Sivut

maanantai 26. huhtikuuta 2021

DIY: Pienen budjetin ramppi koiralle

Koiravanhus Cora sanoo teille moi!

Mitäs mummolle kuuluu? Cora on jo 14-vuotias. Todellakin siis vanhus. Ja vanhalla on vanhuksen vaivat. Cora liukastui (ja kompuroi heti perään portaissa) ja sen jälkeen on ollut ontumista, kipuilua ja sen myötä aika raskas kevät. Huoli oli kova - ja pelko myös, että nytkö se on se eutanasian aika. Ihana neurologi kuitenkin sanoi, että levolla ja pidemmällä kipulääkekuurilla voidaan selkäkivut vielä selättää. Niin elämäniloiseksi koiraksi sanoi. Ja sitähän Cora kyllä on!

Joten levolla ollaan menty. Kaikki pokkurointi, hyppely ja säntäily on ollut ja on vielä pannassa. Helpommin sanottu kuin tehty, mites pidät hyppyrotan vain lattiatasolla? Piti pistää kotia vähän uusiksi, mm. blokattiin pääsy sohvalle ja korkeasta sängystä otettiin jalat kokonaan pois. Tosin se ei riittänyt, Cora silti yritti hypätä patjalle.


Ajattelin, että jos sitä on koiralle vuosien aikana jo kahdet portaat* tehty niin kyllähän se ramppikin onnistuu! 

DIY: PIENEN BUDJETIN RAMPPI KOIRALLE

Lähtökohtana portaiden tavoin oli ihan peruspahvilaatikot. Plus sopivasti roskakatoksessa oli jonkun hajonnut tai hajotettu hylly. Kaksi hyllytasoa kainaloon ja siitä se ajatus sitten lähti!

*Ekat portaat kyhäsin, koska Cora mursi varpaan ja oli myös hyppykiellossa. Portaat jäivät kiellon jälkeenkin käyttöön vanhenevan koiran turvaksi. Toiset portaat tein, kun ostettiin edellistä korkeampi sänky. 
Ks. portaat 1 / portaat 2.
Hyllytasojen leveys oli pikkukoiralle just hyvä. Pituuskin melko hyvä (5 cm olisi voinut olla pidempi, mutta tähän oli tyytyminen). Yhdistin levyt yhdeksi kappaleeksi vanhalla pilalle menneellä taulupohjalla (=periaatteessa vahvaa kartonkia). Kiinnitin pohjan levyihin niittipyssyllä.

Sitten laskelmoin mihin kulmaan ramppi on saatava ja millä korkeudella patja on. Niiden mittojen mukaan muotoilin kahdesta sisäkkäin laitetusta laatikosta korokkeen. Pahvilaatikot on vain pakkausteipillä laitettu kasaan (sisällä poikittain tukipahvia pari palaa). Laatikko on kuvassa vielä irrallinen levystä.
Hyllytasot eivät tietenkään sellaisenaan käyneet, vaan niitä piti vähän päällystää. Suihkin päälle puuliimaa sinne tänne ja ja leikkelin päiväpeittoprojektista jääneistä suikaleista pehmukkeen. Hyvä, onkin ollut vaikea käyttää noita paloja mihinkään niin sain niitä tähän pois kuleksimasta!
Sitten pingotin päälle jotain sisustuspuuvillaa. Niittipyssyllä kiinnitin levyn alapuolelle. Pahvilaatikot myös päällystin sisustuskontaktijämäpaloilla. Lopuksi yhdistin levyn ja laatikkovirirelmän. Koska levyn alla oli kartonkia, kiinnittämiseen sopi hyvin puuliima. Annoin kuivua hyvän aikaa painon alle tuettuna.

Kangasvalinta oli kuitenkin siinä mielessä huono, koska se osoittautui koiran tassuille jokseenkin liukkaaksi. Asetin tähän vielä päälle tummaa liukuestemattoa. Se pysyy päällä ihan ilman kiinnittämistä - mikä on hyvä, koska sitten kun ramppia ei enää tarvitse, voin käyttää liukuesteen jossain muussa. 

Ja näin se käy!

Alkuun Cora oli vähän epäileväinen ja ei hahmottanut ramppia. Yritti hypätä sen vierestä tai jopa yli. Mikä oli vähän turhan reipasta kipulääketokkuraiselle koiralle. Nyt mennään jo maltilla. Välillä pitää kuitenkin herkuin muistutella miten sitä ramppia rauhallisin askelein kuljettiinkaan.
Ja onhan se niin hyvä ja liukumaton, että siinä voi vaikka vähän istuskella!

Aika hyvä, väliaikainen ramppi jämämateriaaleista, dyykatuista hyllylevyistä ja muutaman euron liukuesteestä. Ensin ajattelin, etten julkaise tätä ollenkaan blogissa, mutta ehkäpä tästä on apua myös jollekin muulle selkä- tai jalkaongelmaisen lemmikin omistajalle?

Nyt lepokuurin puolessa välissä Cora voi jo vähän paremmin ja selkeästi sillä on välillä tosi tylsää, kun ei pääse pitkille lenkeille ja lelutkin ovat edelleen karenssissa. Mutta näillä mennään ja seuraillaan mummon vointia. Pitäkää mummolle peukkuja!

6 kommenttia:

  1. Meilläkin on ollut pahvista rakennetut rappuset koiravanhusta varten. Oli kyllä toimiva ratkasu!
    Toivottavasti Cora vielä kuntoutuu ennalleen ja jaksaa vielä tovin elämää :)
    Irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kuulla, että pahvirappuset toimivat myös teillä :) Ainakin tällä hetkellä näyttää ihan lupaavalta Coran kuntoutuminen :) kiitos!

      Poista
  2. Tosi siistin näköinen, vaikka on "aarteista" kasattu :)
    -G

    VastaaPoista
  3. Tulin katsomaan miten onnistuu, kun elämä on mennyt siihen malliin, että täytyy avittaa talon vanhaa rouvaa. Tuo on tosi siisti joten päätin ettää minä teen myös, kiitos👍👍👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että autat ikääntynyttä koirakaveria :) täällä ramppi edelleen käytössä! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.