Aakkosia kanteen.

Iski pakko-saada-leikata-ja-paskarrella-fiilis. Silmät osuivat laatikkoon, saksiin ja siitä se ajatus lähti.. ja päällystin tämän jo kertaalleen kierrätetyn pikkulaatikon (nimetty myös huttupakkaukseksi) kannen uusiksi.

Teippasin kannen täyteen leikattuja dymo-kirjaimia. Ihan mielivaltaisesti kaikkiin ilmaansuuntiin.

En suinkaan dymotellut uusia liuskoja, vaan leikkasin kirjaimet tällaisista liuskoista. Ne olivat muuten menossa roskiin.

Kirjaimet ovat aika hauskoja! Vähän mosaiikkimainen kokonaisuus. Pinta jäi osin huteran epätasaiseksi (tietenkin, kun teippailin osan vähän limittäin vaihtelevien kokojen takia), mutta pysyköön kannessa sen minkä pysyvät.

Hyvää karkauspäivän iltaa! Täältä ei ainakaan nämä dymot karanneet kierrätykseltä roskiin. Mites teillä?

Joustava iltapuku.

Tein sen! Kahtena iltana pikaompelua kaavatta, kolme metriä joustavaa kangasta ja tuloksena yksi visiota vastaava pitkä juhlamekko! (Ks. suunnitelma ja lähtötilanne tästä postauksesta.)

Välissä oli kyllä toivo mennä. Kiiressä ompelukone ja pää sylttäsivät vuorotellen. Säikähdin, että nyt tuli kokovartalomakkara ilman hengitysvaraa. Pelkäsin, että tuli liian lyhyt ja nilkat vilkkuu. Lopulta kuitenkin sain mekon valmiiksi jo edellisenä päivänä. Jäi vielä jopa hyvin aikaa käydä etsimässä uudet juhlaballerinat ja tehdä vielä kenkiin mätsäävät korviksetkin.

Piti laittaa ensin aikaisemmin tekemäni glitterkoristeiset sulkakorvakorut (ks. tutoriaalini tästä), mutta teinkin vähän vastaavat korvikset vähän virtaviivaisemmalla muotokielellä. Näihin myös käytin kultaisen kynsilakan sijaan hopeaa glitteriä. Pohjaksi valitsin nahan sijaan vanhan laukun vinyylimuovia (kaksinkertaisena), jotta korvikset pysyisivät hyvin ryhdissä.

Ja tältä koko mekko näyttää. Perinteinen malli laakealla pääntiellä ja vajaamittaisilla hihoilla. Jännän mekosta tekee se, että siinä ei todella ole vetoketjua tai napin nappia. Ei muotolaskoksia, ei mitään krumeluureja. Vain pääntiessä on kuminauhakuja, jonka avulla mekon voi vetää ihan olkapäiden ylitse. Tarkoitus olikin saada mekko, johon voi vain "sujahtaa"! Mekko, jota ei tarvitse silittää ja joka ei istuessakaan rypisty - mekon voisi vaikka käsilaukkuun sulloa ja lähteä reissuun!

Jatkoa ajatellen suunnittelin jo, että voisin joskus jatkossa lyhentää mekon polvimittaiseksi. Hyvin laskelmoituna mekosta voisi riittää myös kahdeksi osaksi, lyhyemmäksi hameeksi ja erilliseksi puseroksi..

Erityisen mielissäni olen myös näistä suikaleglitter-korviksistani. Myönnän, tuli parit selfiet otettua niiden kanssa.

Olen tyytyväinen, nopeasti kyhätty visio sai mieluisen lopputuloksen. Taidan laittaa rastin seinään!

Hyvin ideoitu, puoliksi jo ommeltu?

On kangas, mutta ei mekkoa. On juhlat ja ne on ylihuomenna. Voihan sanonko mitä?

Ilmoittauduin extempore juhliin ja totesin, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa. Satiinit eivät nyt houkuttele. Maksimekot eivät käy. On kaksi varavaihtoehtoa, mutta toinen on liian juhlava ja toinen liian arkinen.

Vaihtoehto C: otetaan visio ja toteutetaan se! Aikaa kaksi iltaa. Eikös tässä mekko pyöräytetä! Sehän on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ompelukone vielä käy edellisenä iltana. Jos epäonnistun, aina voin taipua toiseen varasuunnitelmaan ja pukeutua satiiniin. Ei vain millään jaksaisi, tahtoisi jotain yksinkertaisempaa!

