lauantai 21. joulukuuta 2024

Joulukoristeita Fimo air -massasta

Edellisessä postauksessa pieniä fimomassakoruja (ks. postaus), nyt samalta valmistajalta jotain suurempaa!

Fimo air -massa on ilmakuivuvaa massaa. Ei siis tarvitse kovettaa uunissa. Fimo air* on sellaisenaan käyttövalmis muovailumassa, jossa on vähintään 95% luonnon raaka-aineita. Eikä tartu käsiin juurikaan yhtään. Plussaa on myös se, ettei se juuri tuoksu paljoa miltään. Olen ennen käyttänyt paljon DAS-massaa, mutta sen ominaistuoksu on aika voimakas ja haisee huoneessa pahimmillaan monta päivää. Pariin juttuun olen aiemmin Fimo air -massaa kokeillut ja nyt kyllä jatkossa siirryn tähän täysin jo ihan massan miellyttävyyden vuoksi.

* maksuton mainos, ostettu omalla rahalla ja tuotearvostelun mielipide omani.

Ja mihin massaa nyt sitten kokeilin? Tietenkin muutamaan joulukoristeeseen! 

Ensin muotoilin ja sitten jätin ihan vain leivinpaperille kuivumaan. Tuon puolikuun jätin hamaan tulevaisuuteen, sitä en nyt sitten valmiiksi asti työstänytkään, jääköön osaksi muuta projektia.

Mutta voihan torttu! Tästä tuli niin hauska!

Leivoin massasta joulutortun. Kuivumisen jälkeen maalasin sitä vähän aidomman näköiseksi.

Että nyt on torttua monenlaista: virkattua (ks. ohje), nahasta tehtyä ja sitten vielä massasta muotoiltua.

Jos ei torttu ollut tarpeeksi perinteinen koriste niin tein myös vähän tällaisen vanhanaikaisen tonttusen.

Nenän kiinnitin huonosti, se kuivumisen aikana irtosi, mutta onneksi pikaliima pelasti. Pysyy nenä kiinni!

Fimo air -massa ei ole kuivuttuaan ihan höyhenenkevyttä. Paino kannattaa pitää mielessä koristeen koossa. Joulutorttu olisi voinut olla himpan verran pienempi, jotta olisi ollut kuusen oksalla kevyempi. Nyt on sillä rajoilla, ettei ole liian painava. 

Ja vielä kolmas juttu! Tein tällaisen pikkuruisen piparkakkutaloa imitoivan asettimen. Vai alustan? Minitarjottimen? 

Tämänkin ensin muotoilin, sitten maalasin ja lopuksi myös vielä akryylilakalla lakkasin, jotta sain tähän pintaan kivan kiillon.

Ajatus piparkakkutalosta oli se, että tahdoin jonkun pienen paikan, johon laittaa joulukorut.

Tai voishan tuota myös tuikku (led) alustana pitää.

Kieltämättä tästä tuli melko söpö. Aika pienellä pensselillä sudin kuviot pintaan. Hommaa helpotti se, että hahmottelin ääriviivat ensin puukynällä.

Katso myös: Itse tehtävä soodataikina joulukalenterista 2022 / Vessapaperimassa joulukalenterista 2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.