keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Zero waste -peti koiralle

Tässä on toimistokoira Titi!

Työkaverin koira Titi ilahduttaa töissä toimistolla minua joka työpäivä. Ihana Titi! (Hän on australian labradoodle, mini sellainen.) Mutta nyt minä pääsinkin ilahduttamaan ja yllättämään Titin!

Ompelin yllätyksenä Titille oman petipaikan! Oli siinä oma lehmä ojassa, kun koira oli tykästynyt ja ominut minun seisontamaton. Halusin sen omaan käyttöön takaisin, jotta voin myös seistä taas pöydän äärellä. 

Otin maton pois (voi sitä koiran pettynyttä ilmettä) ja korvasin sen kuninkaallisen punaisella pehmoisella alustalla.

Tein koko petin täysin kierrätysajatuksella - sisus mukaan laskettuna!

Löysin työpaikan kaapista kaksi iän vanhaa fleecetakkia. Lie vuosiin olleet käytössä. Toisessa oli reikä, toisessa maalitahra ja kummassakin vielä iän vanha logo. Joten hyvää leikkuumateriaalia!

Selkäosista sain toisen puolen, toisen puolen leikkasin hihoista suikaleina. Käytin kaikki pituudet mitä vain takeista sai. Onneksi olivat ainakin XL-kokoisia takkeja, jotta petipaikasta tuli tarpeeksi suuri koiralle.

Täytteeksi laitoin kaiken leikkuujämän mitä takeista jäi. Silppusin ne pieneksi mössöksi ja lisäsin mukaan myös saumurisilppua.

Muutaman kappaleen säilytin leikkuujämistä. Tein niistä hauskat hapsut pedin kulmiin! 

Kahdesta fleecetakista jäi jäljelle vain nämä. 

Täydellistä zero waste -ompelua! Jäljelle jäi vain neljä sirkkaa ja pari pikku suiroa, jotka olisivat voineet mennä myös tyynyn täytteeksi, jos vain olisin huomannut niiden tipahtaneen lattialle. 

Ratkoin fleecetakeista myös vetoketjut pois. Sain kaksi pitkää vetoketjua ja neljä pienempää vetskaria taskuista plus helmasta pitkät pätkät kuminauhaa ja niihin kuuluvat pienet stopparit myöhemmin johonkin käytettäväksi. Kaikki käyttökelpoisia muuten niin käyttökelvottomista fleecetakeista.

Oli kiva kierrätysompelus ja samalla sai ilahduttaa toimistokoiraa. Hyvin hän on petipaikan ja mattovaihdoksen ottanut vastaan ja on viihtynyt tyynyllä oikein mukavasti työpäivien aikana.

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Ananaskirsikkakorin muodonmuutos

Täällä taas! Tuli tahtomattaan vähän taukoa käsitöistä, taukoa blogista ja taukoa ihan kaikesta.

Kaksi ja puoli vuotta sitä pystyi onnistuneesti välttelemään, mutta nyt se korona löysi tämän talouden. Ja olihan melkoinen sairasteluviikko. Ei ollut mikään ihan pikkuflunssa. Ja vieläkin kehossa ja kauhkoissa yksän myötä tuntuu. Huhheijaa, toivottavasti ei tule toiste.

Kun pahin sairastelu oli takana, alkoi vähän puuduttamaan sarjojen bingettäminen ja sitä kaipasi jotain puuhaa käsille - vaikka ei niissä kyllä kovin voimia ollut. Yritin ensin jotain helppoa virkkaamista, mutta sekin oli käsille liian raskasta ja en pystynyt laskemaan helppojakaan lisäyksiä. 

Sitten jostain se ajatus tuli: ananaskirsikkakori + vrkkuukoukku + nyöriä = BUM! Idea ja inspiraatio.

