sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Tulossa blogijoulukalenteri 2022!

Lähtölaskenta, pian se alkaa: blogijoulukalenteri vuosimallia 2022!

Viime vuonna koko blogijoulukalenterin teemana oli vahvasti kierrätys - en ostanut koko kalenteria varten mitään, vain lisää liimaa (koska sitähän nyt on aika vaikea kierrättää), mutta kaikki muu oli kierrätysmateriaalista tai jostain jo kotoa löytyvästä tarvikkeesta.

Sama jatkuu tämän vuoden joulukalenterissa, mutta ehkä vähän rennommin. Nyt keskitytään vielä vahvemmin helppoon ja kivaan joulukäsityöhön! Ja mahdollisimman paljon uusiokäytettävistä tai jo kotoa löytyvistä materiaaleista. Ei mitään vaikeaa. Ei mitään mistä ei jaksaisi innostua vielä joulun kynnykselläkin. Kaikkea sellaista mitä voi jo vaikka samana päivänä alkaa tuumasta toimeen.

Kalenterin ekoista luukuista tulee muutama satunnainen koriste, sitten hypätään ennen ekaan niin sanottuun viikkoteemaan: luonnonmateriaaleihin!

Mitä kaikkea voikaan keksiä esimerkiksi havuista? 

Kuvassa taustalla perinteinen kranssi, ks. postaus.

Luonnonmateriaalien jälkeen hypätään joulukuusen oksille ja tehdään viikko erilaisia kuusenkoristeita, mutta jokaisessa ideassa on pieni jippo! Se on kuusenkoriste, mutta myös jotain muuta! Eli ota ja käytä, ripusta lopuksi kuuseen - tai toisinpäin!

Heräsikö mielenkiinto? Missä muussa kuusenkoristetta voikaan käyttää, hmm...?

Kuvassa taustalla pahvista tehdyt ns. pikselikoristeet, ks. postaus.

Lopuksi jouluviikolla otetaan helpoista helpoimmat jouluideat. Silloin laskeudutaan jo joulun viettoon. Huspois suuret touhut, jouluttamiseen sopii kaikki viime hetken pikkukiva. Luvassa mm. rentoutumiseen liittyviä ideoita.

Pian se alkaa, eka luukku avautuu jo muutaman päivän kuluttua! 

Ennen kalenteria, voit tutustua aikaisempiin blogijoulukalentereiden sisältöihin:
Blogijoulukalenteri 2021
Blogijoulukalenteri 2020
Blogijoulukalenteri 2019
Blogijoulukalenteri 2017

perjantai 18. marraskuuta 2022

10 lahjaideaa koiralle - mukana koirankeksiresepti!

Joulu lähestyy, joten otin asiaksi nostaa esille lahjaideoita koiralle! Koska eihän koirakaveria saa unohtaa.

Meillä on meidän koira lahjottu aina jouluna ja syntymäpäivänä - joka on myös TÄNÄÄN! Cora, blogin vieraileva tähti, on jo kuusitoista vuotias. Niin se vain vielä porskuttaa. Vähän alkaa tahti hidastua, mutta edelleen on kovin virkeä kaveri. 

Keksin antaa syntymäpäiväsankarille keksejä lahjaksi! (No annoin myös uuden pehmolelun, koska mummokin ansaitsee uusia leluja. Ostin sen käytettynä kirpparilta.) Mutta ennen kuin päässään kekseihin ja superhyperhelppoon keksireseptiin, kurkataas muita hyviä ja helppoja lahjaideoita koiralle! 

10 lahjaideaa koiralle!

Lahjaidea koiralle 1/10: 

Helpot koiranlelut

Lähdetään helposta klassikosta: pehmopallosta! Jos koira ei ole kirurgia leikkivää sorttia eli ei vedä pehmoja heti auki, pehmeä lahja voi olla koiralle ihan paras lahja. Ja myös mukavaa tekemistä omistajan kanssa, kun saa kopitella pallolla! Pallon voi ommella eri kangastilkuista zero waste -henkeen.

Ks. pehmopallon ompeluohje


Katso myös: Vinkkejä: näin teet koiralle leluja ja kuvista esimerkiksi hauska Pizza-lelu ja emoji-lelut!

