Sivut

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vahakankaasta korit.

Tässä on vanha, hyvin palvellut kaitanen Vallilan vahakangas. Se oli meillä keittiönpöydällä. Reunoistaan rispaantunut, lähtemättömiä tahroja saanut (yksi valkoinen on ainakin akryylimaalia - mutta en tunnusta, että olisin maalannut keittiönpöydällä!) ja niin kulahtanut, että kauttaaltaan löytyy piskuisia valkoisia pisteitä. Ihan kuin olisi pinta karissut kenties.
Oli se vahakangas arvoltaan sen verran hintava, että en tohtinut heittää sitä pois, vaikka huonossa kunnossa olikin. Silppusin ja ompelin sen sitten kaistaleiksi tehdäkseni kaksi "punottua" koria. (Klemmarit olivat hyvät apurit korien kokoamisessa!)
Täytyy todeta, että vähän köpöset korit tulivat. Huono kunto paistaa korien läpi. Myös ote tekemiseen herpaantui. Ei jaksanu, ääh eihä tällasesta huonosta mittään hyvää tuu, ajattelin. Päätin kuitenkin tehdä valmiiksi asti, vaikka ei ompeleet kulkeneet piirun tarkkaan eikä punokset menneet luotisuoraan.
Kun korit olivat valmiit, tiesinkin heti mihin ne sijoitan. Siivouskaappiin! Just oikean levyiset korit räteille ja luuduille. Oikein hyvä, lokerikkoja olenkin kaivannut siivouskaappiin järjestystä tuomaan.
Ja paino sanalla järjestystä tuomaan. Hyvät lukijat, vasemmalla näette millainen siivouskaappi oli noin tunti sitten. (Äärimmäisen noloa, mutta tahdon uskoa, että en ole ainut, jolla tilanne välillä riistäytyy käsistä. Se on sitä arkea-tai-jotain-sinnepäin-seliseli.) Koko kaapin pituudelta täynnä sellaista mitä siellä edes pitäisi olla. Kaikkea turhaa, mitä "siivotessa" on kaappiin pois raivanut. Ei sen ihan niin pitäisi mennä. Oikealla näette nykytilanteen, jollaisena kaapin pitäisi pysyä. Sellaisena, josta imurin saa pois yhdellä kädellä ilman alkuvalmisteluja. Ja sellaisena missä on siivousliinat kierrätettyjen korien tuomassa hienossa ruodussa. Löytyy heti se mitä siivotessa tarvitsee.

4 kommenttia:

  1. Meillä tilanne on lähtenyt ihan lapasesta. Sinun kaappi on niin siisti nyt ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun sitten siivoamaan se lapanen pois ;) saa nähdä kuinka kauan oma järjestys pysyy yllä..

      Poista
  2. Hyvään käyttöönhän nuo pärekorit tulivatkin! Tässäpä taas idea minkä vois laittaa kokeiltavien listalle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ehdottomasti kokeiluun! vahakangas on kyllä kivaa ommeltavaa, etenkin tekstiilivahakangas on yllättävän mukava ommeltaessa paininjalan alla.

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.