Sivut

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Se on julkaistu!

Nyt sitä saa! Itte tein ja kierrätin, se on nyt virallisesti julkaistu! Hätäisimmät voivat klikata kirjan itselleen kustantajan verkkokaupasta (ks. linkki alempaa), kunnes kirja ennättää myyntiin myös muiden yleisimpien nettikirjakauppojen hyllyille (niistä päivitän sitä mukaan tietoa, kun saatavuus kasvaa).
Itte tein ja kierrätin - Inspiraatiota ja ideoita kierrätyskäsitöihin on siis yhteistyössä Books On Demandin kanssa tehty kirja, jossa on mukana myös keväällä 2014 blogissani järjestetyn kilpailun parhaimmat ideat. Kirja jakautuu kolmeen teemaan tekniikan mukaan: kierrätä askarrellen, ommellen ja maalaten. Kustakin teemasta löytyy uusia, että blogista tuttuja ohjeita. Ideat vaihtelevat pukeutumisesta käyttötavaroihin. Olen valikoinut kirjaan kantapään kautta opittuja niksejä sekä omia lempparimateriaaleja ja -tekniikoita. Lähes tulkoon jokaisessa ohjeessa on myös muita ideoita, joilla ohjeesta voi tehdä ihan oman version! Extrana päällä on kirjan lopussa olevat rekvisiittana käytettyjen juttujen ohjeita. Mukana on mm. jotain pientä lemmikeille ja tottakai kirjassa on myös juttua kustomoiduista kengistä!
Kirja on 136 sivuinen, näppärän kokoinen ja kovakantinen. Sen voi lunastaa itselleen esim. Books On Demandin verkkokaupasta hintaan 21,90e (plus toimituskulut).

10 kommenttia:

  1. Jee nyt sitä saa vatsansa täyteen...ideoita ☺
    Onnea julkaisusta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideoita ja inspiraatiota, sitä toivottavasti lukija sitten saa..! :) Kiitos!

      Poista
  2. Mahtavaa! Onnittelut. :) Vaikuttaa erittäin näppärältä ja käytännölliseltä kirjalta, toivon sille paljon menestystä!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut! Hieno saavutus.

    VastaaPoista
  5. Nyt on ollut minulla niin pitkän tauko blogien lukemisessa, että on mennyt tämä kirjan julkaisu ihan ohi! Mielettömän hieno juttu, onneksi olkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauko tekee välillä hyvää myös blogien lukemisessa :) kiitos paljon! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.