Ostan useinkin ananaskirsikoita ja jos ei ole valikoimassa pahvilaatikossa niitä niin muovisessa korissa on ostettava. Olen näitä koreja jemmannut syrjään ja käyttänyt esim. vetolaatikoissa tilajakajina ja piensälän säilytyksessä missä sattuu. Joskus tuo muovisuus vähän haittaa, ajattelin et nyt kokeilen korin päällystämistä!

Kieritin virkkuukoukulla nyörinpätkiä (purettuna yhdestä epäonnistuneesta makrameevirityksestä) kerroksittain korin ympärille. Sen jälkeen kuumaliimalla tein koriin vanhasta lakanatilkusta vuoren, lisäsin pahvipohjan (myöskin päällystetty tilkulla) ja viimeistelin liimaamalla pohjaan vielä neljä puuhelmeä jaloiksi.

Tässä vielä kuva nyörin "virkkaamisesta". Koukkusin langan aina muoviritilän alta ja sitten seuraavaan. Pätkät olivat sen mittasia, että yksi aina riitti 2-3 kerrosta, sitten oli solmittava langanpäät ja otettava uusi lanka.

Tämä oli mukavaa siinä mielessä, ettei tarvinnut laskea silmukoita tai kerroksia. Nyöri kiristyi aina ali koukkuamisessa sen verran, että saattoi pitää hyvin taukoja. Ja niitähän oli paljon. Helppoa hommaa, mutta kyllä oli kipeänä hidasta etenemistä.

On se aika söpö, eikö?

Yksi kori valmis, toinen odottaa vielä vuorta ja viimeistelyä. Kuumaliima loppui kesken ja saa kyllä olla ihan toinen tarina se, että jaksan lähteä kaupoille ostamaan kuumaliimaa. (Voltissa saisi kyllä olla joku käsityöihmisten kauppa karanteeneihin ja muihin akuutteihin käsityötarpeisiin, eikö?)

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Helmat-kirjasta Silva-mekko

Ompelen nykyisin enää harvemmin vaatteita. Vielä harvemmin kaavoista!

Mutta tein vasta poikkeuksen. Ihastuin ihan täysin Helmat by Mekkotehdas -ompelukirjan Silva-mekkoon. Iski joku hetkellinen hulluus, kun tartuin heti kaavojen jäljentämiseen ja seuraavana kurvasin kangaskauppaan.

Sitten se sujuminen ottikin kunnolla kurveja mutkiin. 

Ensin iski piiiiitkä leikkaamattoman kankaan kauhu. Entä jos kaikki meneekin mönkään? Kangas oli kallista ja sitä tarvitsi melko monta metriä. Kun vihdoin henkeä pidätellen leikkasin kankaan, ompelu lähti ihan turhankin vauhdikkaasti liikkeelle. Onnistuin ompelemaan pääntien kaikki kolme kaitaletta kaikki toisiinsa nähden väärin, en edes käsitä miten onnistuin siinä niin! Paljon ratkomista ja uudelleen ompelua vain huomatakseni ettei mikään kohta yläosasta istu. 

Taas ratkomista, olkasaumojen fiksaamista, pääntien ja kaitaleiden uudelleen tekoa. Tarvitsi aika paljon kärsivällisyyslihasten kiristämistä, mutta valmista siitä tuli. Aika helposti olisin voinut antaa periksi ja jättää koko homman sikseen.

Ei siitä täydellinen tullut, mutta tumma sävy antaa paljon anteeksi. Lähemmällä tarkastelulla näkisi, että olkasaumat ovat turhan edessä, rintalaskokset vähän liian alla ja vyötärö liian korkealla (no sen näkee kyllä muutenkin). Eli paljon jäisi vielä muokattavaa, jotta yläosa olisi juuri täydellinen - mutta samaa oli moni somessa todennut. 

Mutta valivali viis, mekko oli silti yllättävän kiva päällä. Tykkään kietaisumallista sekä mekon hihamallista ja syvään uurretusta pääntiestä. Pelkäsin, että joustamattomana kankaana pääntie lörpöttäisi, mutta se istuikin yllättävän hyvin.

Kangasmetreistä jäi paljon epämääräisiä tilkkuja. 

