Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fail. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fail. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Fail: Feministi-kirjailu

Hyvää Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivää!

Eli tutummin hyvää naistenpäivää.

Kyllä kerran vuoteen voi inspiroitua naistenpäivästä ja feminismistä (ks. postauksen alla muita naistenpäivästä inspiroitumisia). Tämä postaus on täyttä sitä. Paitsi, että myös epäonnistumista.

Oli hyvä idea ja hyvä alku. Sitten homma meni ihan sivuraiteille ilman, että tajusin sitä. Ja lopputuloksena saitte uutta settiä FAIL-kategorian postauksiin. Ajattelin, etten esittele koko juttua, mutta menkööt.

Ajattelin, että haluan kirjoa jotain. Tuli ajatus sloganista Smash the patriarchy ja siitä se sitten lähti.

Tässä vaiheessa SMASH-sana oli vielä selkeä. Sitten lähdin lisäämään kirjailuun liian tummia värejä, olisi pitänyt pysyä samassa väriperheessä.

Ja koko sana meni ihan sillisalaatiksi. Olisi pitänyt pysyä isommissa värialueissa, sen sijaan lisäsin ja lisäsin pientä piiperrystä. Ei oikein saa selvää, ellei tiedä että mitä siinä lukee, eihän?

Tein testin tietämättömälle ja se oli vähän silleen, että "hmmm, Smile....the patriarchy..???"

Ja niin meni sanoma vähän päälaelleen. Sanoisin, että tämähän kusi kuten monen valtion pyrkimykset tasa-arvoon. Sinnepäin, mutta ei sitten kuitenkaan, aina jää vain patriarkaalisuus voitolle.

No harsin merkin kuitenkin takkiin*, vaikka oma tuotos vähän jo sapettikin. En kiinnittänyt edes ihan tikuttamalla, testaan ensin kuinka se silmä tuohon tottuisi - koska jos ei totu niin merkki on helppo purkaa pois. Mietin myös korjaisiko sanaa vielä jotenkin? Pitäisikö osa purkaa ja ottaa uusiksi? Vai kirjailla kirjaimet vaikka mustalla selkeyttä tuomaan? Tehdä ihan kokonaan uusiksi? 

* Takki on vanhan työpaikan ja merkin kohdalla oli firman logo isolla. Ajattelin, että ihan käytettävä takki, mutta en tahdo mainostaa enää yritystä. Merkki päälle ja logo piiloon! 

Ks. GRL PWR -t-paita / we can do it -ristipisto / Frida Kahlo -minikirjailu / Naistenpäivä-minipatsas

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Fail: epäonniset kesäpäähineet

Nyt tuntuu ettei mikään onnistu. Mikään, missään. Ei edes käsityöt.

Yritin joku aika sitten tehdä kangaslippistä - ihan kaavan mukaan. Mutta kuinkas sitten kävikään?

// Tämä postaus on osa FAIL-kategoriaa - edellisestä onkin jo aikaa. Tykkään nostaa aika ajoin esille käsityössä epäonnistumisia, koska usein blogeissa nähdään vain valmiit, onnistuneet työt, vaikka kaikilla aina joskus enemmän tai vähemmän tulee tavalla tai toisella epäonnistuneita käsitöitä.

Joko oli kaavassa tai tekijässä vika, kun ei se onnistut, ei yhtään. 

En nyt mainitse mikä ompelukaava ja mistä, koska turha mollaus ei ole kivaa, kun epäonninen valmistus saattoi olla kyllä ihan tekijästä johtuvaa. Yritin kyllä tarkkaan tulkita ohjeet ja piirtää jutsilleen kaavat. Kyllä se lippikseksi rakentui, mutta...

... on aivan liian iso. Mallia sopisi koripallolle. Tässä jo kahteen kertaan pienennettynä. Epäilin jo, että olin ottanut isomman kaavakoon, mutta ei kyllä, otin pientä. Pääni on melko pieni ympärykseltään, joten tämä iso oli minulle jo ihan jättimäinen. Koon lisäksi lippis oli aivan liian matala. Se ei edes koskenut korvien ylärajaa, vaikka oli suuri.

Harmittaa, kun meni tuota kivaa kangasta hukkaan. Kiiloista ei jää isoja tilkkuja ratkomisen jälkeen.. Toista kertaa en lähde ainakaan tätä samaa kaavaa kokeilemaan. Ei pysty, ei kykene.

