Sivut

perjantai 8. helmikuuta 2019

Pupulaukku.

Mulla on tänään pikkujoulut! Kyllä - kerta se on ensimmäinenkin helmikuussa.

Ja koska päätin, että uutta vaatetta tai uusia koruja en pikkujouluihin tee, vaan hynttyyt on löydettävä ylleen vaatekaapista. Tuntui silti kovin tylsältä vetää päälle taas se sama pikkumusta, joten annoin luvan itselleni tehdä jotain uutta juhliin - pikkulaukun!
Viime vuosiona kaikenlaiset pupuset ovat olleet tosi hellyyttäviä. Pupunkorvia kengissä, repuissa, huppareissa.. ja nyt myös pikkulaukussani! Ja jottei mene liian hempeäksi, valitsin materiaaliksi täysmustaa nahkaa.
Tässä on käyttämäni materiaalit: mustaa nahkaa, uusiokäyttöön lähtevät d-renkaat ja vetskari, vanhasta itse ommellusta yläosasta silpottu vuorikangas (kiva laittaa sisälle jotain kuosia) ja siinäpä ne sitten olivatkin.
Korvat tuli ommeltua kahdesta parista, yläosa taitettuna, jotta tuli söpöä korvanmuotoa.
Itse ompelu ei käynytkään kovin söpösti. Tuntui, ettei uskalla hengittää, kun odotti koko ajan milloin ompelukonesta nousee savu. Kovin se ruksutti menemään moninkertaisen nahkan päältä. Kyllä oli nihkeää ja nahkeaa.. olen yllättynyt, että sain vain yhden neulan taipumaan.
Koko on juuri käyttööni sopiva. Mahtuu avaimet, huulipuna ja mitä muuta pientä sitä nyt nainen laukkuunsa sullookaan. Puhelin oli kriittisin mitta, sen on mahduttava sisään vaikka poikittain ilman tunkemista.

Ei tullut ihan niin skarppeja ommeljälkiä ja nurkkia kuin olisi voinut ajatella, mutta olen silti todella ylpeä, että sain tämän laukun toteutumaan visioni mukaan. Pienet puutteet jäävät isojen korvien taakse, eikö?

On tuo kyllä hauska. Tuo vähän uutta twistiä ja kepeyttä muuten kokomustaan ja vanhaan asuun. Nyt pikkujouluihin!

8 kommenttia:

  1. Samoja fiiliksiä, kun itse tein nahkalaukkua. Vaikka olikin ihan nahkaneula, niin sain sen vääntymään.🤭😁 oli vielä sama kohdekin: pupu laukku. ☺️ käyhän tsekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D me ollaan oltu sit samoissa puuhissa! Pitää käydä kurkkaan heti :)

      Poista
  2. Siis voi miten kiva ja suloinen idea <3 Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Siitä tuli kyllä kiva! Olen tehnyt pikkutytöille pupukasseja samantyyppisillä korvilla ja miettinyt, että miten siitä jalostaisi itselle laukun. Tässäpä se vastaus tulikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) eikun sitten vain omaa laukkua ompeleen! :)

      Poista
  4. mistä teit tuon nyörin ? Mieten että jos lähtisi itse kokeilemaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyörin? Tarkoitatko hihnaa? Jos sitä niin se on valmis hihna toisesta laukusta :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.