Kenkälaatikot.

Eilisen iltapuhteita: kasa kenkälaatikoita. Huh ja huhhuh. Monta boxia, liian monta kenkäparia. On se määrä onneksi pienentynyt vuosien takaisesta. Muistan laskeneeni, että omistin joskus 42 kengät, joissa oli enemmän tai vähemmän korkoa (eli pl. tennarit, saappaat ym kengät). Nyt tuo määrä tuntuu älyttömältä! Enhän edes käyttänyt niitä kaikkia. Hirveää keräilyä! Niiden säilyttäminenkin oli hankalaa, suurin osa oli hyllytasoilla "esillä".. ja siksi niistä joutui oikeasti vähän väliä pyyhkimään pölyjä!! Silloin itutti, nyt ituttaa enemmän..mitä hukkaa! Miettikää, kuka tahtoo käyttää sellaiseen aikaansa?

Ja nyt, projekti minimalismissani, oli taas jälleen aika karsia kenkiä. Heiheit vaan osalle, koska olen tullut siihen tulokseen, että mitä ihmettä vuodesta toiseen säilytän kidutusvälineenä toimivia kenkiä? Pois sellaiset tuskaa tuovat korot. Jäljelle vain sellaiset, a) joilla pystyy kävelemään b) jotka ei paina, purista, hierrä tai pistä, c) joilla pystyy tarvittaessa tanssahtelemaan, ja ennen kaikkia: c) joita haluan pitää myös jalassa.

Okei, tunnustan. Vähän lipsuin tästä kolmen säännöstä. Säästin muun muassa parit epämukavat kengät (koska olen ne itse kustomoinut) ja ylioppilasjuhliin ostetut torrakot (ts. liian korkeat ja liian kapea kantaiset korkokengät) ..joista en raskinut millään luopua (ainakaan vielä). Ehkä joku päivä en tunne mitään niitä katsoessani ja annan ne eteenpäin sellaisella, joka myös todella tahtoo pitää niitä jalassaan.

Ja jotta säästämisen arvoisia kenkiä tulisin myös oikeasti käyttämään, tarvitaan siihen vähän muistiapua. Perinteisenä ratkaisuna oli tehdä laatikoille etiketit. Koska kuka nyt jaksaa leikkiä muistipeliä silloin kuin etsii mielessään vain sitä yhtä tiettyä kenkäparia? Monta kertaa on se oikea pari ollut viimeisessä boxissa ja monesti matkalla on tullut yllätysmomenttina vastaan liian monta kenkäparia, joita en muistanut omistavani.. ja sekös on todella turhauttavaa!

Ja tässä on sitten lopputulos vaatekaapin päällä, kenkäkerrostalot pötkössä. Eipä tarvitse enää arpoa mitä on missäkin, näkee heti mitkä ovat vaihtoehdot. Onneksi näitä on kuitenkin sen verran vähän, että värit muistan, vaikka en voinutkaan käyttää väritulostusta kuvien printtaamiseen.

Vielä, kun jokupäivä näistäkin lähtisi osa pois, jotta voisin satsata ihan kunnollisiin ja yhteneväisen sieviin kenkälaatikoihin. Sellaisiin, joista ei pikku tuuppauksesta mene kulmat sisään ja kannet liiskaksi.

Ja katonrajasta toiseen, reipas vuosi sitten huomasin, että vaihtuvaa kenkäkavalkadia voi pitää myös ikkunan yllä verhopaneelin (vai-mikä-tuo-puinen-höskä-on?) päällä. Siinä ne ovat kuin kanat orrella. Moni vieras on hätkähtänyt, että miten tuo kestää, mutta kestäähän se. Ei sitä tarvitse täyteen ladata, muutamat kenkäparit aivan vallan mainiosti kannattelee ilman, että alas romahtaisi kesken yöunien.

Kukitettu.