Lahjaidea koiralle 2/10: 

Älylelu kangastilkuista

Kun haluat haastaa koiraa, anna lahjaksi älypehmolelu! Se on yksinkertaisimmillaan tilkuista tehty kuutio, jossa on taskuja. Kuutio on pehmeä ja koiran pitää käyttää tassujaan ja kuonoaan, jotta saa pyöriteltyä namit piiloistaan ulos. 

Kuvan prototyyppi oli trikoo- ja collegepaloista ja kuutio sai sen verran käyttöä, ettei kauaa kestänyt. Perään tein viime jouluna farkusta kestävämmän version - ja siitä todella tuli kestävä! Kuutio on edelleen käytössä, joskus viikottain, joskus parikin kertaa päivässä. Välillä on koneessa käynyt pesussakin.

Ks. älylelun ompelu-ohje / katso myös tyylikkäämpi kokomusta älylelu farkusta!

Lahjaidea koiralle 3/10: 

Koiran piilopussi

Tämä on myös älylelu, mutta edellistä PALJON helpompi. Vähän sellainen last minute -lahja. Jos et muuta keksi, ompele piilopussi. Se on kaksi kappaletta yhteen ja labyrinttimaisesti muutamia ompeleita. Namipussi kylkeen ja eikun koiran äly hommiin!

Tämän piilopussin ravistelusta Cora on tykännyt tosi paljon. Se on niihin hetkiin, kun on vähän turhaa energiaa ja voi vähän ravistella ja riehua (kuusitoista vuotiaallakin tulee vielä välillä melkoisia iltavillejä).

Ks. ohje koiran piilopussin ompeluun

Lahjaidea koiralle 4/10: 

Snuffle-matto

Hajuaistiakin voi harjoitella ja ruokaakin voi syödä snuffle-maton piiloista maltilla. Eli tämä on hyvä lahja hotkijakoirille! Valmiita voi ostaa, mutta näitä mattoja voi tehdä myös itse! Vaikkapa vanhan pöytätabletin päälle vanhan fleecepeiton suikaleista. Mitä enemmän suikaleita, sitä parempi.

Ks. ohje snuffle-mattoon

Lahjaidea koiralle 5/10: 

Koiran oma taideteos

Pieni taulu, jonka onkin taitellut koira itse? Oi, kyllä! Tämä voi olla hauska lahja - paitsi valmiina ei tosin enää koiralle, mutta omistajalle. Lahjan voi myös vähän toteuttaa DIY-tarvikepakettina. Taulupohja, pienet tuubit maaleja, suljettava pussi ja jotain koiran herkkutöhnää sekä ohje kylkeen - sitten vain taiteilemaan. Miten? Katso alla olevasta linkistä lisää.

Ks. taidetta koiran kanssa 

Lahjaidea koiralle 6/10: 

Pita-peti

Pitaleipä-peti on kirjaimellisesti kuin pitaleipä! Se on pehmeä ja lämmin tasku kaikille niille koirille, jotka tykkäävät kaivautua viltin tai minkä vain pehmoisen alle nukkumaan. Kääpiöpinseri on luolakoira ja Cora nukkuu 90 % nukkumisistaan peiton tai viltin alla. Pitaleipäpeti on ollut nerokas etenkin muualle lähtiessä. Koira taskuun kuin kengurunpoikanen ja koira nukkuu missä ja miten vain - tutussa pienessä taskussaan.

Ks. ohje pita-petin ompeluun

Lahjaidea koiralle 7/10: 

Koristellut koirankupit

Koirakin ansaistee tyylikkäät ruokakupit. Osalle toimii tietynlaiset, mutta jos keraaaminen voisi olla koiran juttu - koristele ne! Voit koristella kupit posliinitussilla (kovetus sähköuunissa niin kestää myös tiskikoneen) tai vaikka sisustuskontaktijämillä. Miettikää, koristelin nämä kupit teipillä vuonna 2016 ja toinen on edelleen teipattuna! Ollaan pesty kuppi käsin, muutaman kerran vahingossa käynyt tiskikoneessakin eikä kiinni jäämähtänyt teippaus ole ollut moksiskaan. Harmi, että toinen kuppi kolahti rikki pari vuotta sitten.

