Sivut

perjantai 5. kesäkuuta 2020

3 x virkatut kukkakorviset (+ ohjeet).

Kesäkuu on startannut ihanilla säillä. Kesä ja lämpö inspiroivat virkkaamaan kesäkukkasia korviin.

Eli nyt kukkaistellaan ei yhden tai kahden vaan jopa kolmen korvisparin verran!
Idea pyörähti tästä liikkeelle. Bongasin Scheepjesin Maxi Sugar Rush* -langat ja päätin kokeilla. Oli aika herkullisia värejä, mutta valitsin valkoista (koska valkoinen virkkauslankani oli loppu) ja viininpunaista (koska sellaista ei minulla sävyvalikoimassa olekaan). * = 100 % merseroitua puuvillaa, 50 g / 280 m.

Ja sitten virkkuukoukku esille, tästä se lähtee:
1/3 Virkatut korvakorut: Viininpunaiset kukkaset 

Näitä purin ja virkkasin, purin ja virkkasin.. en edes tiedä montako kertaa aloitin alusta, jotta sain mieleisen koon ja mieleisen terälehtimuodon (kuvassa luulisin viimeisin versio, haha). Kovasti yritin kuudella terälehdellä mennä, mutta aina se lähti liikaa kupruileen. Kun pudotti yhden sakaran pois, muodosta tuli mielestäni aika bueno. 

Aloittelevan virkkaajan ei tarvitse säikähtää, nämä valmistuvat sukkelaan! Kukissa on vain neljä kerrosta! 
Tee näin: 
1. krs: Tee taikasilmukka ja virkkaa 3 kjs + 9 p renkaaseen, sulje krs ps:lla.
2. krs: *2 ks, 12 kjs, 1 ks edelliseen ks:aan (eli samaan)*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla.
3. krs: *3 puolip, 5 p, nirkko, 5 p, 3 puolip*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla.
Nyt kukka voi näyttää kovin hataralta, mutta ei haittaa - viimeinen krs viimeistelee ja vahvistaa reunat.
4. krs: Virkkaa reunojen ympäri kiinteitä ketjusilmukoita; 1 kjs jokaiseen s:aan, terälehtien väliin voi tehdä myös yhden kjs:n 2. krs:een asti ulottuen. Päättele.

Lyhenteet: kjs = ketjusilmukka, p = pylväs, ps = piilosilmukka, ks = kiinteä silmukka, puolip = puolipylväs, 
nirkko = tee 3 kjs ja ps ekaan kjs:aan.
Tässä näkee eroa ennen ja jälkeen viimeisen viimeistelykerroksen. Tykkään nykyisin noista päälle tehtävistä kiinteistä ketjusilmoista. Ne on helppo tehdä ja ne ikään kuin huolittelevat monet reunat aika sievästi. Eivät tuo leveyttä, eivät kiristä liikaa, mutta antavat mukavasti vahvuutta ja ryhtiä reunoihin.
Ja sitten seuraa kukkien kovettaminen!

Se hoituu näppärästi ihan vaan vesi-liima-seoksella. Ohjeet kovettamiseen voit lukea lehtikorvis-postauksestani (jossa myös virkkausohje lehtikorviksiin!). Ks. ohjeet tästä.

Halusin jättää kukkiin hiukan kaarevuutta, joten en painanut kukkia ihan litteäksi. Ovat näin elävämmät, eikö?
Korvikset kuivuvat ja kovettuvat alta vuorokauden. Sitten niihin voi liittää välirenkaat ja korvakorut. Jos välirengas ei meinaa mennä kovetetun kohdan läpi, voi paksulla neulalla avittaa reikää välirenkaalle.
Viininpunainen lanka testattu, joten pitihän valkoinenkin kerä korkata! Virkkasin siitä ihan pkkuruiset kukkaset. Nämä ovat niin pienet, että niihin riittää kaksi kerrosta. Ja aikaa vain silmänräpäyksen verran.

2/3 Virkatut korvakorut: Valkoiset minikukkaset 

Tee näin: 
1. krs: Tee taikasilmukka ja virkkaa 1 kjs + 11 ks renkaaseen, sulje krs ps:lla.
2. krs: *1 ks + 1 puolip +1 p samaan s:aan, 1 p + 1 puolip + 1 ks samaan s:aan*, toista *-* koko krs, sulje krs ps:lla.