Onkohan siitä nyt kesä tai jopa kaksi kesää, kun kukkapannat ilmestyivät kaikkialle? Viime kesänä ennätti tulla syksy ennen kuin sain tehtyä oman tekokukkahärpäkkeen. Nyt otin kukkien kanssa loppukirin vielä kun on nipinnapin heinäkuu. Mikä muu hetki olisi parempi kukittaa itsensä kuin kesän kuumin helle?

Useimmat näkemäni kukkapannat olivat joko muovi-/metallipunoksisia tai suoraan hiuspantaan liimattuja. Kumpikaan ei tuntunut omalta, koska tahdoin ne tuntuivat ajatuksena vähän kankeilta ja epämukavilta.

Tein sitten pannan ihan omalla tyylillä. Ja näin teet myös sinä itse samanlaisen mukavan version kukkapannasta:
1. Leikkaa kankaasta (esim. fleecestä) noin 20cm x 8cm (mitat arvioita) kappale. Ompele pitkät laidat yhteen.
2. Mittaa ja leikkaa päänympäryksen verran joustavaa kuminauhaa. Pujota kuminauha kankaan kujasta läpi. Ompele kuminauhan päät yhteen (päällekkäin, ei yhteen = litteämpi sauma). Vedä sauma kujan alle piiloon.
3. Liimaa tekokukkia limittäin koko kujan pituudelta joko teksiililiimalla tai kuumaliimapistoolilla. Anna kuivua.

Kukkapannasta tuli ihanan pirteä, olisinpa tehnyt jo viime kesänä! Ehkä syksyllä sama ruskaisena versiona?

Toptip.

Olipas harmistuttavaa ottaa mukamaste käyttöön pikkulaukku, joka ei enää osoittautunutkaan edustuskelpoiseksi. Mitä ihmettä on tapahtunut? Ei ole enää tämä laukku tiptop-kunnossa..! Mistä on ilmestynyt tuo tahra, mihin ovat haihtuneet liimat, miten on kuoresta tullut hapristunut ja niin kovin paperinen?

Lannistava taka-isku. Tämä on ollut paljon käytössä, myös käytettynä sen vuosia sitten ostinkin. Tykkäsin niin kovin laukun kahdesta osiosta ja pienestä sisäkukkarosta, jonka sai neppareilla laukkuun kiinni. Tosin nyt kun katsoo niin olihan tuo pintakin jo saanut vähän elämän jälkiä (yäk). Ehkä se on hyväksyttävä: laukku on palvellut sen mitä on.

Kun ei tahrainen laukku kirpparilla kuitenkaan kaupaksi käy, valitsin laukun poistamiseen vaihtoehto B:n eli sakset. Leikkasin saumoja myöten ja heitin kovikkeen sekä sisävuoren pois. Ja talteen otin puhtaan tekonahan, se varmasti tulee joskus uusiokäyttöön! Kukkaro on vielä täydellisen hyvä, sen säilytän ihan sellaisenaan.

Ja koska olen luvannut itselleni etten haali uusia kierrätysmateriaaleja ilman, että todella teen niistä heti edes jotain pientä, yritin todella lunastaa lupaukseni. Pois leikatuista silpuista tuli lärpäkekorvakorut ja hyvä niin sillä valkoisia koruja minulla on ylipäätään hyvin vähän. Nyt on sitten yksi vaihtoehto lisää.

Kyllä on kuulkaa kevyet korvakorut! Ei paina päätä eikä pistä ihoa. Justiinsa on yksinkertaisuudessaan passelit!

Viilennysloimi.

Ihanasta helteestä ei saisi pahaa sanaa sanoa, siitä pitäisi nauttia. Mutta entä, jos se ihana lämpö muuttuu ahdistavaksi kuumuudeksi, joka pilaa kaiken tärkeimmän? On ollut ajoittain jo vähän huoli pikkukaverin sietokyvystä. Ulkona tukalaa, sisällä tukalaa, ei taukopäiviä helteestä. Jos oma unenlaatu ja jaksaminen kärsii, niin kyllä se jo koirallakin ottaa koville. Sen näkee jo siitä, että tavallisesti meillä Cora ryömii aina viltin/peiton/vaatteen/ihan minkä vain alle nukkumaan, mutta nyt se omii reporenkana meidän kodin ainoan tuulettimen.