Ks. teippikoristellut koirankupit / Posliinitusseilun ohje (+ideoita) pähkinänkuoressa

Lahjaidea koiralle 8/10: 

Koiran makuualusta kierrättäen

Koiran makuualustan tai pedin voi ommella täysin zero waste hengessä, kun leikkuujätteet käyttää pedin täytteenä. Muhkuraisen täytteen välttää, kun jaksaa vain leikata tarpeeksi pieneksi silpuksi jämät. 

Ks. koiran makuualusta kierrättäen

Lahjaidea koiralle 9/10: 

Helppo koiran pipo

Koirille voi ommella tosi paljon erilaisia talvi- ja kuratamineita, mutta ei mennä niihin nyt, koska en luokittele koiranvaatteita lahjaideana helpoiksi. Mutta koiranpipo on helppo!

Kaikki pystykoirat, joilla on about paperinpaksuiset korvat (kuten kääpiöpinsereillä), voivat saada tosi helposti pakkasella (tai viimalla) paleltumia korviin. Cora saattaa jopa vinkua kivusta, jos pipo on unohtunut matkasta.  

Helppo koiranpipo valmistuu vaikka neulepaidan hihasta tai muusta neuletilkusta. Se on vähän kuin tuubi, mutta hiukan kaarevaan muotoon ommeltu, jotta pysyy paremmin päässä.

Ks. ohje koiran pipon ompeluun

Lahjaidea koiralle 10/10: 

Helpot koirankeksit

Ja sitten uusin lahjomus koiralle! Kokeilin uutta koirankeksireseptiä. Se on helposti muokattavissa sen mukaan kestääkö koira vehnää. Jos ei, kokeile kaura- tai riisijauhoja. Keksit eivät sisällä mitään kummallista ja myös ihminen voi niitä syödä - tosin maku ei ole kummoinen. Jos koira pitää maapähkinävoista, se tykkää myös näistä!

Ks. koirankeksien resepti alla

DIY: Koirankeksit 

1-2 dl jauhoja (vehnä-, riisi- tai kaurajauho)
1 banaani
1/3 dl maustamatonta, sileää maapähkinävoita (katso ettei ole lisättyä suolaa tai sokeria)

Soseuta sauvasekottimella jauhot ja banaani. Itse laitoin 1,5 dl kaura- ja riisijauhoja sekaisin. Lisää maapähkinävoi ja sekoita. Siirrä jääkaappiin noin 30 minuutiksi. 

Ota noin puolet taikinasta ja kauli suoraan leivinpaperin päälle. Jos tarttuu, ripottele jauhoja väliin. Painele muotilla keksejä ja poista ylimääräinen taikina. Toista kunnes taikina on vähissä ja voit loput vain painella sormin leivinpaperille "nöttösiksi". Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia uunin keskitasolla. Paistoaika riippuu keksien paksuudesta, joten seuraa etteivät keksit pala. Anna jäähtyä kokonaan ennen koiralle tarjoilua. Säilytä keksit purkissa huoneenlämmössä.

Ohjeella tulee noin 15-25 keksiä muotin koosta riippuen. Itse sain 21 keksiä tuolla muotilla. Säilyvyydestä tuskin tulee siis ongelmaa, koska keksejä ei ole valtaisa määrä.

Hyvää syntymäpäivää rakas pikkukoirani! 

Tänään ollaan herkuteltu, käppäilty mummotahtiin pikkupakkasessa, leikitty synttärilahjan kanssa, nukuttu päikkärit ja ehkä vähän herkisteltykin - yhdessä ollaan kuljettu jo niin pitkä taival. Olen kiitollinen kaikesta yhteisistä vuosista ja superkiitollinen jokaisesta tulevasta yhteisestä päivästä. Olkoon niitä vielä paljon jäljellä.

tiistai 15. marraskuuta 2022

Helmat-kirjan Silva-mekko 2.0. trikoosta

Ompelin Helmat-kirjasta loppukesästä Silva-mekon joustamattomasta kankaasta. Ongelmilta ei vältytty ja kaavoja fiksatessa koko ajan käy vahva tunne, että tämä pitäisi vielä tehdä joustavasta kankaasta.

Ks. postaus: Silva mekko 1.0

Ja nyt olen sen tehnyt! Aikomus toteutukseksi! Ja saanen esitellä: trikoinen Silva-mekko osa 2!

Se kävi yllättävän helposti.