Epäonnisen lippiksen lisäksi palautui mieleen edelliskesän hattuvirkkaus - kerrotaas nyt sekin epäonnistuminen tässä samalla.

Niin into piukeena lähdin virkkaamaan lierihattua puuvillalangasta, että en malttanut mökille asti päässä, kun oli jo juuri ostetut, ohjeen mukaiset langat koukulla. Hattu lähti valmistumaan nopeasti, virkkasin käden kipeäksi vain huomatakseni..

..että hattu oli ihan ihan jättimäinen. En edes venytä tätässä kuvassa reunaa, se oli noin lörppö. Ja tässä oli sitten syvyyttä lippiksenkin edestä. Ja muistaakseni tässä ei ollut vielä edes lieriä varten levennykset alkaneet!

Tässä hatussa vähän harmitti, etten kokeillut hattua päähän jo aiemmin vaan luotin sokeasti ohjeeseen ja virkkasin menemään. Kuvasta näkee että koko oli pielessä jo ihan alusta asti, kun ylhäällä on tuommoinen hyppyrikin.

Purkuunhan se meni ja virkkausohje roskiin kirosanojen saattelemana. Joskus tuntuu, että jos epäonnistuu itse tehden, ärsyttää vähemmän kuin et epäonnistuu ohjeen mukaan tehdessä. Onko muilla sama vai olenko se vain minä?

Vai ovatko ohjeet vain niin one size -isopäisille, että seuraavaksi pitää valikoida joku lasten koko itselle?

Ja kerta kiellon päälle - tein alkukesästä kaksi pantaa tilkuista vain huomatakseni, että vaikka kuinka mittasin niin ylemmästä tuli niin kireä, että päässä soi. Loistava panta siihen, jos haluaa välittömän migreenin (eli ei koskaan tietenkään). Toisesta tuli jo mukavan lörppö ja puristamaton ja eteenkin muodostui ihan kiva tuollainen turbaaniruusuke, mutta käytin tätä pantaa kerran ja sitten se katosi. En tiedä jäikö vai tippuko se johonkin, mutta ei ole näkynyt. Hävisi kuin tuhka tuuleen. Sinne voisi hävitä nyt myös perässäni kulkeva epäonni.

Nyt on tämmöstä, myöhemmin ehkä jotain toisenlaista - kohti onnistuneempia käsityöitä! 

perjantai 1. lokakuuta 2021

Inspiraationa kahvinpäivä

Se on lokakuu! Hurjaa, enää yksi neljäsosa jäljellä tästä vuodesta.

Mutta tiesitkö, että tänään on myös kansainvälinen kahvipäivä? Ja sekös mielessä vähän inspiroiduin.

Sopivasti kahvinpäivänä aamulla tyhjeni kahvipussi. 

Näistähän voi siis periaatteessa askarrella vaikka ja mitä. Äiti on ihan pro käsittelemään ja kierrättämään kahvipusseja koreiksi, laukuiksi, ruukuiksi, joutseniksi.. Ja sitten tämä yksi pussi kädessä mietin: mitähän tästä ainokaisesta saisi? Mitä muuta kuin muovinkierrätysastian täytettä?

Ja seuraa tarina, joka solahtaa FAIL-kategoriaan.

Ajattelin illan hämärtyessä, että minäpäs taittelen kahvipussista sievät kurki-origamit ja teen niistä korvikset! No ensin tajusin, että eihän pussi ollutkaan sisältä hopean sävyinen niin kuin päässäni olin ajatellut. Noh, kokeillaan silti. 

Taittelu oli ihan hanurista, eihän paksu muovi jää kauniisti taitteille kuten paperi. Toisekseen, etupuoli kuulsi läpi ja siinä siivessäkin loisti viivakodi. Että ei jatkoon. Näytti joltain rumalta muovipussikyhäelmältä.

Katso tästä lisää epäonnistuneita kässäilyjä - kaikki ei aina mene putkeen.

Että antaapa kurkien olla, ei ne kaikki ideat ole tarkoitettu onnistuneiksi..

...mutta sitten hoksasin: jos ei kurkia niin entäs sitten tämä? Kahvipussissahan on nätti kolibri. Hetkeäkään epäröimättä leikkasin sen talteen.

Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Kahvipannuun jäänyt pikkuliru lasiin ja siveltimet käteen. 

Kahvi on kuin vesiväriä! Satunnaisia läiskäkukkia ja kolibri liimalla päälle (pitää olla hyvä liima, että muovipinta tarttuu kiinni) ja onnea-tekstin tussaus - valmis kortti postiin! Tämä oli hyvä lennosta keksitty idea, pitikin juuri onnittelukortti tehdä ja tämä sopi hyvin saajalleen. Yksinkertainen, mutta sievä - ja kierrätetty, kartonkia myöten!

Kahvilla "maalatessa" palautui mieleen takauma jostain lapsuuden askartelusta, jossa kahvilla "vanhennettiin" jotain aarrekarttaa tai vastaavaa.

Mihin muualle kahvinjämiä ja -puruja voi vielä kierrättää? 

Mun top 3 vinkit kahvihävikkiä vastaan:

1. Kastele kukat kahvilla! Puolet vettä ja puolet jäähtynyttä kahvia, sinne vain kukille pikkuliru lannotteeksi vaikkapa parin tai muutaman kuukauden välein. Sopii etenkin happamasta kasvu-alustasta pitäville viherkasveille.

2. Pyyhi leikkuulauta kahvilla. Puinen leikkuulauta uudistuu hetkessä, kun kaataa pannunjämät laudalle ja pyyhkii menemään. Lähtee kuulkaa hajut ja muut tuhrut.

3. Käytä ihon kuorimiseen. Sekoita käytettyjä puruja ja tilkka oliiviöljyä tai vaikka vartaloshampoota. Hiero pyörivin liikkein iholle. Erityisen hyvä kuiville kantapäille. Muista tosin, että suihku ei ole tähän paras paikka! Puruja ei saa huuhtoa viemäriin. Paras on käyttää kuorinta vaikkapa käytetyn käsipyyhkeen päällä. Siinä hieroo ja ravistelee ja pyyhkii, lopuksi kippaa biojäteastiaan purut ja pyyhkeen pesukoriin.

Kerro oma kierrätysniksisi! 
Mihin sinä hyödynnät kahvipannuun jääviä loppuja tai käytettyjä puruja?

 

torstai 8. huhtikuuta 2021

DIY: Betoninappikorvakorut

Pääsiäisen betonipupu-askartelu tuotti jotain muutakin aikaan. 

Tykkään käyttää aina kerran sekoitettavat massat ja ainekset kerralla viimeistä tippaa myöten. Eihän sitä hyvää matskua hukkaan heitetä. Joten jos betonimassailee, on hyvä olla sivussa jämien jämille minikokoisia ideoita ja pikkuruisia muotteja valmiina - tässä sellaiset yhdet!

Olen aika pitkälti isojen korvakorujen ystävä, mutta koronakotoiluvuosi ja kasvomaskien kanssa sompailu ovat kääntäneet vaakakuppia siihen, että mitä pienempi, sitä parempi. Kun on nappikorvis, ei se ole maskin kuminauhan tiellä.

Ja nämä betoninappikorvakorut ovat todella minit! Ihan superminit betonijämien rippeistä. Niissä on silti vähän blingblingiä. Pienen ei tarvitse olla näkymätön. Tai betonin harmaa ja tylsä. Pieni glitter tekee siis terää!

DIY: Betoninappikorut

Näin se homma hoituu: Sekoita askartelu- tai korubetonia tuotteen ohjeen mukaan (eli betonijauhetta ja vettä vaikka pestyssä jogurttipurkissa) ja annostele muottiin. Muotti on hyvä sutasta ruokaöljyllä kevyesti niin irrotus helpottuu. Kopauta pöytää vasten, jotta ilmakuplat poistuisivat. Anna kuivua ja kovettua yön yli.

Muottina käytin pakkausmuovia, jossa oli sisäkkäin painuvat tuollaiset kolo (you know monessa kirkkaassa pakkauksessa on ja kun ne sisäkkäiset aukot vetää irti, pakkaus aukeaa) ja tuumasin et kas, nuohan olisivat sopivan kokoiset nappikorviksille! Pakkausmuovin sijaan voisi käyttää myös lääketabletin painoläpipakkausta. Näissä tosin on syvyyttä enemmän eli massaa enemmän eli kestävyyttä enemmän.

Kun betoni on kovettunut, osat voi poistaa muoteistaan.