Visio: klassisen tylsä mekko hihoilla, vähän levenevällä helmalla ja syvällä venepääntiellä.. Sopivan kankaankin löysin (ja se on joustava!). Kaavoja ei ole, mutta katsotaan miten käy. Mutta eikö hyvin visioitu ole jo puoliksi ommeltu?

Kauneimmat kevät askartelut.

Tämän vuoden ensimmäinen Kauneimmat askartelut -lehti löytyy nyt lehtihyllystä! Jee! Tsekkaappa, lehden sivuilta löytyy jopa kolme erilaista meitsin tekemää juttua. Annan vinkkejä millaisia juttuja: helpoista helpoin pääsiäiskoriste, vähän korujuttuja ja vielä päälle muutama idea hääkattaukseen! Palataan myöhemmin näihin aiheisiin vielä!

DIY: sisustuskorokkeen isoveli.

Tein aiemmin tyhjästä cd-kotelosta, neljästä puuhelmestä ja palasta sisustuskontaktia pienen sisustukorokkeen. 

Koroke on ollut niin hauska ja monikäyttöinen yksityiskohta, että oli pakko tehdä myös toinen isompo koroke.

Isompaan käytin mustia helmiä ja kiiltävää mustaa dc-fix-kontaktia. Sisällä on ohut puulevy (eräänlainen puupinnan näytepala), joten sain sen samalla mukavasti hyötykäyttöön.

Kiva pari, toimivat yhdessä ja erikseen. Isompi koroke on sen verran iso, että menisi jopa tarjottimesta!

Personoitu lahja kirjanystäville.

Kun kaksi ihanaa ystävää pistää hynttyyt yhteen, tuloksena voi olla vain yksi asia: uuden tuparilahjan keksiminen!

Useinhan sitä toivoisi antavansa jotain mitä saajilla ei entuudestaan ole. Jotain yllättävää ja hauskaa. Jotain mikä on käyttökelpoista. Jotain mikä ei aiheuta päänvaivaa säilytyskoonsa vuoksi. Monta on kriteeriä ja nyt ainakin omasta mielestäni uskallan sanoa, että check, check, check ja check! On ainakin erilainen, jotain mitä ei etukäteen voisi arvata saavansa.

Limited edition, personoidut ex libris-merkit! Idea uniikkiin lahjaan tuli siitä, että vuosia sitten pariskunnan toinen puolisko itse puhui haluavansa exlibris-merkin.. Nyt on kummallekin omat, niin ei mene kirjat yhteisessä hyllyssä sekaisin, hehheh..

Exlibris on siis kirjan ensiölehdelle liimattava kirjanomistajamerkki. Yleensä merkissä on omistajalle tärkeitä asioita symboleina, mutta en niitä lähtenyt hakuampumaan. Symboliikka olisi pitänyt suunnitella yhdessä saajien kanssa, joten päädyin piirtämään vapaammin vain omistajien kuvat, kuin exlibris sanoisi, että "tää kirja on tän" - ja sitähän se ex libris suomeksi käännettynä tarkoittaakin, "minun kirjani" tai "kuuluu kirjastooni".

Tein ja suunnittelin merkit suoraan koneella ja sitten vain tulostin A4-kokoisille tarra-arkeille. Ja sitten leikkelin kunkin tarran erikseen.. Lopuksi tein merkeille rasian (pahvia ja päällystys sisustuskontaktilla). Rasia toimii hyvänä lahjalaatikkona, mutta halutessaan saajat voivat myös säilyttää liimaamattomia tarroja laatikossa.

On ainakin perinteistä hiukan poikkeava yllätyslahja. Peukut pystyyn, että saajat tykkäävät! Ja eikun tupareihin!

Mistä sitä tavaraa tulee?

Kohti minimalismia-projektini sai ensimmäisen sysäyksen jo useampi vuosi sitten. Sen jälkeen porras portaalta olen edennyt lähemmäs tavoitetta. Roinaa riittää aina vain, joten hitaan ja varman edistymisen aikana olen usein miettinyt syitä siihen, että tavaraa vaan kertyi ahdistukseen asti. Syiden selvittäminen ajaa jopa filosofistisiin omakuva-pohdintoihin.

Kun katson aikaa taaksepäin, tajuan omalla käytökselläni yllyttäneeni tyytymättömyyttäni. Selasin esimerkiksi naistenlehtiä ja tein listaa. Tahdon tuon, tuon ja tuon. Ihan kuin tavaroilla olisin parempi. Vertasin markkinoitua kuvaa todellisuuteen ruokkien kuviteltua materia-tarvetta entisestään. Ja nyt vuosia myöhemmin se on kostautunut. Yritäppä päästä eroon kaikesta siitä mikä oli vuosia sitten haalittava itselleen. Ei ole helppoa. Ja lopputuloksena sitä on vain vihainen itselleen. Miksi?

