maanantai 2. syyskuuta 2024

Kuivatut kukat osa 2/2

Jatko-osa kuivatuista (eli prässätyistä) kukista! 

Ks. ykkösosa tästä - ensimmäisessä osassa kävin läpi ohjetta ja vinkkejä miten prässätä kukkia helposti.

Eli oli kukat sitten niityltä, omalta pihalta, maljakosta tai vaikka omasta viherkasvin ruukusta, voit hyvin tehdä kukista prässättyjä kukkia. Ja ei vain kukista, lehdistä myös! 

Erityisesti viherkasveissa voi hyödyntää just kohta nuupahtavat lehdet. Etenkin jos on joku todella tärkeä, isokokoinen viherkasvi, jossa on lehti menossa huonoksi tai vaikka varsi napsahti poikki niin kuivaa se, siitä voi saada jotain tosi hienoa kuivattuna.

Tässä yllä kuvassa on muuten anopin hautajaiskukkia. Niistä jäi kauniita muistoja kuivattuna. Nuista vasemmanpuoleisista kukista käytin osan postauksen alla olevaan ideaan..

Mutta ensin idea 1!

Idea 1: Kuivatutista kukista kukkatarroja

Jos kukkia on vähän tai et ylipäätään halua mitään isompaa projektia, tee niistä tarroja!

Helpoin tapa on "teipata" ne kontaktimuoviin. Eli muovin ja taustapaperin väliin ja leikkaa ympäriltä. Tarran voi tehdä myös kirkkaan pakkausteipin avulla, mutta jämäkontaktipalat ovat siinä mielessä parempia, että saat pienetkin kontaktijämät käyttöön ja voit käyttää minkä muotoisia ja kokoisia kukkia tahansa - pakkausteipin leveys kun on rajallinen.

Kukkatarroja voi käyttää muistikirjoissa, kalenterin somisteena tai vaikka kortti-askarteluissa. Sopivat myös monenlaisiin kollaasitöihin ja skräppäysaskarteluihin.

Idea 2: Kuivatuista kukista kukkataulu

Tämä oli isompo projekti! Keräsin tähän kukkia ja kasvien lehtiä vähän pidemmältä aikaväliltä, jotta sain tauluun paljon erilaisia kukkia ja lehtiä. Siellä on kolmesta saadusta kukkakimpusta muistoja, lehtiä rakkaimmista viherkasveista kuten peikonlehdestä, alokasioista ja pantteriköynnöksestä.

Näin kokosin taulun:

Asettelin kukat ja lehdet suoraan lasille nurin. Asettelin ensin isoimmat lehdet ja siihen sitten lähtin kokoamaan kokonaisuutta pienemmillä lehdillä ja kukilla. Kun kokonaisuus oli mieleinen, asetin valkoisen taustapaperin, sen jälkeen toisen taustapaperin tueksi ja sitten kaksi kerrosta pahvia, jotta kukat litistyvät hyvin lasia vasten. En siis käyttänyt tähän mitään liimoja, käytin pahvien tuomaa puristusvoimaa. 

Kokonaisuudesta tuli yllättävän eloisa ja värikäs! Ensin mietin tuleeko liian ruskamaisen ruskea ja synkkä, mutta monet kukat ja lehdet olivatkin yllättävän sävykkäitä. Paljon eri sävyjä, punertavat ja keltaiset nousevat kivasti maastovärien rinnalle. Tästä tuli miellyttävä taulu. Paljon myös erilaisia muistoja sisältävä. 

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Kuivatut kukat osa 1/2

Syyskuu ja kesäkukkien aika on ohitse. Mutta vielä ehtii viimeiset ulkokukkaset säilöä talteen. Perinteinen kukkien kuivaaminen (no okei oikeasti tässä pitäisi puhua lie kukkien prässäämisestä, mutta koska olen niin amatööri niin puhun kuivaamisesta - kyllähän ne siinä prässissäkin kuivuvat?) on kivaa puuhaa. Aikansa se ottaa, mutta lopputulos on palkitsevaa.