Reunat on hyvä hioa kevyesti hiomapaperilla. Sen jälkeen ne voi liimata nappikorvistaustoihin. Jos menee suoraan betoni metalliin, suosittelen vaikkapa kontaktiliimaa, joka antaa materiaalien väliin vähän ns. joustoa. Itse liimasin peruspikaliimalla, koska uusiokäytin korvistaustat. Niissä oli vielä palat vanhaa muovikorua. Ajattelin, että näihin on hyvä käyttää ne, koska muovin rippeet eivät betonin takaa näy mihinkään.

Betonikorut ovat valmiina käyttöön sellaisenaan. 

Itse kuitenkin vielä viimeistelin pienesti glitterillä eli ihan vaan tavallisella, vanhalla halppisglitterkynsilakalla. Ja koska sudin glitteriä vain pallon puoliväliin asti enkä kokonaan, oli muualle hutaistava akryylilakkaa, jotta glitterin kirkas lakka ei tekisi selkeää kiiltävää rajaa betonin pintaan. Akryylilakan sijaan olisi voinut käyttää myös tavallista, ei-glitteritöntä kynsilakkaa.

Aika kivat! Onnistuivat hyvin.

Tykkään tuosta "karhean" betonin ja terävästi valossa vilkehtivän glitterin yhdistelmästä. 

Ja jos nämä onnistuivat niin kerrotaas vastapainoksi vielä toinen betonikoruviritelmä - joka epäonnistui täysin! Tuli kyllä ehtaa FAIL-kategorian sisältöä!

Joskus jossain (Instagram? Facebook? Pinterest?) näin käsin tehtyjä betoniputkia, jotka oli valettu pillin sisään. En tietenkään ollut tallettanut ohjetta mihinkään ja ilman mitään muuta ohjetta hataran muistikuvaan putkista lähdin ideaa toteuttamaan. 

Muovipilli pätkiksi ja maalarinteipillä muoviläpyskään kiinni. Oli vaikeaa saada putket suoraan. Oli supervaikeaa saada betonimassaa kapean putken sisään. Oli vaikeaa arvioida hetki, jona tuikkaista korupiikit betonimassaan (liian aikaisin voisivat upota massaan kokonaan). Kaikista vaikeinta oli odottaa massan kuivumista.

Tai ei sittenkään. Ihan kaikista vaikeinta oli älytä se, että oisko pillit pitänyt jotenkin saada sittenkin öljyttyä? Koska eihän muovi meinannut irrota millään betonin ympäriltä pois!

Riuhtomiseksi meni. Ja arvaatteko mitä?

Yksikään neljästä putkesta ei selvinnyt. RIP hyvä idea koruksi.

Susi toteutus. Sinne meni, hajalle. Putket kai liian kapeat. Korupiikit vinossa. Muovi liian tiukassa. Ei putkilla ollut mitään mahdollisuuksia selvitä ehjänä käyttöön asti. Kyllä oli massan, muovipillin ja ajan tuhlausta. Korupiikit sentään sain vielä käyttöön. Murensin betonipalat pihdeillä murskaksi ja korupiikit vapautuivat. Niihin ei jäänyt mitään jälkeä, että olisivat olleet missään betonimassassa kiinni.

No yksi epäonnistuminen, toinen onnistuminen. 

Ei tullut betoniputkia, mutta kahdet kultaiset betonikorvikset ovat nyt korulaatikossa. Isommat "pillerit" eli lääkkeen läpipainopakkaukseen valetut korvikset ovat olleet kyllä kestävät ja monesti käytössä. Pillerikorviksista ja korubetonista lisää tässä jutussa.
 

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Frida Kahlo, minikirjailu

Maailman pienin muotokuvakirjailu? Se on tässä.

Se on Frida Kahlo. 

Kahlo oli meksikolainen taidemaalari (1907–1954), joka tunnetaan erityisesti naivistisesta/surrealistisesta maalaustyylistä, voimakkaista väreistä ja inhorealistisista omakuvista. Kahlo otti kantaa niin maalauksillaan kuin myös pukeutumisellaan muun muassa perinteisiin kauneuskäsityksiin. Hän oli aikansa feministi ja oman tiensä kulkija. Kahlon elämäntarina ja maalaustyyli ovat minusta kiehtovia. Ei ihme, että Kahlon taide rehellisine ilmaisuineen on noussut jopa kulttimaineeseen ja myös feministien yhdeksi keulakuvaksi.