Ja sitten ne ovatkin valmiit! Näitä minikukkia ei tarvitse kovettaa. Ne voi suoraan liimata esim. kontaktiliimalla leveisiin nappikorvakorupohjiin.
Kerta kiellon päälle, tässä tulee vielä kolmas pari!

Pinkit pyöreät kukkaset virkkasin aiemmin keväällä. Näissä on lankana Perfect Crochet Maxi (100 % puuvillaa, 100 g = 650 m), mutta hyvin käy myös Sugar Rush tai ihan mikä vain tiukkakierteinen virkkauslanka. Perfectin langalla ja 1,1 koukulla tulee noin 4 cm halkaisijaltaan olevat kukat.

3/3 Virkatut korvakorut: Vaaleanpunaiset kukkaset 

Tee näin: Virkkaa 10 kjs, sulje ps:lla renkaaksi. 
1. krs: Virkkaa 20 ks renkaaseen, sulje krs ps:lla. 
2. krs: *1 p (korvaa 1.p 3 kjs:lla), 2 kjs, jätä 1 s väliin*, toista *-* koko krs. 
3. krs: *1 ks, 2 ks kjs-kaareen*, toista *-* koko krs. 
4. krs: *4 kjs, jätä 2 s väliin, 1 ks*, toista *-* koko krs. 
5. krs: *1 ks, 1 puolip, 2 p, 1 puolip, 1 ks*, toista *-* jokaiseen kjs-kaareen. 
6. krs: Virkkaa reunojen ympäri kiinteitä ketjusilmukoita; 1 kjs jokaiseen s:aan.

Koveta kuten edellä ja liitä kuivumisen jälkeen välirenkaat ja korvakorukoukut.

// Ohje julkaistu myös keväällä 2020 Kauneimmat Käsityöt -lehden Virkkaa-ekstrassa.
Yllätyin tästä kolmikosta. Ajattelin, että viininpunaiset korvikset ovat ihan best, koska yleensä ihastun aina niihin, jotka ovat kooltaan suurimmat. Mutta nyt sydän sykkii näille herkille nappikorviksille! Ehkä se on merkki siitä, että välillä taas maistuisi kooltaan pienemmät korvikset. 

Mikä on suosikkikukkapari näistä kolmesta? 

Kerrothan myös, jos ohjeissa on epäselvyyttä, autan mielelläni.

(Eikö olekin muuten hieno seinäkoriste tuolla taustalla? Yksinäinen henkari. Ois voinut photoshopata pois, mutta menkööt. On siinä silmäpussit, suttunuttura ja kulahtanut kotipaitakin. Vinkkura henkari sopii hyvin joukkoon.)

3 kommenttia:

  1. Löysin blogisi äskettäin ja olen seurannut nyt innolla! Luulin olevani (äitini lisäksi) ainoa, joka parsii alushousuja, joten se asia lämmitti erityisesti, heh!
    Nuo valkeat pikkukorvikset on lumoavat, teen tyttärelleni sellaiset! Onko vinkkejä järkyttävän rumien pussilakanoiden jatkokäyttöön? Yritin pelastaa värjäämällä (ovat alunperin verhot), mutta kamaluus vain tuplaantui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet löytänyt tänne - tervetuloa mukaan! :) Ihanaa myös, että ihastuit kukkakorviksiin, kiitos!

      Jos pussilakana on niin ruma ettei siitä voi edes kauppakassia ommella niin silloin varmaan käyttäisin jossain vuori- tai "tuki"kankaana. Tai ensin tarjoaisin jollekin muulle, jos jonkun muun silmissä ne oliskin tosi kivat :) Viimeisenä vaihtoehtona on myös matonkuteiksi repiminen.

      Ps. kalsarit parsitaan/ommellaan aina niin kauan, kunhan jalassa pysyvät! :D

      Poista
  2. Ihanan suloisia ja juhlavia korviksia! Kiitos ohjeesta, seuraavana harjoittelulistalla :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.