Tämä on kukkien kuivaamisesta (prässäämisestä) köyhän miehen postaus. Ykkösosassa näytän miten siinä onnistuu ihan ilman mitään erikoisvälineitä (joo varmasti monelle ihan tuttua kauraa, mutta lähetään nyt liikkeelle perusteita) ja jatko-osassa huomenna näytän kaksi kivaa ideaa mihin käyttää kuivattuja, prässättyjä kukkia.

Luonnonkukkia on ihana kuivattaa, olivat ne sitten ojanpientareelta tai itse kasvatettuja ruukussa tai pihamaalla. Tärkeintä on, että kunhan ei poimi kukkia kosteina. Eli älä poimi aamusta tai sateen jälkeen. Kotona on hyvä myös tsekata, ettei kukissa ole pieniä öttiäisiä. 

Myös leikkokukkia on kiva säilöä kuivaamalla. Varsinkin merkityksellisistä, lahjaksi tai yllätykseksi saaduista kukkakimpuista voi saada kuivaamalla ihania muistoja.

Kun kukat alkavat nuupahtaa, leikkaa itse kukka irti ja eikun prässiin. Sellainen kukka, jossa on irtoavia terälehtiä, kannattaa leikata hyvissä ajoin niin terälehdet pysyvät mukana myös kuivattuna.

Monenlaisia kukkia voi siis kuivattaa. Ohutvartiset kukat menevät prässiin melkein miten vain, mutta paksummat kukat voivat olla haasteellisia. Esimerkiksi ruusua ei oikein voi nuppuna litistää, mutta kaikki ns. kuvan mukaiset aukeavat kukat voi kokeilla prässätä, vaikka paksuuttakin on. 

Leikkaa vain kunnolla varsi pois, mitä lähempää kukkaa, sitä parempi. Ja muista ennen prässiä sormin litistää ja asetella terälehdet auki etteivät mene kuivatessa limittäin kasaan.

Kokoa kukat mille vain paperille. Kukan paksuudesta (eli mitä paksumpi, sitä enemmän siitä todennäköisesti tulee kosteutta) riippuen laita kukan alle ja päälle paperia 2-6 kerrosta.

Ja paperilla tarkoitan mitä vain tavallista kopiopaperia - mutta ethän käytä pakasta vedettyä, tähän käy mikä vain paperi. Vaikka mainokset tai avatut kirjekuoret. Jos paperin pinnalla sattuu olemaan kovin leviävää mustetta, laita ne ns. imukerroksiksi ja kukkaa lähinnä olevat paperit ilman musteita.

Kokoa paperia-kukat-paperia -prässikerroksia niin paljon päällekkäin kuin tarvitsee. Itsellä oli useita kerroksia, jossain vaiheessa jo peukalon paksuudella. Aseta alle ja päälle jokin vähintään papereiden kokeinen tasainen levy - itse käytin lähes A4 kokoisia isoja kaakeleita, mutta levy voi olla myös kirja. Aseta johonkin syrjään hyllyn päälle tai vaikka kaappiin ja vielä levyn päälle tasaisen painon eli vaikka paksuja kirjoja.

Sitten unohda kukat pitkäksi hetkeksi.

Kun kukat ovat kuivuneet (itse annoin olla rauhassa useita viikkoja), voit varovasti purkaa kirja- tai muut painot päältä. Avaa paperikerrokset, poista kosteutta imeneet paperit ja kerää hyvin säilyneet kukat talteen.

Jotkut kestävät hyvinkin siirtelyä ja voit säilyttää kukkia tai paksumpia lehtiä vaikka kirjekuoressa tai jossain säilytyslaatikossa sellaisenaan. Herkemmät kukat tarvitsevat paperia tuekseen. Voit myös säilytykseen pinota paperiarkille kukkia, paperia päälle jne kerroksittain. Aseta kerrokset laatikkoon tai sopivaan koteloon ja liikuttele varovasti.


Huomenna jatko-osa! Tulee kaksi tosi kivaa helppoa ideaa hyödyntää kuivattuja (prässättyjä) kukkia. Oli ne sitten luonnonkukkia, kimpuista säilöttyjä tai vaikka lehtiä huonekasveista - kyllä, minä olen niitäkin prässännyt ja niistä tuli upeita - huomenna näette!

torstai 22. elokuuta 2024

DIY: Marjahelmikorvikset

Marjahelmikorvikset! Tai rypälekorvikset niin kuin olen alkanut tässä omassa päässäni sanomaan. Mutta ehkä nämä eivät ole rypäleet vaan jonkinmoiset marjatertut. Helmistä. Joten marjahelmikorvikset.

