Sivut

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Elvi-laukku 2.0.

Elvi-laukku osa kaksi!*

Edellinen ei oikein onnistunut ja se jäi sieppaamaan mieltä. Ajattelin, että on pakko ottaa kakkostaisto ja yrittää laukkumallin kanssa uudestaan!

*Jos korvissa särähti, että mikä Elvi, niin klikkaa edelliseen postaukseen tästä - sieltä löydät lisätietoa Instagram-hittilaukusta ja sen mistä saat siihen ohjeen.
Ja sehän kannatti!

Valitsin ohuemman kankaan (sisustuspuuvillasekoitetta, suht vahvaa), suuremman koon ja enemmän laskoksia. Koko laukun pointti on siis nurjalle jäävissä pikkusaumoissa, joiden avulla laukku niputetaan laskoksille ja lopuksi vain käännetään nurin.
Ajattelin vielä lisätä samasta kankaasta laukkuun hihnan. Aluksi mennään vähän väärän värisellä ja leveällä lainahihnalla. Ensin kiinteän hihnan tekemistä pitäisi vain päättää, että haluanko pitää laukun olkalaukkuna vai tekisinkö siitä sittenkin vyölaukun? Kesäksi tarvitsisin vyölaukun ja tämä olisi kooltaan ja ehkä malliltaankin sellaiseksi aika kätevä. Tai ehkä pitää miettiä säädeltävä hihna, joka mahdollistaa kummankin käyttötavan lanteista olalle.
Ennen kuin ompelin uuden Elvi-laukun, tein pienen testiversion. En olisi kestänyt, jos olisi tullut toinenkin vinkkura pallopussukka. Joten pieni testaus oli ihan paikallaan. Siinä varmistui miten se oikeasti pitäisi saada ommeltua kasaan.
Ja kun sanon pieni niin todella tarkoitan pieni! Minielvi!

Tähän testikukkaroon riitti 10 x 15 cm kokoinen pala. Laskokset tain 2 cm välein. Tuli lähes sattumalta täydellisen kokoinen minikukkaro koruille tai muulle pikkusälälle. Kunnon huulipunakukkaro.
Ai niin - ja se sisus! Vuoritin Elvi-laukku kakkosen! Sisälle pääsi Marimekon kangaspala. En tykkää sen väristä tai kuosista yhtään, mutta koko oli just passeli, joten sinne se sai sujahtaa (ja sainpahan sen käyttöön turhia kuleksimasta). Tuopahan vähän säpäkkää sisusta muuten harmaaseen laukkuun.

Nyt olen tyytyväinen, kannatti ottaa uusinnos. Onnistui ja tuli mieleinen!

4 kommenttia:

  1. Mulle on vieläkin mysteeri kahden epäonnistuneen laukun jälkee,että miten ne päädyt ommellaan,että tulee kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmillista et ovat epäonnistuneet! Itse pähkäilin kuvien mukaan, että ne taitellaan niin, että keskimmäinen sauma jää alas keskelle, kaikki muut niputetaan laskoksille. Mun mielestä ohjeen tekijällä on Instassa kohokohdissa ihan alussa taitoksista kuva. Siinä vaikuttaa aika paljon se mitä materiaalia käyttää ja kuinka leveät laskokset ovat. Näin myös yhden version, jossa päädyt oli taiteltu kummaltakin laidalta m-muotoon siitä huolimatta missä kohti laskokset menevät. Siitäkin tuli aika kaunis lopputulos :) tsemppiä, varmasti onnistut vielä, jos yrität uudelleen!

      Poista
  2. Heips!
    Itse olen aloittelemassa ompelua ja minua pohdituttaakin tuo vuorin ompelu. Miten siis toteutit sen ompelun? ☺
    Hieno tuli Elvistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo vuori oli kahtena kappaleena, ompelin sivut vetskaria ommellessa ja sitten päätyjen jälkeen ompelin vuoren lyhyet sivut ja pohjan (pohjaan keskelle aukko, josta koko laukun oikeinpäin kääntö) eli vuori on tässä omassani ihan "neliö". Kun muoto ei mätsännyt ulkopuolen muotoon, ompelin lopuksi nurkista vähän sisään, jolloin vuori istui laukun sisälle paremmin. Vuoren voi liittää laukkuun monin tavoin, tässä yksi vaihtoehto :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.