Sivut

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Uudet tyynyt.

Tuli fiilis, että pitää vihdoin toteuttaa to-do-listalta olohuoneen tyynyjen vaihtaminen! Ei sitä samoja jaksa kauaa katsoa.
Ajattelin, että uusien laittaminen tulee hyvään saumaan nyt, kun olen saanut vieroitettua koiran ihmisten tyynyistä. Yleensä Cora omii aina kaikki tyynyt itselleen, mönkii ja muhruaa ne piloille. Mutta ei enää, kun tekemäni pilvi-minipeitto on hypnotisoinut sen! Cora löysi pilven pehmoisesta pinnasta rakkauden eikä ole mennyt päivääkään, etteikö se tyyräisi itteään torkuille "pilven reunalle".
Ennen sohvalla olivat ylläolevan pursuilevan laskostyynyn lisäksi nämä kolme itsetehdyt tyynyt. Etummainen hameesta tehty tyyny oli kyllä kiva, mutta sen pinta ei paljoa kestänyt (ja edessä on se parempi puoli, takana oli "sukkapakoja" enemmänkin).
Eikun tyynyt jäähylle. Ensin laitoin tilalle lahjaksi saadun Annon Hitusen ja tekemäni pienen vuori-tyynyn (mallia ja inspiraatiota katsoin täältä: DesignSponge: Mountain pillow). Lisää väriä, päätin ja ompelin tyynyn Annon turkoosista Ruutu-puuvillasta. Lopuksi iin päälle vielä jämäkämpi niskatyyny..
..johon käytin tämän erittäin, erittäin vanhan neulepaidan (oikeasti, ei kai tuo ole tyyliin lukiosta? Miten ihmeessä se on edes läpäissyt kaikki lukuisat karsinnat ja kirpparipöydät??). Väri oli just sopiva ruututyynyn kanssa, joten mikäs ettei, nyt se pääsi odottamisen tuskistaan oikeaan käyttöön.
Nyt voinkin heittäytyä illaksi sohvan nurkkaan tyynyjeni kanssa miettimään ideoita mitä muuta kaikista syrjään ottamistani neulepaidoista tekisi?? Älytön määrä! Osa saa kyllä mennä suoraan kierrätyskeskukseen.

4 kommenttia:

  1. Mä oon tehnyt paidoista tyynyjä ja koiranpedinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiranpedin olen minäkin kerran tehnyt (ja löytyy jostain vanhoista postauksista...), se oli nojatuolin mukainen! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.