Näitä vastaavia marjaterttuja on kävellyt katukuvassa paljon vastaan erilaisissa muodoissa. Sattuivat sen verran mieleen silmään ja jäivät ideana mieleen, että oli pakko testata tehdä helmistä oma marjaterttuversio!

Näytän miten se niiden tekeminen sujui:

DIY: Marjahelmikorvikset

Tarvikkeet: Kevyitä helmiä marjoiksi (itse valitsin vaalenpunaisia muovihelmiä), pienempi vihreitä helmiä, korupiikkejä, kaksi pientä pätkää koruketjua, mieleiset korvakorukoukut tai -renkaat.

Ja sitten ohje kuinka kokoat korvikset!

Ensin kootaan helmet piikkeihin.

Voit käyttää helmiin omia piikkejä tai olla säästeliäs ja tehdä niin kuin minä tein: pistin liian pitkän korupiikin poikki niin, että yli jäävästä osasta riitti myös pienemmälle helmille piikki. Näin ei menneet kaikki pätkät hukkaan. Pienelle helmelle riittää, että toisen pään kääntää väkäseksi, toinen pää pienelle lenkille.

Marjahelmiä tarvitsee paljon. Taisin tehdä vähän alle parikytä marjaa per korvis. Vihreitä pienempiä ei ollut kuin muutama per korvis, kun helmiä ei ollut sen enempää.

Sitten kootaan.

Aloita liittäminen koruketjun päästä. Laitoin alas kolme ja siitä ylemmäs neljä per lenkki (kaksi kummallekin puolta lenkkiä) kunnes ketjun ympärille alkaa muodostua terttu. Kun pituus on sopiva...

...otetaan ylimääräinen pituus ketjusta pois ja laitetaan ylimmäs vihreät helmet sekä yksi välirengas tarvittaessa niiden keskelle (itse taivutin välirenkaat muuten niistä korupiikkien pätkistä) ja sitten välirenkaaseen tahdotunlainen korvakorurengas tai -koukku. Itse päädyin lähes hengettömiin renkaisiin.

Näistä tuli tosi kivat. Yllättävän kevyet, vaikka helmiä onkin melkoinen rypäs. Kevyt muovimateriaali helpottaa painoa, lasihelmistä painoa olisi paljon enemmän.

Kannatti räpeltää. Näihin meni yllättävän paljon aikaa, kun jokainen helmi piti taivutella korupiikkiin erikseen. Ja vähän turhan moni helmi tipahti lattialle kokoamisvaiheessa.. mutta lopputulos oli vaivannäön ja parin ärräpään arvoinen. Tykkään!

keskiviikko 14. elokuuta 2024

DIY: Kangashousut ilman kaavoja

Ompelin jotain mitä harvemmin (tai ei koskaan) tule tehtyä - nimittäin housut! Lukuisia yläosia ja lukemattomia mekkoja on tullut ommeltua ilman kaavoja, mutta vähissä ovat kaksilahkeiset. Tässä loppukeäsästä otin itse itselleni heitetyn haasteen vastaan ja ompelin kesäpöksyt! 

Idea lähti näistä vajaamittaisista kukkapöksyistä, jotka ostin kirpparilta muutamalla eurolla ja joihin kyllä ihastuin. Ihanan väljät ja vilpoisat! Ajattelin, että kopioin housut toiseen kuosiin, jotta on kahdet rennot kesäpöksyt.

Kaava eli housut viikattuna kankaan päälle taitteelle (käänsin kyllä kuvaamisen jälkeen housut nurin, halusin vain näyttää kuvaan tuon kivan kukkakuosin, nurin on aina helpompi leikata) ja leikkasin kaksi kappaletta. Alkuperäiset oli leikattuna neljästä kappaleesta, mutta totesin että ihan hyvin voi mennä vain sisäsaumoilla. Ulkoreuna oli luotisuora, joten miksi siihen turhia saumaa tekemään.

Jäljelle jäävästä kankaasta leikkasin vyötärölle kaitaleen. Eka meni pieleen, koska en muistanut ensin mitata valitun kuminauhan leveyttä ja vyötärökaitale oli siihen sitten ihan sopimaton. 