En tiedä mistä ajatus lähti, mutta halusin tehdä Frida Kahlo -kaulakorun kirjaillen. Sitä varten tarvitsin kirjailuvermeet ja pienen riipuspohjan.

Riipuspohjia löytyikin valmiina monenkokoista. Suurin on/oli tosin oikeasti joku vedin, mutta ajaa ihan saman asian. Ja on ajanutkin, siinä oli joskus liimattuna jotain, mutta en muista enää mitä. Liimat ovat vain jäljellä.
Hahmottelin suurimman pohjan mukaan alueen, jonka keskelle pyrin kirjailun tekemään.

Stay sharp - eikö ole muuten hieno lyijykynä!
Kirjailun jälkeen leikkasin työn soikioksi ja liimasin yli jäävät reunat taakse. 

Tässä näkee jo koon: sehän on ihan superpieni! Lankamenekkikään ei ollut suurta. Sai hyvin niitä pienimpiä kirjailulankapätkiä pois tähän miniminikirjailuun.
Ja sitten voi hitsinvitsinpimpulanpompula.

Siitähän tuli ihan vääränkokoinen. Ei istu hyvin mihinkään riipuspohjakokoon. Ehkä se on myös vähän liian paksu ja ei istu paikalleen sen takia kovinkaan sievästi vaikka millä yrittäisi liimata. Ei tullut riipusta.

Plan B: ompelen sen paitaan koristeeksi. Ai niin, eikun se liima. Käyttämästäni liimasta koituisi pesussa vain ongelmia.

Plan C? Ehdotuksia?
Tästä mikrokäsityöstä tuli vähän sama kuin viime vuoden we can do it -modernista ristipistotyöstä. Se ei löytänyt paikkaansa, on ollut vain "seinäkollaasissa". Luulen, että Fridalle saattaa käydä samoin. Jos nyt aikansa ottaa et löytää sijoituskohteensa niin ainakaan se ei vie odottaessaan paljoa tilaa, heh. 

Ks. myös moderni ristipistotyö + kaavio / A4:lle kirjailtu Frida Kahlo (on muuten edelleen seinällä!)

JA ai niin, Fridan myötä: hyvää Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivää! 

En toivota "hyvää naistenpäivää ihanille naisille", koska se ei ole tämän päivän merkitys. Tämä ei ole kukkia ja hemmottelua -päivä naisille. Tämä ei ole sitä, että kuinka rohkeita, upeita ja kaikkea muuta me naiset olemme. Myös miehet ovat rohkeita ja upeita. Me kaikki olemme. Tasa-arvoisesti. Silti se ei näy yhteiskunnassa. Se rohkeus ei näy tasa-arvossa eikä tilastoissa. Tasa-arvo ei toteudu taloudellisesti, ei edes maissa, joissa tasa-arvopykälät ovat korkeimmat. Se ei toteudu työpaikoilla, koska naisten työelämäasema on edelleen kuralla. Se ei toteudu kotityöjakaumassa, ei vanhempainvapaissa, ei eläkekertymissä, ei johtoportaassa, ei tasa-arvopolitiikassa, ei omaisuusjakaumassa, ei arjen kuluissa, ei edes täydellisesti terveydenhoidossa (puhumattakaan silpomisasioista). Sukupuolten välillä on edelleen iso kuilu. On väärin, että asia, johon et voi vaikuttaa, eli sukupuolesi voi määrittää sen onko eurosi euro, mitkä ovat koulutuksesi ja urapolkusi mahdollisuudet ja kuinka paljon joudut elämässäsi kokemaan vaikkapa seksuaalista häirintää ja/tai väkivallan uhkaa. 

Paljon on saavutettu, mutta niin paljon on vielä saavuttamatta.

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

FAIL: Hukkapussi

Joskus sitä inspiroituu mitä hupsuimmista asioista. 

Kuten vaikka karkkipussista. Sitä, kun lauantai-iltana mussuttaa karkkipäivän lakua nassuun ja katsoo, että kyllä on aikasta söpö karkkipussi. Simppeli, iloinen, nyt mieltä kovin puhutteleva. On muuten tuo hukkapussi konseptinakin aika loistava. Pisteet pussista Pandalle. Tykkään, että tuodaan markkinoille nekin mitkä muuten voisivat mennä suoraan hävikkiin. Hävikkikarkkeja, kyllä kiitos!