Kollaasissa murto-osa siitä mitä olen minimalismi-proggiksen aloitettuani myynyt.

En enää edes hahmota paljonko tavaraa on lähtenyt. Roinan määrä ei vaan lopu ja se tekee vihaiseksi ja surulliseksi. Mistä ja miksi sitä tavaraa on kertynyt ja mistä sitä tulee edelleen? Kuinka paljon on käyttänyt aikaa ja rahaa sittemmin turhaksi muuttuneeseen? Miksi tavarat ovat olleet niin tärkeitä? Mitä milläkin hankinnalla on täytetty? Haalin tavaraa, mutta MIKSI?

Syy: “Ei materialisti muuksi muuttua voi.”
Jos lapsuudesta ei leluja puuttunut ja on lisäksi pieni keräilijä ja askartelija, kaikenlaiseen tavaramäärään saattoi tottua jo pienestä lähtien. Siinä voi vain kasvaessaan todeta olevansa materialisti ja niin olkoon se sitten. Mihinkä materialisti tavaroistaan pääsisi, ei mihinkään? Mutta paitsi, että tahtoessaan muuttua voi. Materialismi on tapa, ei osa persoonaa.

Ajatelkaa: kaksi hyllyllistä pelkkiä metallirasioita. Eikä yhdessäkään ollut mitään sisällä. Ne olivat vain "esillä". Käsittämätöntä.

Syy: Liikaa aikaa ja liikaa tilaa?
Erilaisissa elämäntilanteissa on helppo keksiä kaikenlaista epäolennaista halpaa harrastusta kuten kirppiksiltä "löytöjen" eli roinan tuomista kotiin. Ja jos säilytystilasta ei ole puute, ei myöskään ajattele kaikkea materian määrää kokonaisuudessa. Sitä autuaan ymmärtämättömänä ripottelee esille sitä sun tätä löytöä ja helpostihan sitä siihen tavaraähkyyn sitten sokeutuu.

Syy: "Pakko-saada-harha."
Kaikki on kokenut sen maagisen hetken, jolloin tulee jotain nähdessään “tämä on pakko saada”-fiilis. Pahimmillaan se aiheuttaa pakottavan ostokierteen. On vaikea hahmottaa ostohalun ja todellisen tarpeen ero. Vaikka kaapit on täynnä, silti
on helppo tuoda lisää roinaa alemyynneistä - koska hei, mihinkäs materialisti tavoistaan pääsisi?

Menin ruokakauppaan ja kas kuka kävi tyhjentämässä alekorin. Muistaakseni puolet jäi käyttämättä.

Syy: "Osta kaks, maksa yks."
"Kaksi shampoota yhden hinnalla!" "Ostan varastoon, onpahan sitten valmiina." Entäpä, jos unohtaa tämän ja ylimääräisiä tuotteita kertyy kertymistään kaappiin? Onko siinä järkeä, että on kemikalion kokoinen varasto kylppärissä valmiina odottelemassa, että edes kerran testattaisiin ennen vanhenemista?

Syy: "Määrä korvaa laadun. Eikun?"
Kuinka monesti käykään niin, että valitsee kahdesta vaihtoehdosta sen halvimman ja sitten huomaakin, ettei ole valintaan tyytyväinen ja joutuu hankkimaan tilalle uuden. Ja kierre on valmis, ihan kuin huonoilla ja halvoilla valinnoilla yritetään määrällisyyden kautta korvata laatua. Entä, jos ei tyytyisi siihen toisiksi parhaimpaan? Jos vaan ottaisi parhaimman heti?

Sohvan kokoinen kasa laukkuja muutamien vuosien takaa. Ilman kirppari- ja alelöytöjä kasa olisi huomattavasti pienempi.

Syy: "Pahan päivän varat."
Samoin voi ajatella, että "jos kuitenkin säästän tämän varmuuden vuoksi." Sitä jossittelee, entä jos sittenkin tarvitsisee? No ei tarvitse. Tai ehkä tarvitsee, kuka voi tietää? Onko sillä hirveästi väliä? Sitä voi pohtia samalla, kun pitää sitä kulahtaneinta puseroa, vaikka hengarissa jo odottelisi parempikin. Miksi kittuuttaa huonossa ja säilyttää parempaa kaapissa käyttämättömänä? Mihin sitä parempaa jemmataan? 

