maanantai 14. joulukuuta 2015

Virkatut minisukat.

Aloin virkkaamaan toista minikokoista tonttulakkia (ks. edellinen postaus tästä), mutta sitten siitä tulikin yllättäen minikokoinen joulusukka! Ja koska intouduin tekemään toisenkin sukan, tässä teille samalla virkkausohje sukkaan:
Tutoriaali: sukka-kuusenkoriste. Tarvitset jämälankaa, virkkuukoukun (esim. nro 3), sakset ja ison neulan lankojen päättelyyn.
Helppo ohje:

Aloita sukan virkkaaminen kärjestä. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa ja yhdistä ne renkaaksi. Tee renkaaseen seitsemän kiinteää silmukkaa. Yhdistä kierros piilosilmukalla. Tee yksi kiinteä silmukka jokaiseen kierroksen silmukkaan. Toista sama kahdeksan kierrosta. Lisää kuitenkin joka toinen kierros puoliväliin yksi silmukka, jotta sukka vähän levenee.

Virkkaa pohja virkkaamalla edestakaisin seitsemän kiinteää silmukkaa kuutisen kerrosta. Tee lopuksi kolme kiinteää silmukkaa, taita pohjan pääty kahtia ja virkkaa laidat yhteen kantapääksi. Jatka kantapään reunasta suoraan sukan varteen. Virkkaa reunan mukaan kiinteitä silmukoita. Edestä voi kaventaa ensimmäisellä kierroksella kaksi silmukkaa yhteen niin nilkan muoto paranee. Jatka vartta kymmenkunta kierrosta. Kierroksia ei tarvitse sulkea välillä. Tee lopuksi käänne esimerkiksi yhdellä pylväskierroksella ja viimeistele reuna kiinteillä silmukoilla. Käännä varsi alas ja virkkaa ripustuslenkiksi noin kolmisenkymmentä ketjusilmukkaa. Päättele langat.
Ilman ripustuslenkkejä nämä olisivat kyllä todella nappisukat tonttu-koristeelle tai pienelle nukelle leikkeihin!
Punaisen sukkaprin lisäksi tein vielä sinisen raitaparin. Pienistäkin lankapätkistä saa kivan sukan!

6 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.