Ompelin (saumurilla) ensin lahkeiden sisäsaumat yhteen, sitten haarasauman edestä takaa. Sitten yhdistin vyötärökaitaleen, pujotin kuminauhan ja muutamalla tikkauksella lukitsin sen paikalleen niin ei pyöri kujassa miten sattuu mutkalla. Lopuksi tein lahkeisiin käänteet.

Nämä oli ihan superhelppo ommella, kun kappaleet edestä ja takaa ovat ihan samat. On siis sen verran löysä malli ja haara alennettu, että periaatteessa housut voisi pukea päälle kumminpäin vain, ei ole etu- ja takapuolta - tai niillä ei ole eroa.

Näistä tuli niin kivat! Käin yhdet festaritkin jo näillä. Töissä on ollut. Menee helteellä viileänä ja viileämpänä päivänä alle voisi vaikka pukea sukkikset eli näillähän tarkenee varmasti vielä vähän syksymmälläkin (ja vielähän ei siis ole syksy, olen vakaasti vielä loppukesässä).

Ja mitä tein ensin väärin leikatulle vyörärökaitaleelle? Pistin sen kahdeksi putkeksi, toisen ompelin muhkeaksi donitsiksi ja toisen ihan vain auki olevaksi viistopäiseksi ja suljetuksi putkeksi. Sen voi kietoa hiuksiin ja vaikka nutturan ympärille tai ponnarin ympärille rusetiksi. Hauska ja helppo tapa mätsätä kangastilkkuja asuihin!

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Helppo ja värikäs kukkaliina (+ OHJE)

Värikäs kukkaloisto pöydälle - vielä on kesää jäljellä!

Kukapa ei tästä ilahtuisi, virkatut kukkaset pöydällä, jotka eivät lakastu. Sopii niin mökille kuin lipaston päälle tai mikseipä myös juhlakahvipöydän keskelle.

Tähän voi käyttää jämälankoja ja liinan pituutta ja myös muotoa on helppo säädellä. Väreillä ilme jo vaihtuu, mutta niin myös sillä, että palat sommittelisikin eri muotoon. Sehän voisi olla myös vähän epäsymmetrinen. Tai sitten näin skarpisti symmetrinen. Kun ensin virkkaa kaikki palat, on lopuksi kiva sommitella mieleinen kokonaisuus.

Ja tässä tulee liinan ohje!


OHJE: Helppo ja värikäs kukkaliina 

Malliliinan kukkamäärällä liinan pituus on noin 64 cm ja ison kukan halkaisija noin 21 cm. 

Langaksi käy mikä vain puuvilla- tai sekoitejämälanka. Valitse mieleisiä värejä, esim. kolme sävyä ja lehtivihreää päälle. Kukat voivat olla hyvin myös yksivärisiä. Tai vaikka sateenkaarenvärisiä. 

Langanmenekki malliliinan väriellä oli yhteensä noin 80 g. Ison kukan vallitsevaa väriä noin 40 g, lehtivihreää noin 25 g. 

Virkkuukoukku: 3 tai langan ja käsialan mukaan. 

Virkkauksesta: Jos uusi kerroksen toisto alkaa pylväällä, korvaa ensimmäinen pylväs 3 kjs:lla. Jos kerros alkaa pitkällä pylväällä (pp), korvaa ensimmäinen pitkä pylväs 4 kjs:lla. (Huom: tätä ei erikseen mainita alla kukkien ohjeissa.)

Aloita isoista kukista. Kuvassa kukka lähes valmiina, vielä puuttuu viimeinen valkoinen kierros (9. krs). Malliliinassa on kolme isoa kukkaa, mutta mitä enemmän tekee niin sitä pidemmän liinan saa.