Edellisinä kesinä olen käyttänyt koiralla ihan vain viileän kosteaa pyyhettä "hartioilla". Ongelmana on vain ollut se, ettei pyyhe ole pysynyt "yllä". Joskus myös tulkitsin sen niin, ettei Cora tykännyt kosteasta pyyhkeestä.

Nyt kuitenkin älysin leikata vanhaa äläskelpoista käsipyyhettä pienemmäki ja ommella sen koiran mitoille, ikään kuin hevosen loimen tapaan. Lisäsin eteen solmittavat nauhat (laiskin eikun nopein ratkaisu), jotta pyyhe pysyisi myös yllä, mutta olisi helposti otettavissa myös pois. Ja taas saa miettiä miksei se maailman helpoin ratkaisu tyhmään ongelmaan tullut pieneen mieleen monta kesää sitten? Ehkä se helle todella sulattaa järjenjuoksunkin.

Arvaattekos, että kyllä on nyt koira mielissään, kun pysyy pyyhe mukana myös liikkuessa. Ilman pyyhettä Cora pyöri ahdistuneen oloisena ees taas etsien missä olisi viileintä, mutta nyt pyyhe päällä se väsähti ihan heti sulana lakritsina sohvan nojalle nukkumaan. Kun on koiran olo parempi, hengittää emäntäkin levollisemmin.

Operaatio minimalismi osa 6.

Operaatio kohti minimalismia, matka jatkuu. Nyt pieni ote vaatteiden karsimisesta. Voin kertoa, että vaatekaapin siivous hiostavan helteisenä sunnuntaikesäpäivänä on hikistä hommaa. Ja silti sen tein!

Olen huomannut, että ennen järjestelin vaatteita enemmän. Kun oli walk-in-vaatehuone, ei siinä ollut nopeasti suljettavia ovia, joilla sekasorron olisi saanut pois silmistä. Ja nyt, kun ei meinannut ovet mennä kiinni, oli asialle tehtävä jotain. Olen aiemmin postannut useampaakin otteeseen vaatekaapin siivouksesta (esim. täällä ja täällä), joten en lähde toistamaan itseäni enää.

Kaapiston hengaripuoli on jo selkeästi siistimpi.Ja huomaatteko? Siellä on tilaa! Varmaan eka kerta sitten peruskoulun, kun hengarin saa otettua ja laitettua ihan yhdellä kädellä. Vähän turhan paljon on elämästä tuhraantunut aikaa siihen, että on pitänyt sullomalla sulloa hengareita limittäin ajatuksella, että kyllä nämä kymmenen tähän vielä mahtuu..!

Okei, tunnustan. Vähän kyllä huijasin. Hengareiden määrä ei korreloi niissä riippuviin vaatteisiin. Oivalsin, että rekkitilaa säästää, kun niputtaa samankaltaiset vaatteet yhteen. Esim. jos on kolme kapeaa trikoohametta, miksi laittaa jokainen omaan hengariin, kun menevät yhteenkin? Löytyvätkin helpommin, kun eivät ole erikseen.

Sama niputus toimii myös yläosille. Laitoin riippumaan yhteen hengariin kahdet mekot/tunikat. Tällälaillahan säästää rekkimetrejä, kun hengareiden määrä puolittuu!

Ennen vaatehuoneessani oli sisällä lipasto. Nyt on myös vaatekaapissani. Hukkatila käyttöön! Tämä matala laatikosto oli justiinsa sopiva kaapin pohjalle. Nyt on laatikoissa piilossa alus-, yö- ja urheiluvaatteet, hurraa!