Ompelin heti tilkuista muhkun hiusdonitsin - kas, siinäpä helppo kampaus juhliin: hiusongelma oli ratkaistu! Kutrit sykkyrälle ja donitsi ympärille, done! 

Ehkä tähän mekkoon tuli vähän viha-rakkaussuhde. Viha siksi, koska ompelu oli niin kuoppaista. Rakkaus, siksi noh, koska HELMAT. Ja ehkä myös se ylpeys, että todella ryhdyin ompelemaan kaavoista jotain mikä oli ehkä kaavamuutoksien kannalta itselle teknisesti liian haastava. 

Oli niin hyvä fiilis, kun kuitenkin sai mekon valmiiksi ja sellaiseksi, että sitä voi pitää päällä - virheineen kaikkineen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

50-vuotislahja osa 2/2: Uniikki kravatti piilokuvalla

Uniikki 50-vuotislahja osa 2! 

Edellisessä postauksessa näytin ompelemani huivin, jossa oli kirjailu koristeena. Nyt tulee vuoroon viiskytäveen miehen käytännöllinen, mutta uniikki syntymäpäivälahja!

Ks. osa 1/2 kirjailtu huivi

Se on kravatti! 

Ja se sisältää pienen salaisuuden.

Salaisuus on kääntöpuolella. Siellä on piilokuva!

Vähän jäi piiloon, koska neliön muotoinen kuva olikin kärjen näkyvää taustaa hippasen verran suuri. Mutta onneksi reunojen alle voi hyvin kurkata, jolloin näkee koko valokuvan. Tässä kuva on vähän vaalea, mutta siinä se on: lahjan saaja 2-vuotiaana synttärikakun äärellä.

Päälle kuvaa ei näy, se jää hyvin piiloon. 

Kokomusta kravatti on puolisilkkiä. Ompelin sen Berninan tulostettavalla ilmaiskaavalla (ohje englanniksi).

Se miten siirsin valokuvan kankaalle oli Facebook kässäryhmän kommenteista bongaamastani vinkistä: asetonilla kuvan siirtäminen! Eka ajattelin, että ei kyllä onnistu. Mutta kokeilin ja kas, oho! Sehän toimii! Toiset paremmin, toiset huonommin - mutta toimi silti!

OHJE: Valokuvan siirto kankaalle 

Tee näin: Scannaa ja tulosta valokuva peilikuvana. Suosi tummaa kuvaa, koska (kuten kuvistakin näkyy) jälki kankaalle on haaleaa. Sudi asetonia siveltimellä pienelle alueelle (ei liian märäksi) ja paina lusikalla päältä. Toimi ripeästi ja älä paina liian kauaa, paperi voi muuten jäädä kankaaseen tai muuten vain mennä puhki. Käsittele kuva pienin aluein ja nosta välissä paperi irti kankaasta tarpeen mukaan. Anna kuivua ja silitä, jolloin kuvan pitäisi pysyä myös konepesussa (tätä en vielä tosin kokeillut, koska kravattia harvemmin pestään).

Tämä ei mennyt kerralla maaliin. Sai tulostaa useamman kuvan, kun hain sopivaa tekniikkaa kuvan siirtoon. Kuva reipeili, tarttui kankaaseen, tuli tuhrua ja ruttua.

Kokeilin myös kuvan leikkaamista pienempiin osiin ja kuvan siirtoa siten paloissa. Toimi ja ei toiminut. Paras jälki tuli, kun teki 2-3 tulosteella samaan kohtaan saman homman. Siinä piti vain olla supertarkka, että asetti kuvan aina just samaan kohtaan ettei kuvasta tule "tärähtänyt" kankaalla.

Täytyy myös tunnustaa...

...että kravatinkaan ompelu ei sujunut ihan kerrasta laariin - eikä edes toisesta kerrasta! Ensin tein yhdellä toisella kaavalla, mutta se oli ihan hanurista - ihan kuin keskikappale olisi unohdettu kokonaan. Mitat eivät toimineet. 

