Sivut

lauantai 11. toukokuuta 2019

Virkattu juustokakkupala (+ohje).

Yhdestä ideasta poiki nyt oikein sarja: virkatut leivokset!

Virkatun runebergintortun ja laskiaispullan jatkoksi tuli nyt äitienpäiväleivos! Oikea herkkupala. Se taitaa olla sitruuna-vadelmajuustokakkua?

Ks. ohjeet: runebergintorttu / laskiaispulla.
Kakun pystyy virkkaamaan aika pitkälti yhtenä osana, jos koristeita ei lasketa. Virkkaus aloitetaan pohjasta kolmiona, jatketaan ympäri kerros kerrokselta ja sitten tehdään lopuksi kansi kolmiona. Sekin aloitetaan reunasta, joten yhteen ommeltavia laitoja ei ole kuin kaksi viistoa sivua. Aika helppoa siis eikö?
Ohje: Virkattu kakkupala

Lanka: Puuvillalankaa, ainakin ruskeaa ja sen lisäksi mieluisat värit kakkuun ja koristeisiin. Virkkuukoukku: Langan ja käsialan mukaan. Lisäksi: Täytevanua.

Tee näin: 1. krs: Tee 23 kjs. 2.3. krs: Aloita koukusta laskien toisesta s:sta ja tee 1 ks jokaiseen s:aan. 4.5. krs: Tee 1 ks jokaiseen s:aan, paitsi lopussa 2 s yhteen. 6.7. krs: 1 jokaiseen. 8.9. krs: Toista 4.–5. krs. 11.–10. krs: Toista 4.–5. krs. Jatka kerros kerrokselta 1 jokaiseen jättäen joka krs viimeinen s tekemättä, kunnes työssä on jäljellä 1 s. Älä katkaise lankaa.
Jatka näin sivut: Virkkaa työn ympäri. Tee suljettujen kerroksien ja vaihda välillä lankaa. Jos kulmat vaativat skarpiutta, tee 2 s yhteen. Vaihda välillä langanväriä. Viimeisen raidan kohdalla voit kaventaa sivujen keskeltä ottamalla 2 s yhteen, jos reunat tuntuvat löysiltä. Kun korkeus on sopiva, päättele lanka.
Lopuksi kansi: Aloita päädystä. Tee 1 s jokaisen s:an takareunaan. Tee kuten pohja, mutta aloita kerrosten vähentäminen tarpeen mukaan aikaisemmin, jos kavensit edellisessä vaiheessa sivuja.
Viimeistely: Ompele sivut yhteen. Täytä vanulla ennen sulkemista. Virkkaa mieleiset koristeet ja kiinnitä kakun päälle.
Ja nyt alkoi tekemään mieli juustokakkua! Oispa juustokakkua.

Malli suunniteltu Kauneimmat Käsityöt -lehdelle ja löytyy myös lehden Facebook-sivulta ja Instagramista.

2 kommenttia:

  1. Tein tälläisen synttärilahjaksi.
    Tuli suht iso, mulla on vähän paksumpaa lankaa:D
    Virkkasin kannen suoraan kakun takaosaan, koska pelkäsin, etten saa siitä muuten saman kokoista kun pohjasta. Tuli vähän hassun näköinen, mutta ensi kerralla sitten paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ompa kiva et teit :) kuulostaa oikein hyvältä ratkaisulta virkata kansi suoraan takaosaan :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.