Sivut

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kesken jääneet ja unohtuneet.

Mikä viikko!

Arki yhtä haipakkaa ja sitten viikonloppun tullen, kun kaikki jumpat ja joogatkin oli pistetty koronan vuoksi jäihin, ajattelin et ihanaa: koko viikonloppu kotona ja aikaa vain ja ainoastaan käsitöille, kaikille niille loputtomille keskeneräisille käsitöille!

Ja arvaatteko mitä? En tehnyt YHTÄÄN mitään.

Joten, kun puhun satunnaisesti siitä, että bloggaajatkin mokailevat ja esittelen myös epäonnistuneita FAIL-kategorian kässäilyjä niin puhutaanpa muutama sana myös niistä keskeneräisistä käsitöistä. Niistä, jotka ovat niin kauan kesken, että et enää edes muista mistä oli kyse!
Tämä kuin aloituskuvakin - muistan kuinka into piukeena tartuin inspiraatioon. Puikoit heiluivat ja kynä kävi paperille. Sitten syystä tai toisesta työ tai suunnitelma jäi kesken. Aikaa kului.

Ja nyt vain miten mitähän hittoa edes yritin tehdä? Aloituskuva, ei mitään hajua. Vastaavia tekniikkakokeiluja ja aloituksia on montakin. Eikä ole enää mitään tietoa mitä niistä piti tulla. Jotain hetken ajatuksia. Jälkimmäisestä työstä on monta suttupaperisuunnitelmaa. Muistan, että suunnittelin graafista mattoa, mutta en enää muista mikä suunnitelmista piti olla se vähiten virheellinen. Enkä oikeastaan enää edes halua vastaavaa mattoa, joten suunnitelmien on aika siirtyä paperinkeräykseen.
Hmm, jonkinlainen kranssi-idea lienee?

Munakennoja vähän kuin kukaksi leikeltynä. Joku idea oli näiden yhdistämiseen, mutta mikä ikinä se liekään, ei ole vielä kahdessa-kolmessa vuodessa mieleen palautunut. Joskus tuntuu, että sitä säilyttää just tällaisia totaalisen kesken jääneitä ideapyörittelyjä ihan vain siksi, että entä jos se timanttinen idea palautuu mieleen just sen jälkeen, kun olet heittänyt tekeleen pois?
Nämä. Ihme glitterhituleet. Ostin joskus aikoja sitten Tigerista. Jälleen muistan sen alkuinnostuksen ja sen, että jokin hieno idea oli, kun nämä oli pakkoheti ostaa. Ei tullut heti toteutettua sitä ideaa ja sitten se unohtui. Mitä piti tehdä? Mihin ja mitä? Yhtään ole käyttänyt ja täällä nämä vain pyörivät tiellä.
Ja kankaat. Loputtomat kankaat.

Minulle pitäisi laittaa Eurokankaan pussipäiville porttikielto. Aina sama juttu: päätän, että valitsen vain kankaita, joista tulee heti hyvä idea. Sitten kotona alkaa se kankaiden hilloaminen ja ideoiden unohtamisen samassa syklissä. Nämä ostin talvella ja ihan sama kasa on edelleen täysin koskematta. Puolet ideoista pääkopasta livahtaneet ja loputkin hataralla pohjalla. Ehkä pitäisi alkaa laittamaan hakaneuloilla lappuja kiinni: Tee tästä lyhythihainen mekko! Ja päivämäärä idealle. Vois alkaa tulla faktaa, että missä vaiheessa se muisti tekee ideoille tepposet.

Kohtalontovereita?

8 kommenttia:

  1. Mulla oli vuosia sama ongelma kankaiden kanssa.Mutta sitten otin käytännön,ettei uusia saanut ostaa ennenkuin vanhat on käytetty.Ainakin kolme vuotta mennyt jo näin ja vieläkin on kaapeissa kankaita :D
    Turhaan niitä hilloaa loppujen lopuksi kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sääntö ois kyllä hyvä, mutta miten saat itsesi noudattamaan sitä.. :D itsellä on tullut vähän liikaa poikkeuslupia käytäntöön..

      Poista
  2. No todellakin! :D Täällä myös ideoita niin paljon että osa jää matkalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi on muitakin :D Poimiikohan joku ne matkalla tippuneet mukaan.. ;)

      Poista
  3. Minusta tuo kranssi on hieno ihan noin! Ehkä siihen voisi lisätä vielä muutaman kennokukan niin, että metallirengas olisi piilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ois ehkä voinut tulla valmiiksi kukkasen avulla.. harmi et purin sen jo.. :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.