Sivut

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Kirjailtu ja parsittu sydämillä

Valentine Week* osa kolme!

Sydänhommelit jatkuvat ja niitä tulee nyt kerralla ihan tuplana - laitetaas parsien syrämmillä!

* Ystävänpäivän kunniaksi lämpöä ja lempeyttä Valentine Week -teemaviikolla. Katso teeman jo julkaistut osat: Virkattu polettisydän / Neulottu Sydän nurjallaan -tiskiliina

Idea 1/2: Kirjailtu sydämillä

Minulla on tämmöinen vanha, kauhtunut tunikamekkomikälieasia. Ostin sen alkujaankin käytettynä kirpparilta. Se on jo ihan läpeensä nukkaantunut ja kulahtanut. Niin ohut, että kohta kuultaa läpi. 

Mutta se on silti jatkuvassa käytössä. Niin kulunut ja siks just niin lutunen yöpaitana. Väljyyttä on vaikka kahdelle, joten tällä on just ihana nukkua, ei ainakaan kiristä ja kurista heti, jos vähän kääntyilee.

Ja nyt siihen tuli rintamukseen silmäpako! (Vai voiko paitaan sanoa tulevan silmäpako kuten sukkiksissa?)
Silmäpako oli ihan pahuksen pieni, mutta pelkäsin että katkennut lankalenkki lähtee leviämään ja se olisi paidalle byebye. Ensin ajattelin vain kursia parilla miniminiompeleella silmäpakoa, mutta kuten yleensäkin pienen reiän korjaaminen kaikkeen trikoon aiheuttaa vain epämääräisen pienen pallon, joka sattuu entistä enemmän silmään. Varsinkin tällaisessa mitään sanomattaman sävyisessä paidassa, jonka väri ei ole valkoinen, harmaa eikä beige.. että millä langalla sitä minireikää sitten edes yrittäisi sulkea?

Ratkaisuna oli: se mitä ei voi poistaa näkyvistä, sen voi peittää piiloon! 

Ja siitä se lähti. Paita kirjailukehykseen ja alle luonnospiirros, siitä piirsin hahmotelmaa läpi valoa vasten ja kirjailin kuvion tosi pienin etupistoin yksinkertaisella langalla.
Olen supertyytyväinen lopputulokseen! 

Näin pienen kirjailun kanssa olisi voinut helposti tulla suttuista jälkeä. Onneksi maltoin keskittyä ja tehdä tarpeeksi pieniä pistoja. Alkuperäinen silmäpakofiksaus jäi sopivasti peukaloiden yhtymäkohtaan "kynsien" alle piiloon ilman, että päälle tuli mitään epämääräistä lankapalloa. Jeij!

Jos tykkäsin jo alkujaan raihnaisesta yöpaidastani, nyt tykkään siitä vieläkin enemmän kirjailun myötä.
Idea 2/2: Parsittu sydämillä

Paidan kirjailusta sain aasinsillan vanhoihin nahkalapasiini. Niissä oli peukalossa nyrkin kokoinen repeämä, jonka parsin umpeen (ja ei siitä rumasta tikkikorjaamisesta sen enempää). Lapasessa oli myös saumassa just-ihan-kohta alkava tuuletusaukko. Vähän jo viima pukkas sisään kylmää. Äkkiä parsintaa päälle!
En tahtonut vetää ihan vain saumaa yhteen. Alkoi olla toinen puoli jo sen verran kulunutta, että tuskin perinteinen sauman korjaus olisi pitkälle kantanutkaan.

Mutta kokeilin tällaista Instagramissa joskus näkemääni reiän paikkaamista. Ensin viivoja pystyyn niin, että pistot eivät mene vuoren sisälle asti vaan lanka kulkee vuoren ja päällisen välissä etteivät sormet tartu lapasen sisässä lankalenkkeihin. Sitten toisella värillä poikittain joka toisen langan yli ja joka toisen langan ali.
Tuli aika hauska korjaus eikö! Ja toteutuskin oli hauskaa, vähän jotain uutta. Pinnasta tuli kivan tasainen ja napakka. Lopuksi pistelin reunoista myös nahkaan kiinni, ettei sydänkuvio jäänyt avoimeksi reunoista. 

Parsimisen kestävyys jää nähtäväksi. Tosin nämä ovat lapaset, joita käytän vain koiran ulkoiluttamisessa (niin sanotut *askatushanskat), koska olen niin miljoona kertaa koiran jätöstä poimiessa onnistunut pudottamaan käsineeni joko oman tai tuntemattoman koiran jätöksen päälle... (Tiedän, ällöttävää.) Joten *askatushanskat ovat hyvät just tällaisina, kun ne ovat vanhat ja ovat jo niin moneen kertaan pesukoneessa pyörineet ja ei ole vaaraa, että enää siitä enempää kutistuisivat tai rumentuisivat.
Että syrämmellistä parsimista sinne vain!  

2 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.