Ja siitäpä se idea sitten lähti, hukkapussi.

Ajattelin tästä siis tehdä pienen taskuun sopivan kukkaron vanhan jenkkikukkaroni tyyliin (ks. postaus).

Mutta sitten tästä tulikin hukkaan heitetty pussi ihan kaikissa merkityksissä. Ei tullut kiva taskupussi, tuli vuoden eka FAIL-kategorian postaus (paitsi, että ei ollut todellakaan vuoden eka kässäfail, mutta eka postattu sellainen). Ajattelin nyt kuitenkin postaamisen ilosta näyttää tämän, koska idea oli hyvä, vain lopputulema kusi.

Tai homma lähti jo tässä pieleen. Ekan virheen tein, kun leikkasin vinoon ja sitten piti tasata. Tuli suunniteltua pienemmät kappaleet pussia. Hemmetti vie, hemmetti vie.

Vaikka heti tiesin, että nyt tulee ministä minimpi kukkaro, ajattelin silti kokeilla. Eläimet mahtu mukaan palaan just ja just ja tekstikin näkyy, joten jatkoin inspiraation toteuttamista.

Ajattelin, että teen kukkaron kokonaan kierrättäen, valitsin siis vetskariksi jonkun vanhan taskukappaleen.

Ratkoin vetskarin ja leikkasin karkkipussipalojen mukaan vanhasta sateenvarjosta jääneistä tilkkupaloista vuoripalat. Sitten eikun ompelemaan!
Sitten tuli toinen virhe. 

Ompelin kappaleita yhteen vetskarin jälkeen ja päätinkin, että ompelen ulkosaumat oikeat puolet vastakkain, jotta tulisi "siistimpi" - kun olisi pitänyt tehdä nurjat vastakkain ilman kääntämistä kuten jenkkikukkarossani olin hoksannut tehdä (ks. linkki ylempää). Kääntäminen oli a huge mistake, sekös rikkoi saumoista muovia ja illuusioni kivasta pikkukkarosta.

Silleen periaatteessa tuli kiva, mutta kun pussin kääntää ja tsekkaa saumoja niin...
...voi hemmetti vie, hemmetti vie. Saumat tursuaa auki ja sanoo riks raks poks kuten ysärin riisimurojen mainos telkkarissa. Kyllä meni todellakin hukkaan meni tämä hukkapussi. Menee roskiin. Vetskarinpätkän, jos vielä ratkoisi ja pelastas johonkin muuhun.

Ehkäpä "pitää" ostaa uusi karkkipussi ja ottaa round 2..

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

20. luukku: Makramee-enkeli (+ohje)

Neljäs adventtisunnuntai! Viime adventtina 13. luukussa oli virkattu enkeli, nyt tehdään enkeli makrameella!

// Ks. tästä Joulukalenteri 2020:
1. Himmelityyny / 2. Kestokynttilät / 3. 3D-pahviporo / 4. 4 x DIY-jääpuikko / 5. Helppo revontulitaulu / 6. Heijastava lippu / 7. Virkattu minitonttu / 8. Erilaisia DIY-käpyjä / 9. Kierrätetty sukkatonttu /10. Vuosipallo 2020 / 11. 11x joulukortti / 12. 12x erilainen kuusi / 13. Virkattu enkeli / 14. Kuusenkoristeita kierrättäen / 15. Vartissa valmiiksi -lahjat (30 kpl) / 16. Kestävämpi paketointi (16 vinkkiä ekologisempaan paketointiin) / 17. Viiden minuutin jouluasetelma / 18. 9x helppo ja haastava kattaus / 19. Ota joulu rennommin

Pitkin marraskuuta törmäsin nätteihin makramee-enkelikuviin. Oo, tuollaisen teen! Ja sitten teinkin. 

Tämä enkeli valmistui nopeasti ja samalla tein omasta versiostani pienen ohjeen. Tämän enkelin siivet on myös kovetettu, ne pysyvät muodossaan! Ohje työkuvavaiheineen löytyy tämän postauksen lopusta.
Sitten otetaan pieni epäonnistuminen väliin.