Etenkin, kun kaavat oli leikattuna (ei tietenkään fiksattuna, joten meni saveen tai syteen -leikkaamisen pelolla mentiin) ja itse mekko jo tuttu. 

Valitsin mustaa trikoota. Etuosan yläkappaleet ovat itse asiassa eri kankaasta, vähän paksummasta trikoosta sen takia ettei sen läpi näkyisi. Eroa ei silmällä huomaa, vaikka ovatkin eri kankaista!

Mitä muutoksia tein?

Silva-mekko 2.0. sai kapeamman (ei sitä rasittavaa rypytysrupemaa) helman. Se ei ole yhtä runsas kuin edellisestä ja on myös vähän lyhyempi. Hihat ovat samat, päätie sama. Vyö on edellistä leveämpi, mutta lyhyempi (koska kangas loppui kesken). Jätin myös etukappaleista muotolaskokset pois. Pääntien kaitaleen tein, mutta ne lisännyt tukikangasta.

Ja ai niin, leikkasin about kaikki kappaleet ilman saumanvaroja, koska joustavuus. Hyvä koko tuli silti!

Ja kaikista suurin - JA PARAS - muutos oli...

...kuminauha pääntiehen! Edellisessä oli vähän ongelmia istuvuuden kanssa ja etukäteen vähän pelkäsin miten käy, kun leikkaa kappaleet erilaisesta kankaasta.. Totesin, että joko puran kappaleet ihan paloiksi ja alan korjaamaan istuvuutta (ja menetän samalla järkeni ja aikani) tai sitten pujotan pääntiehen kaitaleen avulla tulleeseen kujaan ohutta kuminauhaa. 

Päädyin kuminauhaan. Ratkaisu oli loistava, koska se vei kaikki istuvuusongelmat pois! Ei lörpöttänyt enää ja plussana päälle eipähän tarvitse asetella pääntietä tai miettiä vilkkuuko, jos kumartuu.

Mekko pääsi tässä vähän aikaa sitten cocktailjuhliin. Mietin etukäteen onko trikoinen vähän liian arkinen, mutta ei se ollut sitä, kun mekon kaveriksi lisäsu blingbling-ballerinat, juhlavan pikkulaukun ja näyttävät korvakorut. Trikoomekko oli erittäin mukava päällä ja oli myös helppo ratkaisu matkalaukkumekoksi: ei rypistynyt eikä tarvinnut silittää ennen juhlia!

Tätä mekkoa pidän varmasti uudelleen ja yhä uudelleen. Varmasti monenlaisen menon mekko.

torstai 10. marraskuuta 2022

Huttupakkaus osa 6: Puhelimen pakkauksesta korvakorut

Pitkästä aikaa jatko-osa huttupakkaus-postauksiin!

Siinä on korvikset, mutta arvaisko mille pohjalle ne on tehty? Spoiler: lue otsikko!

// Mikä huttupakkaus-postaussarja? 
Ks. erilaisia huttupakkaus-kierrätysarjan osia vuosien varrelta: osa 1 / osa 2 / osa 3 / osa 4 / osa 5.

Tässä on korvisten alun inspiraatio! Ei puhelimen kotelo itsessään, vaan kotelon sisällä oleva muovilevy.

 (Ja ei muuten edes ole oman puhelimen kotelo, sain tuon lahjoituksena uusiokäyttöön.)
Ja ei turhia höpötetä, mennään suoraan asiaan eli ohjeeseen!

DIY: Puhelimen pakkauksesta korvakorut

1. Leikkaa muovista isoilla saksilla isoin leikkauksin muovikappale. Voi olla hyvä käyttää paperikaavaa, jonka avulla leikkaat kaksi samanlaista kappaletta.

2. Käytä kynsiviilaa tai hiomapaperia reunojen hiomiseen. Paksun muovin rösöreunat voi hioa ihan pehmeiksi. Tämä vaihe myös vaihtoehtoinen, voi mennä myös saksituilla reunoilla.

3. Kuumenna paksua neulaa (tuota on kuumennettu kymmeniä, kymmeniä kertoja, alkaa olla neula jo vähän kärsineen oloinen..) sytkärin tai kynttilän avulla ja sulata muoviin välirenkaalle reikä. Katso, että reiät tulee kumpaankin osaan just samoihin kohtiin.

