Sivut

tiistai 7. toukokuuta 2019

DIY: Sateenkaarikorvakorut.

Eilen inspiroiduin. Ja korviksethan siitä sitten syntyi. Ei uutta kuukautta ilman korviksia?
Inspiraation alkusysäyksenä oli aiemmin tekemäni riemunkirjava seinäkoriste. Sateenkaaria siellä täällä, seinässä ja koruina - teen siis teeman mukaisesti korvakorut! Yritin kyllä alkuun myös riemunkirjavia korvakoruja, mutta lopulta päädyin kuitenkin tunnolliseen mustavalkoiseen tyyliin.

Ks. Sateenkaari-seinäkoristeen postaus ja ohje tästä. 
DIY: Sateenkaari-korvakorut

Tarvitset: Lankaa (esimerkiksi kirjailulankaa), nyöriä (tai muuta paksua lankaa), vahviketta (ks. vaihtoehdoista alta lisää), korvakorukoukut ja välirenkaat. Lisäksi myös tietty sakset, pihdit ja tippa pikaliimaa.
1. Leikkaa: Kokoa pohjalle nyöristä nippu per korva, esimerkiksi 10 cm pitkä nippu. Itsellä on kahdeksan lankaa per nippu.

Leikkaa nipun keskelle vahvike. Itse leikkasin sen suht taipuisasta paperinarusta, jonka leikkasin paperisesta ostoskassista (paperinaru eli siis kassin sanka uusiokäytössä). Vahvikkeeksi voisi varmasti käyttää myös metallilankaa tai mitä vain hiukan taipuisaa ja ohutta materiaalia, kunhan sen päät eivät ole liian terävät.
2. Päällystä: Sido yhdellä langalla nippu ja vahvike keskeltä yhteen. Jätä vahvike nipun sisään piiloon. Kiedo lankaa nipun ympärille. jotta nippu pysyy kasassa. Voit jo nyt ottaa kaarevaa muotoa nippuun.

Ala päällystämään nippua ja pidä nippu tiukassa kaaressa. Aloita keskeltä ja yhdistä samalla välirengas keskelle ylös. Kiedo useita kertoja välirenkaan läpi ja kerran pari renkaan ympäri, jotta se lukkiutuu paikoilleen.

Jatka päällystämistä väriblokkeina, pidä langat tiukkoina ja vieri vieressä niin pohjanippu peittyy kokonaan. Väriä vaihtaessa, tee ympärille solmu ja jatka uudella langalla hiukan edellisen päälle. Jätä edellisen langan päätä myös hiukan uuden langan alle ja leikkaa sitten loppu pituus pois.
3. Viimeistele: Tee loppuun tiukat solmut ja pistä päälle tippa pikaliimaa. Leikkaa ylimääräinen pituus pois. Liima lukittaa solmun ilman, että viimeistä langanpäätä tarvitsisi päätellä työn sisään mitenkään.

Leikkaa nyörien mahdolliset lenkit auki ja tasaa hapsujen pituus. Yhdistä lopuksi korvakorukoukut välirenkaisiin.
Ja valmista! Nämä oli tosi hauska tehdä. Tässä näette, että ensin tein harjoitustyön, tuon värikkään. Oli pakko testata toimiiko idea ollenkaan ja tuleeko päällystetystä nyörinipusta kuinka hyvä.
Ja ovat kevyet ja veikeät - vaikka väri ei olekaan pirskahtelevan värikäs. Musta on hyvä ja onhan siinä kaikkiaan neljä väriä, jos nyörin vaaleabeige lasketaan mukaan, hehe..
Pitäisiköhän prototyypistä tehdä sittenkin kaulakoru?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.