Syy: "Mutta, kun pidän kauniista jutuista."
Sanoo hamstraaja luullen, että se on "keräilylle" tarpeeksi hyvä selite. Mutta kun ei ole. Eikä niitä kauniita juttuja tarvitse silti kaikkea omistaa itse. Kauneutta voi arvostaa muutenkin kuin tavaroiden omistamisella, eikö?

Mitä syitä te muut tavaramäärän karsinneet olette havainneet roinan kasautumiselle?

Neulehameesta liivi.

Oho, kaksi postausta peräkkäin, jotka kummatkin koskevat ommeltua vaatetta! Nyt on blogisivut sekaisin.

Tätä en kuitenkaan ihan alusta asti itse ommellut, vaan vähän kierrätysompelin. Sain lahjoituksena x aikaa sitten paksun neuloshameen. Hyvälaatuinen, kivan tumma, lämmin ja moneen soveltuva.. Kauan se päätös otti, mutta liivin siitä tein.

Kuviea vertaamalla voisi luulla, että eipä sille paljoa tehty. Mutta paljonkin silti tein. Ensin mittasin ja leikkasin hameen takaa auki (takaa siksi, koska hameessa oli takana halkio). Fiksasin halkion pois. Mittasin ja leikkasin käsille aukot. Laskin etuosan olkapaikkoja alemmas. Lopuksi vielä tietenkin huolittelin hihansuut ja etulaidat, joka otti kyllä aikansa - paksu neulos oli haastavaa saada ommeltua nätisti.

Tästä näkee olkasaumat. Leikkasin siis takaa (eli nyt etukappaleista) resorit pois ja ompelin leikkuupinnan etuosan (eli nyt selkäkappaleen) alle. Olkasaumojen resoreissa on vähän ikäänkuin epolettimaista ryhtiä, eikö!

Ja tältä se valmis liivi näyttää. Sovitusnukke-Pirkko pukisi liivin vyön ja siihen mätsäävän kaulakorun (ks.postaus) kanssa.

Itsehän puin liivin tylsästi tummempaan farkku-mustapusero-komboon. Kaulakoru (ks. postaus) pääsi sentään paraatipaikalle.

Mustavalkoinen pus.

Hyvää ystävänpäivää! Tänä vuonna ei ruusuiltu vaaleanpunaisissa, vaan pysyttiin mustavalkoiselle uskollisena.

Löysin tämän kangaspalan (kuvassa kaksinkertaisena) edellisiltä Eurokankaan "pussi-päiviltä". Tungin kympin pussiin sillä ajatuksella, että raitaosista ompelen uuden graafisen tyynynpäällinen. Mutta kas, kotona hahmotin kankaan kokonaisuudessaan. Ylhäällähän on kasvot! Ja toisella puolella kangasta samanlaiset!

Kasvojen profiili näyttää vähän siltä, kuin nainen pienesti puhaltaisi tai pussaisi. Pusutteluthan tähän päivään sopii, joten päätin tehdäkin tyynykankaasta ystävänpäiväksi uudeen vaatteen. Palan pituuskin riitti juuri sopivasti tunikaksi!

Kaavana käytin vanhaa itsetehtyä tunikaa. Kun käyttää kaavana valmiiksi lempivaatetta, tietää mitä saa. Tulee kerralla hyvä pituus, sopivat hihat ja mieluinen pääntie. Tunikoissakin parin centin muutokset voivat vaikuttaa paljon mukavuuteen.

Ja mukavanhan siitä tuli! Tuosta pääntien "pusunaamasta" tuli aika hauska! Toisella puolella se puhaltaa oikealle ja toisella puolella vasemmalle. Se onkin sitten ainut ero tunikassa. Malli on ihan sama kummaltakin puolelta, ei ole väliä kumman puolen pistää eteen ja kumpi on takapuoli. Se on nopean pukeutujan etu!

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää miten kuosi oikeasti jatkuu reunan yli. Näkyykö koko pää? Vai yhdistyykö se noiden oksien kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi? Mitä muuta on printissä kankaan keskellä?

Oli teidän ystävänpäivä sitten vaaleanpunainen tai mustavalkoinen, toivottavasti jokaisella on joku, jolle toivottaa hyvää ystävänpäivää. Oli se sitten puoliso, lemmikki, paras kaveri tai vaikka vieläkin parempi sisarrus. Nyt on hyvä hetki sanoa, että kiitos kun olet kanssani!

Pus ja kiitos myös teille blogini lukijat. Toivon teille kaikille oikein hyvää ystävänpäivää!

Ikuisesti keskeneräinen.

Sanokaa, etten ole ainut, jolta joskus aika useinkin jää innolla aloitettu projekti kesken. Into laantuu, aikomus pysyy. 