4. Liitä ylös välirenkaat ja korvakorukoukut tai -napit. 

Itse liimasin nappien päälle myös valkoiset tasapohjaiset muovipyörylät. Ne ovat alkujaan verhonipsuista! Kaikki, joilla on sellaiset typerät pienet nipsut kiskoissa, tietävät, että joskus nipsuista irtoaa kiskoissa olevat valkoiset kappaleet. Nämä on niitä! Ja prikulleen nappikorvakorupohjan kokoisia. Olenkin odottanut korviksia, joihin nämä käyvät.

Jätä korvikset sellaisekseen tai lisää vielä...

...muovikukkaset! Nämä ostin käsityömessuilta. Ne taitavat olla helmikalotteja, mutta näin ne heti ihan muuna. Tein vielä muoviin lisää sulatettuja reikiä, jotta sain korupiikeillä kukkaset kappaleisiin kiinni. Lyhensin "nurjalle" puolelle korupiikkien turhat pituudet ja väänsin pihdeillä mahdollisimman pienelle sykkyrälle. Se lukotti muovihelmet hyvin paikoilleen, pikkuisen lisäsin etupuolelle osien väliin pikaliimaa, jotta kukat eivät pyöri korupiikissä.

Näistä tuli niin kivat! Kolmiulotteiset, näyttävät, hyvin erilaiset. Ihan omaa suunnittelua muotokielessä.

Ja vaikka näissä on monta osaa, kaikki on kevyttä muovia, joten eivät juuri korvissa paina. 

Uskoisiko mistä materiaalista ovat nämä tehty, jos ei tietäisi? 

Puhelinpakkauksen muovilevyroskasta ja verhonipsun paloista on moneksi! 

Katso lisää outoja kierrätyksiä tästä postauksesta!
Kaikki kierrätysmateriaaleista tehdyt korut löydät kierrätyskorut-kategoriasta,

maanantai 7. marraskuuta 2022

Kuinka teet helpot hiuspinnit pikkujouluihin

Viikonloppuna oli juhlat! 

Suuret juhlat kaipasivat jotain uutta myös hiuksiin. Ajattelin, että kiireisen aikataulun vuoksi hiukset ihan vaan taakse nutturalle - mutta kaveriksi koristeellisia pinnejä!

Ja kuinka helposti tulikaan uutta juhlaisaa twistiä muuten arkiseen kampaukseen. Näytän kuinka tavallisista hiuspinneistä saa helposti juhlavia vaikkapa alkaneeseen pikkujoulusesonkiin!

Tein kaikkiaan viisi erilaista pinniä, kuitenkin toistensa kanssa hyvin mätsääväksi. Keräsin vähän kaapeista pinneihin laitettavia bling bling -juttuja: helmiä, strasseja ja paljetin tapaisia hässäköitä.

Sitten vain koristeesta riippuen joko pikaliimasin tai kieputin metallilangalla ne kiinni hiuspinniin.

Valmista tuli yllättävän nopeasti!

Muutama vinkki hiuspinnien buustaamiseen:

1. Kiinnitä koristeet suoralle puolelle (eli sille minkä moni laittaa päätä kohden).

2. Käytä tasapohjaisten koristeiden kiinnittämiseen pikaliimaa. Jos saatavillasi on ns. joustavaa pikaliimaa, käytä sitä. Liimaa koristeet yksitellen ja käytä tarvittaessa pinsettejä apuna. Jätä pinni pystyyn kuivumaan. Voit tukea pinnin pystyyn vaikkapa pyykkipoikien tai toimistoklipsien avulla.

3. Kiinnitä helmet ohuella metallilangalla. Aloita pinnin kääntökohdasta ja etene pinnin avointa päätä kohden. Pujota helmi, kierrä pinnin ympäri ja aloita alusta. Pujota langan loppupää helmien sisään tai varmista, että se on koristeiden välissä eikä törrötä mihinkään suuntaan niin, että hiukset voisivat takertua siihen.

Eikö tullut aika kiva setti! 

Harmillisesti nuttura-pinni-kampauksestani ei tullut yhtään kuvaa, mutta voitte kuvitella: niskanuttura ja sen vieressä pinnit rivissä korvan ja nutturan välissä. Simppeli, mutta omalla tavallaan näyttävä kokonaisuus.