Toisen kappaleen ompelin jo Berninan kaavalla, mutta käytin toista kangasta. Kun siihen silitti tukikankaan, oli se ihan liian paksu. Tein silti kravatin valmiiksi - vain huomatakseni, että kravatin kääntö oikeinpäin oli ihan mahdotonta ilman apuvälineitä. Ja ne työvälineet sitten repivät kankaanpinnan ihan naarmuille. Että siitä tuli sitten ihan superpaksu kraka, joka oli valmiiksi ihan nukkavieru. Ei se käynyt laatuun, kolmas kravatti oli tehtävä.

Paljon oli ratkomista, painetun kuvan siirtämistä (ja rukoilua, ettei se mene jotenkin piloille kaiken ratkomisen, siirtämisen ja ompelun välissä) ja uudelleen aloittamista. Mutta onneksi olin sinnikäs, joskus se ottaa kolme kertaa onnistuakseen. Olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Pakkasin krakan (samoin kuin myös lahjaksi annetun huivin) kartongista tehtyyn lahjalaatikkoon. Mukaan tulostin vielä saman kuvan, jotta saaja hahmottaa myös piilokuvan heti sen nähdessään, että mistä on kyse.

Kravatin ja huivin lisäksi mukaan meni myös syysiltojen lämmikettä. Pullossa oli kyllä kaunis etiketti, mutta tulostin silti korttiin käytetyn kuvan myös pulloon taakse niin olipahan sitten pullokin vielä personoitu. Kaikki mätsäsi kyllä kivasti toisiinsa punaisen sävyn myötä.

Sellainen uniikki lahja!

Varmasti sopisi hyvin monelle isänpäivälahjaksi tai muuten vain joulu- tai syntymäpäivälahjaksi.  

maanantai 5. syyskuuta 2022

50-vuotislahja osa 1/2: Kirjailtu huivi

Viikonloppuna oli tuplajuhlat! Kaksi kunnioitettavat viiskytävee samassa juhlassa. Olihan juhlat ja olihan myös lahjat! Esittelen lahjat erikseen ja otetaan nyt naiset (tai siis nainen) ensin.

Tässäpä personoitu, klassinen ja monikäyttöinen lahjaidea vaikkapa tulevaksi joululahjaksi!

Idea lähti tästä: yksi pieni sitruuna.

Kirjoin tätä pienessä kirjailukehikossa yhden iltapäivän. Uskoisiko, että tuossa on muuten keltaista kirjailulankaa neljässä eri sävyssä? Yritin tehdä ihan supertarkkaa jälkeä. Mielestäni onnistuin hyvin.

Ja miksi sitruuna? Lahjan saaja (kuten minäkin!) tykkää ihan supersuperpaljon sitruunasta.

Ja mihin se sitruuna meni?

Huiviin! Kirjailulla merkattu ja siten personoitu, uniikki huivi. Tämä on superiso huivi. Kevyttä, hyvin laskeutuvaa. Vähän rypistyvää - testasin, kun esipesin: kuivuu ripustettuna melkoisen luotisuoraan, joten huivia ei tarvitse turhia silitellä.

Jotta kirjailtu sitruuna saisi harvasidoksisesta kankaasta hyvän pohjan ilman, että sidokset hapristuvat alta, silitin väliin tukikangasta. Sitten pistelin ompelulangalla mahdollisimman näkymättömin pistoin kiinni.

Tässä muuten kuva, kun verenpaine nousi kattoon. VOI-APUA! Silitysrauta oli täysillä ja raudan kärki pikkuisen hipasi reunaa - heti sihahti! Jösses, jos olisin suoraan koko painolla laittanut raudan kankaan päälle, sinne olisi sulanut. Piti vähän puhallella, onneksi säästyi vähällä. Nyt tuollainen pieni nirhama oli helppo reunasta vielä leikata pois eikä uusi huoliteltu reuna ei onneksi paljoa huivia lyhentänyt.