Loppukevennyksenä kuva muutaman vuoden takaisesta vaatteiden siivousoperaatiosta. Voi luoja kattokaa tuota määrää! Ja tuossa ei edes ole kuvassa kaikki vaatteet mitä omistin. Järkyttävää. Jos laihduttajaa kehoitetaan ottamaan kuvia kehityksen näkemiseksi, niin sama toimii kyllä tässä minimalistisuus-proggiksessa. Tuntuu, että vaatteita on edelleen ihan ahdistukseksi asti, mutta pitkälle ollaan päästy tuosta tilanteesta. Ja matka jatkuu edelleen. Ehkä ne vielä joskus mahtuvat viikattuina ihan vain pienelle nojatuolille?

Pikkumusta.

Ei mene kesää ilman uutta juhlamekkoa. Ensin päätin, että kerrankin mennään juhliin vanhalla mekolla, mutta sitten yhtään yllättymättä muutinkin mieleni. Jokaisen naisen vaatekaappiin kuulemma pitäisi kuulua vähintään yksi pikkumustamekko. Minulta sellainen puuttui. Sieltä puuttui myös jokajuhlanmekko, jota voi pitää missä vain, miten vain. Mekko, joka ei rypisty reissussa eikä istuessa. Mekko, jossa on kuitenkin jokin pieni juttu. Ja mekko, joka on ennen kaikkea mukava päällä. Nämä kaikki kriteerit päätin yhdistää yhteen mekkoon, pikkumustaan.

Ja tämmöttinen siitä tuli. Mekko on mahtava, koska sitä ei tarvitse silittää eikä sen läpi näy, joten alle ei tarvitse alusmekkoa. Mekossa on myös "se jokin pieni juttu", kaksinkin juttua. Ensin mietin taskujen tekemistä, mutta sitten päädyinkin yhteen isoon koristelaskokseen ja satiinikanttauksiin hihansuissa ja pääntiessä.

(Jännä muuten kuinka mekko näytti puolet ajasta ihan siniseltä. Kun kolmas ihminen kysyi onkos mekko musta vai tummansininen, piti ihan pysähtyä miettimään, että erehdyinkö sittenkin pikkusiniseenmekkoon?)

Ja vaikka kangas on polyesteriä-tai-jotain-sekoitetta, ei se ollutkaan koko aikaa niin hiostava päällä kuin pelkäsin. Malli on kuitenkin väljä ja ilman vyötä mekko oli yllä entistä ilmavampi. Väljyys salli myös nopean ompelun ilman vetoketjun lisäämistä! Todettakoon myös, että mekolle ei paljoa hintaa kertynyt. Kangas oli Eurokankaan alesta 3e/m. Lisätty kanttinauha nosti hintaa, mutta loppusumma silti pysyi naurettavan alhaisena, heittämällä alle kympin!

Pisteenä iin päällä vielä itsetehdyt korut. Näissäkin tavoitteena oli yksinkertaisuus ja monikäyttöisyys. Päädyin pisaraketju-korviksiin ja kahteen sormukseen. Oli vain yksi sormuspohja, mutta tahdoin kaksi sormusta. Ratkaisuna oli käyttää toinen pohja koristekiveen ja pistää helmi avattuun ja taivutettuun metallirenkaaseen pyörimään. Tuosta helmi-sormuksesta tuli nyt kyllä ihan ehdoton uusi lemppari. Pieni stressilelu. Ihan helmi juttu.

Taulu toiselle.

Olen ollut aina sitä mieltä, että taulun antaminen lahjaksi on riskaabelia. Etenkin, jos ei kysy asiasta etukäteen. Varsinkin, jos sen maalaa itse. Ja erityisesti, jos taulu esittää jotain toivottavasti tunnistettavaa henkilöä.

Nyt annoin ihan omaksi yllätykseksi lahjan, joka koskee kaikkia edellisiä väitteitä. Apua. Hiukan nostatti pulssia maalata taulu. Onnistunko? Meneekö pieleen? Tykkääköhän hän? Olikohan tämä huono idea?

Mitä mieltä te olette? Pian nähdään totuus myöhemmin tänään. Jännittää vähempikin. Ainakin parhaani tein ja ajatuksella maalasin. Ihan jopa mietin, että saajan tarvitse mennä kehystyshommiin, kun maalasin laidat kokonaan mustaksi niin kauempaa katsottuna reunustus näyttää ihan kehyksiltä.