Iso kukka: Virkkaa näin: 1. krs: Virkkaa taikasilmukkaan *2 pp, 1 kjs*, toista *-* yhteensä kahdeksan kertaa. Sulje krs ps:lla ja katkaise lanka. 2. krs: Vaihda langan väriä ja aloita kjs-ketjun kohdalta. Virkkaa kjs-ketjuun *2 pp, 1 kjs, 2 pp, 1 kjs*, toista *-* jokaiseen kjs-ketjuun. Sulje krs ps:lla. 3. krs: Vaihda langan väriä ja aloita kjs-ketjun kohdalta. *Virkkaa ensimmäiseen kjs-ketjuun 3 p, 1 kjs ja seuraavaan kjs-ketjuun 1 p, 1 kjs*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla. 4. krs: *2 p samaan s:aan, 1 p, 2 p samaan s:aan, 2 kjs, 1 p edellisen krs:n yksittäiseen pylvääseen, 2 kjs*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla. 5. krs: *2 p samaan s:aan, 3 p, 2 p samaan s:aan, 1 kjs, 1 p edellisen krs:n yksittäiseen pylvääseen, 1 kjs*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla. 6. krs: *2 p samaan s:aan, 5 p, 2 p samaan s:aan, 1 p edellisen krs:n yksittäiseen pylvääseen*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla. 7. krs: *2 p samaan s:aan, 7 p, 2 p samaan s:aan, jätä edellisen krs:n pylväs välistä*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla. 8. krs: *1 puolipylväs, 1 p, 3 pp samaan s:aan, 1 p, 1 puolipylväs, 1 ks, 1 puolipylväs, 1 p, 3 pp samaan s:aan, 1 p, 1 puolipylväs*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla ja vaihda langan väriä. 9. krs: Virkkaa 1 ks jokaiseen s:aan, lisää edellisen krs:n keskimmäisen pp:n kohdalle 2 ks samaan s:aan. Katkaise lanka ja päättele.

Kun isot kukat on virkattu, voi siirtyä pienempiin niin työ etenee kohisten. Malliliinassa on neljä pientä kukkaa, mutta määrä on muunneltavissa.

Pieni kukka: Virkkaa näin: 1. krs: Virkkaa taikasilmukkaan *2 p, 1 kjs*, toista *-* yhteensä kuusi kertaa. Sulje krs ps:lla ja vaihda langan väriä. 2. krs: Virkkaa 5 kjs (3 kjs=1. p), *3 p seuraavaan kjs-kaareen, 2 kjs*, toista *-* koko krs ja virkkaa loppuun vielä 2 p. Sulje krs ps:lla ja vaihda langan väriä. 3. krs: *5 p kjs-kaareen, kjs*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla. 4. krs: *1 puolipylväs, 1 p, 3 pp samaan s:aan, 1 p, 1 puolipylväs, 1 ks, 1 puolipylväs, 1 p, 3 pp samaan s:aan, 1 p, 1 puolipylväs*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla ja vaihda langan väriä. 5. krs: *3 ks, 2 ks samaan s:aan, 2 ks samaan s:aan, 3 ks*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla. Katkaise lanka ja päättele.

Sitten virkkaa liinaan lehtiä. Malliliinassa on kuusi kappaletta, mutta niitähän voi olla enemmän tai vähemmän tai vaikka ei laisinkaan - ihan kuinka kukin tykkää.

Lehti virkataan ns. ees taas ketjusilmukkaketjun kummallekin laidalle aina päästä silmukkamäärää vähentämällä. Lehti voi vähän käsialasta riippuen käpertyä reunoistaan, mutta silitys/pingotus litistää kyllä lehden tasaiseksi halutessasi.

Lehti: Virkkaa 15 kjs. Aloita koukulla olevasta silmukasta laskien 3:sta s:sta ja virkkaa 1 ks jokaseen s:aan (= 14 ks), käänny. Virkkaa 12 ks, käänny. Jätä 1 s väliin, 11 ks, virkkaa työn päätyyn 3 ks ja jatka toistaa laitaa pitkin. 12 ks, käänny. Jätä 1 s väliin, 12 ks, 2 ks samaan s:aan työn päätyyn, 10 ks, käänny. Jätä 1 s väliin, 9 ks, 2 ks samaan s:aan työn päätyyn, 11 ks, käänny. Jätä 1 s väliin, 10 ks, 2 ks samaan s:aan työn päätyyn, 8 ks, käänny. Jätä 1 s väliin, 7 ks, 2 ks samaan s:aan työn päätyyn, 9 ks, käänny. Jätä 1 s väliin, 8 ks, ps. Lehti on nyt nurin, käännä oikea puoli ylöspäin ja vie lanka ala puolelle. Virkkaa päälle lehden keskelle päästä päähän kiinteitä ketjusilmukoita. Katkaise lanka ja päättele.