Ja tässäpä muuten vinkkivitonen:

Opin tämän, kun olin kerran kankaitakin myyvässä liikkeessä. Harvasidoksisia kankaita on ärsyttävä leikata, kun käänteitä taittaessa reunat ovat yhtä rispaantunutta laitaa. Kun ottaa kaksi vierekkäistä lankaa ja vetää ne koko pituudelta pois, saa oikein hyvän jäljen mitä pitkin leikata. Jos langat katkeavat, on nuppuneulalla helppo vetää langanpäät vedettäväksi. Tällä vinkillä saa myös yleensä leikattua suoraan mittomatta (mutta vain, jos kangas on kudottu suoraan).

Tältä lahjahuivi näyttää!

Sovitusnukke Pirkko näyttää mallia. Huivi joko runsaana kaulan ympäri kiedottuna tai sitten hartioille heitettynä. Toimii siis myös shaalina tai hartiahuivina.

Askartelin kartongista myös kivan pahvilaatikon huiville. En paketoinut tai kietonut nauhaan. Leikkelin punaisesta kartongista näyttävän, mutta yksinkertaisen pahvirusetin. Sekä laatikon että rusetin kartongit tulivat uusiokäyttöön.

Sellainen lahja! Luulen, että tykkäsi. 

Ja tykkäsipä muuten myös toinenkin juhlasankari lahjastaan, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

maanantai 29. elokuuta 2022

DIY: Kirjailtu nahkamerkki

Taas oli töissä läksiäiset. Ei mitään dramaattista, vain määräaikainen sopimus päättyi - ja onneksi lähtijällä odotti ihan unelmavakkari toisaalla! 

Pienet läksärit pidettiin ennen vikojen heippojen sanomista ja samalla ojensin hänelle hänen oman reppunsa - mutta ihan uudella uniikilla lisällä.

Työkaveri aiemmin itse heitti, että minähän voisin tehdä hänelle läksärilahjaksi uuteen työhön vanhaan reppuun jonkinlaisen merkin logon päälle. Minähän innostuin: tottakai, kelpaisiko jonkinlaiset kukkaset?

Leikkasin keinonahkapalan, joka ylti peittämään logon repusta. Sitten otin pätkälankapussin (jämälankojen minijämiä, koska kaikkihan pitää muka säästää) ja päätin, että näistähän kirjaillaan! (Oikeasti vain laiskotutti ja en jaksanut kaivaa esille kirjailulankalaatikkoa esille.) Ajattelin, että jos kerran jämäpätkiä hillotaan niin kyllähän niitä voisi käyttääkin johonkin?

Valitsin sopivia lankoja, kaikkia ohuita tai paksuja, mutta löyhäkierteisiä. Jos vain ei vetämällä katkea niin hyvin voi löyhäkierteisen langan "purkaa" säikeisiin, jolloin yksi säe vastaa ihan passelisti tupla- tai triplakirjailulankaa.

Sitten vain kirjailemaan!

Vähän oli nahka jäyheää pistellä, mutta koska se ei ollut kirjailukehikossa, kirjailu oli jotenkin silti helppoa, kun pientä nahkapalaa kääntelee käsissä aika näppärästi (versus iso kirjailukehikko).

Sormenpäät tul ihelläksi, mutta kokonaisuus tuli aika kivaksi. Mitään piiruntarkkaa ei ollut mahdollista nahalle tehdä, mutta tuli siihen terälehtiä ja nuppuja aika somassa väriyhdistelmässä.

Lopuksi ompelin nahkapalan laidoista kiinni reppuun. Tuli tosi kiva!

Lopputulos oli ylläri läksiäissankarille. Parasta oli, että repun selkään laittaessa hänellä tuli itku! Oli siinä tunteet pinnassa monin tavoin, kun siinä hetkessä kuulemma työpaikan vaihto kunnolla konkretisoitui.

Reppu selkään, kukat matkaan ja kohti uutta! 

