napakan tai löysän..

Miettikää myös koristelumahdollisuudet, pipoonhan voi lisätä melkein mitä vain: kirjailuja, paljetteja, aplikaatioita, helmiä, rusetteja, tupsuja? Persoonallisilla valinnoilla piposta saa ihan minkälaisen vain, äijämäisen, tyttömäisen, sporttisen.. Itsetehdyt pipot sopisivat vaikka pukinkonttiin lahjaksi niin lapsille kuin aikuisellekin - trikoopipot etenkin ovat nimittäin hyviä esimerkiksi pyöräilyssä, niistä ei tuule läpi! 

Cousteau.

"Tee mulle cousteau-pipo" pyysi mies. Ja minähän tein. Lue punaisen pipon idolista täältä (wikipedia).

Yritin tehdä peruspipo-ohjeen mukaan, mutta siitä tuli aivan liian löysä, joten purin sen ja tein mallin ilman ohjetta: kolme oikein, kaksi nurin kolmosen pyöröpuikoilla. Ei ollut mitään muistikuvaa miten oikeaoppiset pipojen kavennukset menivät, joten kavensin pipon neulomalla aina kahdet silmukat yhteen.

Hyvin onnistu, vaikkei ohjetta ollutkaan. Hyvä koko, perusmalli. Jälki on kuulemma "sopivan kotitekoista".

Lankana oli RedHeartin vauvalanka (käytän mielelläni aina vauvalankoja, jotka eivät kutita). Ostin tätä lankaa alennuksesta kolme kerää, eikä pipo kuluttanut edes yhtä kokonaista kerää. Riittoisaa lankaa.

Kyyhkysheijastin.

Tein eilen kyyhkys-heijastimen. Vaikka origamin nimi on "Peace Dove", taittelu oli kyllä kaikkea muuta. Tekee mieli nimetä tuo uudelleen raivostuttavaksi varpuseksi, joka sai minut tuntemaan kerta kaikkiaan tyhmäksi. Lapsena taittelin paljonkin origameja, mutta tämä ei mennyt ensin jakeluun, vaikka kuinka katsoin ohjevideota (linkki alla) loopilla. Ja mies naureskeli vieressä "no ei voi olla noin vaikeaa". Kyllä ärräpäät lensi, liimat tursusi, taitokset aukesivat..sitten lopulta sattumalta onnistuin taittelussa. En edes tiedä teinkö kaikki vaiheet oikein, mutta kyllä se varpuselta kyyhkyltä näyttää.

Heijastimen liimaustutoriaali ja linkki taittelun Youtube-videoon löytyy täältä: eilen tein.

Viime syksynä totesin, että kaikki isot papukaijalukot, lenkit ja hakaset ovat paljon kätevämpiä heijastimissa mitä nauhat ja hakaneulat. Ne vain jäävät joka paikkaan kiinni ja tekevät reikiä takkiin. Lukolla heijastimen voi kiinnittää ja vaihtaa paikasta toiseen lennosta. Vaatteistakin löytyy yllättävän monta paikkaa mihin heijastimen saa napsastua kiinni. Itse pistän usein pitkässä takissa helman kiristyslenkkiin tai taskuun roikkumaan. Kerran tasseli-heijastin roikku myös löysässä lapasessa, ha!

Muistakaa kuitenkin, että monet tämmöttiset itsetehdyt pienet heijastimet eivät yksinään vielä riitä. Kaverina on hyvä käyttää useampaa heijastinta. On myös tärkeää kiinnittää huomiota heijastimen korkeuksiin, esimerkiksi riippuva heijastin olisi hyvä olla tien puoleisen polven korkeudella (lähde: liikenneturva). On niin surullista nähdä naispuolisia henkilöitä, jotka ovat hienosti ottaneet heijastimen käyttöönsä, mutta sitten ovat kiinnittäneet ne rintakoruksi..mutta eihän ne siellä ylhäällä mitään auta!

EDIT// katso myös tämä tee-se-itse-heijastin-postaukseni viime vuoden syksyltä!