Lopuksi vielä koko liinan kokoaminen:

Kokoaminen: Tahtoessasi pingota tai silitä kevyesti matalalla lämpötilalla palat ensin. Sommittele palat ensin ja ompele ne takasilmukoistaan yhteen.

Sellainen kukkaliina! Värikäs ja vielä kesäinen. Väriä vaihtamalla ruskan sävyihin tästähän tulisi myös hieno ruskaliina - jos nyt ihan syksyyn jo haluaa kääntyä. Mut ehkä nautitaan ensin elokuusta ja loppukesän ihanista asioista.

Ohje julkaistu Kauneimmat Käsityöt -lehdessä nro 4/24.

perjantai 26. heinäkuuta 2024

DIY: Ribbitoppi ilman kaavoja

Se on jännä, että kun helteet tulevat niin ompeluhimot alkavat? Tuli nimittäin nyt ihan ex tempore ommeltua vuoden eka vaate - mikä on ihme, että vasta heinäkuussa.

Mutta nyt tein ribbitopin - ilman kaavoja! Ja näytän miten se onnistuu ihan näppärästi.

Ribbitoppi (tai tällä onnistuu myös ihan tavallinen trikootoppikin) ei paljoa kaupassa maksa. Mutta ajattelin, että otan tämän pienenä haasteena. En yleensä ole tykännyt ommella ribbiä, joten nyt sitten ihan harjoitteluksi halusin katsoa kuinka se onnistuisi. 

Ohut ribbitrikoo ei myöskään ole pakasta ostettuna kallista. Itse ostin 60 cm eli mitan olalta haluttuun helmapituuteen + kääntövara helmaan, hintaa tuli noin 10e. 

Ribbitrikoo pakassa ei ole putkena kuten resori, joten kun leveyttä on 150 cm, samasta pituudesta saa topin kummatkin kappaleet ja kankaasta jää myös tilkkupalakin (tai jos ottaisi kaksi pituutta, niin kangas voisi hyvinki riittää kolmeen toppiin mikä voisi olla jo halvempaa kuin kaupasta ostettuna).

DIY: RIBBITOPPI ILMAN KAAVOJA

Tarvitset sopivan kokoisen topin. Käännä se nurin ja taita kaksinkerroin. Aseta kankaan päälle. Katso, että ribbi on suorassa (näet hyvin meneekö taitteessa ribbi vinoon). Leikkaa helmaan leveä käänne vara. Vertaa topin ja ribin venyvyyttä ja leikkaa sen perusteella sivuun lisää centtejä + 0,5 cm saumanvara. Leikkaa pääntie ja ns. kainalokaari. Olkain saa olla noin 3-4 cm leveä. Yläosaan eli edellä mainittuihin leikkauksiin ei tarvitse lisätä saumanvaraa, pois lukien 0,5 cm olkaimen yläosaan.

Nosta toppi pois ja leikkaa nyt leikatun etukappaleen perusteella takakappale. Leikkaa just samanlainen. Lisää taakse niskaan lisäkorkeutta halutessasi. Se voi olla myös halutessasi yhtä avara mitä edestä ja silloin toppi on kääntötoppi, jossa kumpikin puoli voi olla edessä tai takana.

Ompelu:

Ompele saumurilla tai joustavalla ompeleella sivusaumat kainalosta helmaan oikeat puolet vastakkain. Älä venytä kangasta. Ompele myös olkaimet yhteen. Kokeile toppi nyt päälle ja jos kainalo nousee liian ylös tai pääntie on liian pieni, leikkaa niitä vielä ihan vähän.

Kanttaus:

Leikkaa kankaasta 4 cm suikaleita leveyssuunnassa. Ompele pääntielle yksi suikale oikeat puolet vastakkain. Älä venytä yhtään toppia, mutta suikaletta venytä vähän kauttaaltaan. Sitten mittaa eteen 1 cm vara ja käännä ylimenevä suikale osa nurjalle. Topin reuna kulkee kantin taitteen sisällä. Neulaa paikoilleen ja ompele oikealta puolelta päältä. Halutessasi ensin huolittele suikaleen toinen reuna saumarilla tai siksakilla. Älä venytä kangasta.