Olipa ihana tehdä käsin (ja vielä kierrättäen!) jotain sellaista mistä tuli tosi mieleinen saajalleen. Ja reppukin sai uuden lookin ja toivottavasti paaaaaaljon lisää käyttöaikaa kaikissa mahdollisissa työmatkapyöräilyissä, reissuissa ja muissa menoissa. 

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Laserleikatut korvakorut

Korvisten intoilija (maanikko) täällä taas hei!

Nyt tulee kolmin korviksin asiaa. Kävin viime viikolla Taiteiden yössä Business Oulun FabLab:n korupajassa. Siellä pääsi suunnittelemaan omat laserleikatut korvikset! Olin positiivisesti ihmeissäni - täysin ilmaiseksiko? Kyllä! Olin valmis maksamaankin touhusta, mutta kolehtiakaan ei kelpuutettu.

Homma meni näin:

Ensin suunniteltiin paperille. Sai valita tekeekö riipuksen, avaimenperän tai korvakorut. Sitten valittiin rajatuista mahdollisuuksista muoto, väri ja mitä tekstiä siihen laitetaan ja millä fontilla. Vaikka ei ollut äärettömästi vaihtoehtoja, oli ihan hirveän vaikea valita. Onneksi suunnittelupisteen ohjaaja näki tuskani ja lupas ihanasti, että jos ei ole ruuhkaa (ja ei ollut), sain tehdä kahdet korvakorut - ihanaa, kiitos!

Paperille tehty suunnitelma siirrettiin seuraavassa pisteessä tietokoneelle. Tämä oli kiva, koska sai olla vain työnohjaajana ja lopullisen version hyväksyjänä.

Jännin osuus, itse laserleikkaus!

En ole nähnyt aiemmin kyseistä laitetta tai miten se toimii. Tässä toinen pari korviksista laserleikattavana. Tämä kävi yllättävän nopeasti, kun oli pienet kappaleet kyseessä.

Ja tällaiset niistä tuli! Vasemmassa parissa lukee kaiverrettuna Je ne sais pas (eli suomeksi en minä tiedä, tai kuten oululaisittain sanotaan ihan vaan entiiä) ja toisissa lukee läpi leikattuna makers gonna make. 

Näistä tuli suosikkini! Korujen kokoamispisteellä oli myös tuollaisia valmiita pyörylöitä, yhdistin niistä vielä pikkupallot ja kokonaisuus oli siinä. Tämä violetin väri on aika hauska, kun se näyttää eri valoissa ihan eriltä, välillä tosi tummalta viininpunaiselta, välillä taas tosi hailakalta.

Kun valitsin näihin läpileikkatut kirjaimet, tipahteli aukoista pikkuruisia, hurjan söpöjö kirjaimia! Osa selvisi kotiin asti. En yhtään tiedä mihin nämä käyttäisi. 

Ehdotuksia pikkukirjainten käyttöön? 

Kaiverrettu korvispari ei tuntunutkaan kotona enää yhtään hyvältä idealta. Punaiset pallot häiritsivät. Jostain syystä mieleen tulee vain sellainen kaupunkien info-pisteiden i-merkki. 

Helppo ratkaisu: pallot pois! Vaihdoin samalla myös matat välirenkaat kirkasvärisempiin niin mätsäävät koukkuihin paremmin. Häiritsi sekin vähän, että olivat osat ihan eriparia.

Nyt näistä palkkikorviksista tuli mukavan minimaaliset. Yksinkertaiset ilman mitään huutopalloja iin päälle.

Mutta etteivät punaiset pallot jääneet turhanpantiksi, tein niistä sitten kolmannet korvikset!

Yhdistin niihin mustat nahkahapsut. Punainen ja musta sekä kullanväriset osat, paljon parempi värikombo.

Tämä päivä meni entiiä-korviksilla. Korvisten sanomaa olisi hyvin voinut sanoa töissä palaverissa, heh.

Mutta olihan ällistyttävän kiva korupaja. Oli hienoa päästä tekemään ja näkemään jotain uutta.