Ps. Siinä yrittää olla Michael Jackson. Ihan vain näin varmuuden vuoksi erikseen mainittuna.

Kortit ja kuoret.

Se on juhlaviikonloppu edessäpäin. Pöydällä on pikkupakettia, korttia ja kiirettä. Juhlamekon viimeistelyä, paidan silitystä, kravatin etsimistä, juhlakorkkareiden sovittamista. Sitä se on kakkumaratooniin valmistautuminen.

Pikkupaketit tuli ihan korukaupasta, mutta kylkiäisinä synttärilahjojen virassa tein tilauksesta kahdelle poitsulle kännykänkuoriin kustomoinnit. Idea tuli heiltä itseltään ja sanoin, että mikäsjottei, kokeillaan! Maalasin akryylillä ja katsotaan kuinka pysyykös maalaukset miten käytössä. Tämä voi olla ihan mielenkiintoinen kokeilu, etenkin kun toinen kuorista on muovia, toinen tekonahkaa. Odotan innolla tuloksia, tekisi mieli maalata myös oma kuori!

Tässä vielä askartelemani kortit. Vasemmanpuoleinen on kastekortti ja heitin hatusta siihen katkelman "Synnyit sateenkaaresta ja kukista kauneimmista", sisällä on sitten perheelle enemmänkin sanomaa, mutta se jääköön julkisesti kertomatta. Ja nyt takaisin juhlavalmisteluihin! On se työlästä tämä kesäjuhlistaminen ;)

Minijäädykkeet.

Tänään kokkailin jotain ihan uutta koiralle! Pari kertaa olen aikaisemmin kokeillut tehdä uunissa paistettavia koiranherkkuja kokeillut tehdä..ja nyt ihan extempore päätin tehdä hellettä vastaan kylmiä nameja.

Ohjeen keksin lennosta. Broileria, maustamatonta jogurttia, raastettua porkkanaa ja riisiä - nämä ovat kaikki ainakin sellaisia mitkä menisi ihan sellaisenaan ja ajattelin, että mikseipä myös yhdessä? Survasin sekaisin ja tulipa niistä kyllä melkoinen mössö, vähän kuin vauvanruokaa. Ja täytyy myöntää, että mössö tuoksui yllättävän hyvälle!

Laitoin mössön muotteihin ja muotit pakastimeen. Pienen odottelun jälkeen tarjolla oli kaksitoista minijäädykettä.

Testinami meni vähän turhan nopeaa kurkusta alas. Pienessä päässäni luulin saavani nautiskelevan kuvan, mutta olisihan se pitänyt vuosien kokemuksella tietää, että se on maksimissaan kaksi kuvaa ja herkku on kadonnut linssistä. Näytti se maistuvan, olisi varmaan mennyt kaikki jäädykkeet kerralla, jos vain olisin antanut.

Liekö yksi minijäädyke koiraa viilensi yhtään, mutta olipahan ainakin jotain erikoisempaa "välipalaa". Kelpaa Coran taas köllötellä auringossa (Oulussa +28 vielä nyt illallakin!) sen viisi minuuttia, kunnes se viipottaa sisälle läähättäen. Vartti varjossa ja taas uusi kierros parvekkeelle. Tätä se meidän pieni auringonpalvoja touhuaa. Reppana, ei selvästi ole helppoa olla musta koira, jos tykkää auringosta!

Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset.

Jos edellinen postaus oli "vanha" niin nyt mennään vielä kauemmas, monta kameraa takaperin syksyyn 2011.
Silloin sain lahjoituksena tämän vanhan nahkarepun. Kiva, ehjä, puhdas. Ongelmana vain se, että se oli jo silloin kokonaisuudessaan kova koppura. Eikä ihan minun tyyliseni. Lahjoittajat antoivatkin sen itse ehdottaen, että voin laittaa sen palasiksi. En kuitenkaan raskinnut ja mukana se on sitten pyörinyt tähän päivään asti.

