Hoi, täällä ollaan - vielä! Ajattelin pienesti kertoa kuulokejuttua ja kuulumisia päälle. Hold your horses, ei ole mitään mullistavaa uutista ja siksi vaitioloa blogissa. Ihan normaali pienen taaperodiktaattorin mukaan pyörivä arki on nielaissut mennessään ja blogi on harmillisen luonnollisesti tipahtanut monta, monta pykälää prioriteettilistalla alaspäin.
Kerta kaikkiaan käsitöille ei juuri ole aikaa. Tai jos on aikaa, niin ei ole energiaa. Vaakakuppi heilahtaa usein sitten ihan johonkin muuhun. Välillä on inspiraation puuska - ja jopa aikaa ja energiaa, jolloin saa jotain aikaankin, mutta ei vaan saa valokuvattua.. Tai jos jopa saisi valokuvattua, ei jaksa sitten istua koneella tekemässä postausta, huoh. Se onkin ehkä se työläin vaihe. Oispa mulla assistentti, joka laittas kuvat valmiiksi ja sitten vain sanelisin tekstit! Tulis kulkaa kontenttia.
Mutta tässä nyt samalla näytän mitä viimeksi tein. Ja koska se oli oikeasti alle viiden minsan miniminiminijuttu, jopa jaksoin valokuvata (haha, katsokaa mitä panostusta ja stailausta - not!) tämän kyseisen miniminiminijutun eli kuulokkeen fiksauksen.
Oli siis kuulokkeet. Kalliit sellaiset, ei mitään vikaa, mutta kuulokepehmusteiden keinonahka-mikä-lie-pinta hilseili ja pahasti. Eivät sen vuoksi olleet käytössä enää edes. Luulin kuulokkeita rikkinäisiksi ja olin turhan tehokkaasti tukkimassa niitä ser-kierrätykseen, kunnes mies torppasi aikeeni sanoen, että eihän niissä ole mitään muuta vikaa kuin pinnan hilseily ja että uusia pehmusteita saisi kyllä tilattua.
Totesin, että ei tässä mitään tilata ja otetaanhan kuulokkeet takaisin käyttöön. Teen niille uudet pehmusteet! Rapsutettiin pehmusteiden pinta niin paljaaksi kuin sai (okei mies teki tämän osuuden ja eikä todellakaan sisälly laskemaani viiteen minuuttiin). Itsehän vain kaivoin tilkkulaarista mustaa trikoota, leikkasin silmällä arvioiden kaksi pyörylää sinnepäin, pujotin lankaa pyörylän reunaa pitkin ja kiristin pehmukkeen ympärille. Avot, valmista!
Tämmöttisiä on tämän hetken elämän käsityöt. Jos se ei ole taaperon vaatteen parsimista niin sitten se on jo olemassa olevan tavaran tai vaatteen korjaamista. Mutta toisaalta niinhän sen pitäisikin mennä. Ei ole tarvetta edes käsitöiden kautta aina luoda uutta. Vanhaa pitää arvostaa, korjata, käyttää ja vielä uudelleen korjata ja pitää käyttökierrossa. Se ei ole ehkä parasta käsityöblogiin, mutta se on just parasta itselle nyt.