Ompele kantit samalla tavalla myös kädenteihin.

Lopuksi ompele helmakäänne.

Valmista! Hyvä tuli. Edessä pieni lörpsy jäi pääntiehen kanttiin, mutta en anna sen haitata. Samoin helma näyttää kuvassa silmät kiinni tehdyltä, mutta koska ribbi, se nyt vain näyttää tuolta. On vallan hyvä. Kelpaa minulle. 

Olipa kiva kyllä myös ommella jotain ihan perusvaatetta. Tämä tulee varmasti ahkeraan käyttöön.

/ Korvissa tuoreet auringonkukka-korvikset, ks. virkatut korvikset (sis. ohje).

maanantai 22. heinäkuuta 2024

DIY: Auringonkukkakorvikset kahdella tapaa (+ohjeet)

Heinäkuu yli puoli välin ja blogi on lomaillut. Paljoa en ole tänä kesänä käsitöitä tehnyt, mutta yhtäkkinen auringonkukkahullutus tuli ja en tehnyt vain yhdet vaan kahdet korvakorut samalla teemalla!

Joten tässä tulee auringonkukkakorvikset kahdella tapaa - valitse suosikkisi!

Ensin tein nuo virkatut. Olin mökillä ja halusin ottaa mukaan jonkun pienen virkkauksen. Sellaisen, missä riittää pieni kerä mukaan ja työkin niin pieni, että ehtii ja jaksaa virkata varmasti valmiiksi.

Sitten kotona homma taas eskaloitui ja tuumasin, että teenpäs myös helmiversiot auringonkukista!

Tässä tulee ohjeet:

DIY: Auringonkukkakorviset virkaten

Tarvikkeet: Ohutta virkkauslankaa keltaisena ja ruskeana (myös musta käy), virkkuukoukku 2 tai langan ja käsialan mukaan. Neula lankojen päättelyyn. Sakset sekä korvakorukoukut, välirenkaat ja pihdit. Lisäksi korvisten kovettamiseen liimalakkaa (ks. alla ohje).

Virkkaa näin:

1. krs: Virkkaa ruskealla langalla taikasilmukkaan 1 ks + 8 ks, yhdistä piilosilmukalla ensimmäiseen ks:aan. 2. krs: 2 ks jokaiseen s:aan, yhdistä krs ps:lla ja vaihda keltaiseen lankaan. 3. krs: *2 ks samaan s:aan, 1 ks*, toista *-* krs loppuun, yhdistä krs ps:lla. 

4. krs: Virkkaa ensimmäinen terälehtikierros (kuvassa valmiina). Virkkaa edellisen kerroksen silmukoiden takareunoihin: *4 kjs, koukusta laskien toiseen s:aan 1 ps, 2 puolip, 1 ps kjs-ketjun juureen, 1 ps seuraavaan s:aan*, toista *-* krs loppuun.

5. krs: Toista sama kuin 4. krs:lla, mutta tuo virkkaa 3. krs:n silmukoiden etureunoihin ja aloita krs tekemällä ensin 1 ps. Terälehdet menevät limittäin.

Kun olet virkannut kaksi kukkaa, voit kovettaa kukat. Itse laitoin ensin välirenkaat paikoilleen, jotta kukat sai ilmavasti kuivumaan kovettumisen ajaksi.

Näin teet kovettamisen:

Sekoita pieneen kuppiin pieni määrä ihan tavallista askarteluliimaa (eli erikeepperiä, myös puuliima tai tekstiilinkovettaja käy - tai vanha kunnon sokeritärkki!) ja vettä noin 50–50 suhteella. Suhde ei todellakaan tarvitse olla tarkka, sinnepäin riittää hyvin. Kasta korvakorut seokseen (voit puristella vähän, että liimaseosta menee varmasti kaikkialle) ja muotoile terälehdet vähän suppuun, mutta toisistaan irrallisiksi. Anna kuivua hetki tasolla ja ripusta sitten välirenkaista kuivumaan. Kuivuminen kestää seoksesta riippuen tunneista vuorokauteen.

Lopuksi liitä koukut välirenkaisiin.