Kyllä kovasti punnitsin ja pyörittelin saksia käsissä ennen kuin tein päätöksen: kyllä, hajoitan sen. Vähän kävi sääliksi, mutta parempi näin kuin, että reppu olisi vielä toiset kolme vuotta varastossa turhanpanttina.

Ihan pari olematonta palaa heitin roskiin, kaikki muu nahkapaloista solkiin meni talteen. Olin myös pilkkomassa paloiksi itse repun pohjaa, mutta onneksi jokin pysäytti miettimään. Hei, entäpäsjossittenkuitenkin...?

Ja kyllä vain, repusta tuli olkalaukku! Kun sivuilta karsi taskut, muoto pelkistyi ja kokonaisuus keveni. Sitten vain korkeutta pois ja tilalle vetoketju (voi apua, olipa se piinallisen hikistä hommaa!) sekä hihna. Voila, valmista!

Tästähän tuli oikein oivallinen olkalaukku. Jämäkkä ja sopivan kokoinen. Olisinpa uskaltanut ottaa sakset käteen jo aiemmin..! Tämä korvaa hyvin vanhan kestokäytössä olleen kangasolkalaukkuni, joka on pian tiensä päädyssä.

Pala kangasta.

Käteni tarttuivat kivan punaiseen kankaaseen.. Tästähän minä omp..e..le...????!!!! Mitä...tässähän on reikä?! TOINEN REIKÄ?! Mitä hittoa. Sitten muistin. Ai niin. Minähän nämä leikkasin. Silloin joskus. Sitten taisi iskeä tuotteellinen dementia. Luulin koko ajan, että kyseessä oli käyttämätön kangas, kun siellä se joustavat-laatikossa oli odotellut.. Ja kuinka monta kertaa olen kankaita siirrellyt ja järjestellyt.. vaan ei ole kertaakaan muistikellot soineet.

Ja se miksi kankaaseen leikkasin kaksi reikää, paljastunee näistä kuvista - ja kerrottakoon, että vähän sai mennä kuva-albumeissa taaksepäin, jotta löysin nämä kuvat! Otettu 28. heinäkuuta..vuonna 2012! Hups.

Nyt en kyllä vahingossakaan aio viikata kangasta liiviä pois, vaan todella otan sen käyttöön näin hulppean kahden vuoden odotuksen jälkeen. Vähän kyllä naurattaa miten ihmeessä näin edes pääsi käymään?

Ja ennen kuin tohinassani unohdan jälleen, tämä liivihän on tarkoitettu puettavaksi monella tapaa. Shaalina, kauluksellisena liivinä ja kun apuun laittaa pienen neulan niin siitä saa jopa hameen. Ihan mahtava reissuvaate!

Liivi on oma versioni tästä monikäyttöisestä vaatteesta, jonka voi pukea videon (tai ks. video täältä.) mukaan jopa 20 erillä tavalla. Mitä mahtavia oivalluksia, vain pieniä muutoksia ja look muuttuu jälleen. Itsellä ei vain kangas riittänyt ihan yhtä isoon vaatteeseen, joten ei siitä kaikkia pysty tekemään. Nyt himottas leikata isompi versio.. Mitä luulette, jos nyt leikkilisi niin saiskohan sitä tällä vauhdilla vaatteen käyttöön heinäkuussa 2016?

Heinähattu.

Kukaan ei voi väittää vastaan etteikö pienet knalli-hatut olet hauskoja. Etenkin jos kyseessä on miniatyyri-knalli! Sellainen on tämä pieni päähine, jonka otin talteen miniminiginistä ja sitten pitkään ketjuun roikkumaan pistin.

En tiedä mikä on, mutta tämä knalli kyllä vähän hihityttää. Ehkä se oli se gin. Tai alkava heinäkuu. Tai aurinko, joka vihdoin viikkojen jälkeen uskalsi edes vähän porottaa. Ei ole tästä hatusta suojaamaan auringonpistokselta.