Niin kovin ekasta enkelistä inspiroiduin ja ajattelin, että solmutan koko siivet. Onneksi tein testiversiota vain ohuemmalla langalla enkä silponut kalliimpaa makrameelankaa tähän...öttiäiseen. Keskellä on muuten iso prikka, se oli puurengasta kooltaan sopivampi tähän lankaan. En edes tiedä miksi yritin tehdä sitä valmiiksi, kun tiesin jo ensimmäisen siiven jälkeen, että eihän tästä saa enkeliä tekemälläkään.

Ei tullut enkeliä, tuli joku...koiperhonen. Eikä ainakaan tuo väri auta yhtään asiaa. Visio ja toteutus jäivät kauas toisistaan. Ei jatkoon.

Kyllä vaan on joskus niin paljon helpompi kääntyä valmiin ohjeen pariin. Tämän enkelimallin löysin youtubesta. Itse tosin käytin kahta eri sävyistä lankaa ja mielestäni se tuo kokonaisuuteen mukavaa pehmeyttä. Tästä tuli kaunis!

Ks. Youtube-ohje. 

Samalla ohjeella tein myös lyhyempisiivisen suojelusenkelin. Se lähti lahjaksi. Enkeli sai lyhyemmät siivet, koska käyttämäni lanka oli 4 mm, vaikka ohjeessa oli 3 mm makrameelankaa ja silti leikkasin ohjeen mukaan 50 cm pituiset siipilangat. Lyhyeksi jäi, mutta lopputulos on silti nätti. Pitkäsiipiseen, itselle jäävään enkeliin leikkasin 60 cm pitkät langat.
Enkeli oli ihan supernopea tehdä. Enkeliin ei tarvitse osata kuin viisto kohosolmu ja leivonpääsolmu (eli aloituslenkki renkaaseen). Sopii tosi hyvin myös ensimmäiseksi makrameetyöksi!

Ja jos ihan pikkasen haluat enemmän niin tässä alla vielä oma versioni enkeliin, jonka näit postauksen alussa. Sillä on kovetetut siivet ja vähän enemmän kikkailua solmujen kanssa.

DIY: Makramee-enkeli

Tarvikkeet: makrameelankaa (esim. 4 mm paksuista), puurengas, terävät sakset, puuhelmi, kampa, tektiilin kovetusainetta (läpinäkyvä Texifix, samaan oletettavasti kävisi myös Paverpol tai Powertex, viime kädessä myös vedellä hiukan ohennettu puuliima).

Tee näin:

1. Leikkaa 12  lankaa, pituus 38 cm. Solmi leivonpääsolmulla 6 lankaa renkaan kummallekin puolelle.

2. & 3. Käännä työ niin, että työstät ensin toisen puoliston. Ota vasen lanka työlangaksi ja solmi kullakin muulla langalla viisto kohosolmu työlankaan (eli kuvan mukaan työnlaan tulee kaksi napakkaa "lenkkiä").

4. Tee sama toiselle puolelle. 

5. Leikkaa keskelle 60 cm:n pituinen lanka. Solmi langan keskiväli leivonpääsolmulla renkaan ylös (kuva työn nurjalta puolen). Pujota helmi toiseen lankaan, jätä toinen lanka ylös.

6. Tuo helmilanka alas ja solmi kohosolmumaisesti puurenkaanseen. Lanka saa olla tiukalla.

7. Lisää alas kummallekin puolelle leivonpääsolmulla 2 lankaa, pituus 35 cm. 

8. Leikkaa lanka, pituus 50 cm. Solmu parilla kaksoistasosolmulla alla oleviin lankoihin kuvan mukaan.

Lopuksi viimeistely:

Harjaa kammalla kaikki langat auki. Aseta enkeli leivinpaperin tai muovipussin päälle ja sivele siipiin tekstiilinkovettajaa. Tarvittaessa teippaa tai suojaa muulla tavoin enkelin "hameosaa" kovettajalta. Asettele langat muotoon ja anna kuivua. Noin vuorokauden päästä siivet ovat kovettuneet ja voit leikata siivet muotoon. Tarvittaessa leikkaa paperista kaava, jotta siivistä tulee symmetriset. Tasaa "hameosa". Valmista!

Kolme hyvin samanlaista enkeliä, mutta silti niin erilaisia vain pienillä muutoksilla. Koiperhonen ei päässyt ryhmäkuvaan. Sai mennä purkukasaan.

Hyvää adventtisunnuntaita!