Näistä tuli niin hauskat ja pulleroiset ja ihanan kesäiset väriläiskät. Tulee varmasti vuosiksi suosikit!

DIY: Auringonkukkakorviset helmistä

Tarvikkeet: keltaisia, vihreitä ja mustia siemenhelmiä, metallirenkaat, korvakorukoukut, pienet välirenkaat, siimaa (tai ohutta metallilankaa), sakset, pihdit.

Pujottele helmet näin:

1. Pujota avoimeen renkaaseen ensin vihreä ja sitten musta helmi. Sido noin 30 cm pitkä siima solmulla helmien väliin toiseen laitaan rengasta riippuen siitä mistä kohdin haluat kukkien alkavan. Jätä siiman toiseen päähän ainakin 5 cm päättelyvaraa.

2. Pujota toiseen päähän siimaa neljä keltaista helmeä ja tee solmu renkaaseen.

3. Pujota toiset neljä helmeä ja tee toiselle puolelle eli alkuun solmu. Katso, että helmet kulkevat nätisti mustan helmen laidoilla, ei liian kireästi tai löysästi.

4. Pujota siima mustan helmen läpi  ja lisää vihreä helmi. Tee solmu ja lisää musta helmi.

5. Toista samaa kunnes kukkaluku on täynnä.

6. Lopuksi lisää vielä vihreä helmi, tee tuplasolmu ja pujottele siimaa takaisinpäin noin puoliväliin. Samalla voit vielä ns. oikoa ja kiristää helmiä. Pujottele myös alun siimapää, tee alkuun tuplasolmu ja lukota samalla alun vihreä helmi paikoilleen.

Pujota avoimen puoleen rengas paikoilleen, litistä pihdeillä. Itse pistän varmintimeksi myös tipan pikaliimaa. Ja sitten lisää lopuksi tietenkin välirenkaat ja korvakorukoukut.

Valmista! Kummasta parista sinä tykkään enemmän? Helmiset vai virkatut auringonkukkaset?

Ks. tästä kaikki virkatut korvakorut.

lauantai 6. heinäkuuta 2024

DIY: Vyötärölaukku osa 2.

Vyötärölaukku osa kaksi!

Ensin ompelin yhden, jota voi käyttää myös yli olan laukkuna. Ks. postaus tästä: Vyötärölaukku osa 1.

Sitten halusin vähän erilaisemman vyötärölaukun - litteän, mutta laatikkomaisen! Ja keinonahasta! 

Joten eikun tuumasta toimeen.

Valitsin mustaa keinonahkaa (Eurokankaan kympin poistopussin vanhoja löytöjä), vanhan rikkoontuneen laukun rikkinäisen nahkahihnan ja uusiokäyttöön hakasen ja d-renkaan. Tähän tuli nyt uusi (mutta todella vanha) vetoketju. Kuvassa myös vanha taskun rekale, mikä piti tähän uusiokäyttää, mutta sitten jätinkin sen lennosta pois.

Leikkasin vetoketjun mittaan kaksi suorakulmiota. Ensin ompelin vetoketjulle kapeat nahkasuikaleet reunoihin ja siitä sain suoraan mitan minkä mukaan leikkasin suikaleet pohjaksi ja sivuiksi.

Ja sitten vain palojen ompelu toisiinsa!

Ja tällainen siitä tuli! Litteä ja laatikkomainen, kyllä. Näyttää myös kuvassa sovitusnukke-Pirkon päällä vähän massiivisemmlata mitä sitten oikeasti onkaan. 

Tässä vyötärölaukun hahmotelma, minkälainen siitä piti tulla - kooltaan pienempi, skarpimpi ja sivuun piti tehdä sivutasku. Sitten se karisi ja vähän unohdinkin paloja leikatessa suunnitelman, että mitä aioinkaan.. joskus se suunnitelma muuttuu tehdessä.

Ja ihan hyvä näin. Tykkään tästä. Ainakin siihen mahtuu tavaraa enemmänkin kuin vain se puhelin. 

Ja muuten miksi halusin tästä litteän ja vähän kuin lanteilla olevan kirjekuorilaukun? Siksi, että jos on vaikka takki tai muu pusero tälleen auki ja vyötärölaukun vetää melko sivuun, saa sen vähän kuin helman alle piiloon.