"Kyllä mä sen teen vielä tässä valmiiksi." Yeah right, siinäkös vannot, mutta kun et vaan tee. Inspiraatio ei tule takaisin yrittämälläkään ja aika venyy. Sitten enää kiinnosta edes yrittää. Projekti vaan jää ikuisesti kesken.

Yksi sellainen, joka ei koskaan tullut valmiiksi on tämä makrame-seinävaate. Höpisin viime vuoden tammikuussa (jösses sentään - luulin, että se oli viime keväänä) makrame-tekniikasta ja aikomuksesta tehdä jonkinlainen seinävaate.

(Lue inspiraatiopostaus tästä. - "Macrame osa 1." - onkohan tämä postaus nyt muka sitten se jatko-osa?)

Innolla aloitin työn. Päätin jonkinmoisen vision ja ostin Clas Ohlsonilta "venepuolelta" nyöriä (en muutakaan sopivan ohutta, valkoista ja joustamatonta nyöriä silloin löytänyt). Tein solmuja, purin, tein uudestaan ja lopulta turhauduin.

Ja siihen se sitten jäi.
Nyt reilua vuotta myöhemmin, työ on edelleen kesken. Ja sellaiseksi jääköön. Joskus ei vaan tule valmista koskaan.

Onko teitä muita, joilla ikuisuusprojektit vaan ei koskaan valmistu? Mitä teette niille? Puratteko pois vai yritättekö antaa aikaa, jos vaikkasittenkuitenkin joskus inspraatio tulisi takaisin? Toivo vai luovutus?

Ystävyys on rikkaus.

Tänään ehti vielä ystävänpäiväkortit postin matkaan. Syrjässä oli kahdet postimerkitkin niin mikseipä, ajattelin?

Laitoin kahdelle kauimpana asuvalle ystävälle kortin ystävänpäivän ilahdutukseksi. Pieni muistaminen viesteineen.

Paperiliima oli finito, joten yhdistin taustapaperit (jotka nappasin vasta talteen yhdestä oppaasta) korttipohjiin ommellen. Päälle ompelin vielä "mietelauseet" (jotka puolestaan leikkasin talteen kahdesta muusta mainoskortista) ja niiden yläpuolelle sydäntarrat. Tykkään tuon taustapaperin graafisuudesta. Ja mitkä värit! Niin syvät sävyt, ihanat!

"Ystävyys on rikkaus. Kiitos kun kuljet kanssani." Saman voisi sanoa myös blogin seuraajista: Lukijat ovat rikkaus. Kiitos kun pysytte mukana. Myös päivänvalo olisi rikkaus. Valo ei ollut tänään yhtään puolellani.. mutta ehtipä kortit ajoissa postiin!

DIY: piskuinen koroke.

Kaikista hauskinta on tehdä jotain ihanan yksinkertaista ja nopeaa, ettei edes huomaa kuinka nopeasti tulee valmista.

Tällaisen pienen korokkeen tein! Ja kuinka vaivattomasti se valmistui ja kuinka söpö siitä tulikaan! Vastaavia näin eräässä aulassa selaamassani sisustus(?)lehdessä, jossa juhlakattauksen somistuksessa oli vastaavanlaisia pinkkejä, puisia korokkeita. Lehti tai korokkeen merkki ei jäänyt mieleen, mutta itse malli "pallojalkoineen" jäi mieleen kutemaan. (Jos hoksaat lehden tai tiedät missä on vastaavia myynnissä, huikkaathan niin saan yhdistettyä postaukseen linkin.)
Sopivaa puista alustaa ei löytynyt, mutta ylimääräisiä cd-koteloita kyllä oli! Siihen päälle kontaktia ja alle helmet!

Tee näin: Leikkaa alustaa eli pohjaa isompa pala sisustuskontaktia (tai mitä vain paperia tavallisella kirkkaalla kontaktimuovilla päällystettynä?) ja liimaa päälipuolella. Painele ilmakuplat pois ja taita reunat alapuolelle. Liimaa helmet nurkkiin ja aseta painon alle (esim. iso kirja) kuivumaan.

Tästä tuli niin kivan monikäyttöinen. Sinänsä tarpeeton pikku alusta, mutta tuo se oman pienen lisänsä, jos saa kynttilää, kasvia tai vaikka valokuvaa vähän ylemmäs. Korokettahan voi myös käyttää keittiössä ja kattauksessa.

Korokkeita vois myös vanerilevyjen ja cd-koteloiden lisäksi tehdä myös vanhoista kirjoista, vhs-koteloista, pahvipakkauksista/-koteloista..mistä vaan minkä voi päällystää tai vaikka maalata mieleiseksi.