Sivut

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

DIY: Pehmopallo koiralle.

Meidän Cora on tänään jo kaksitoista vuotta!

Uskomatonta, onko siitä todella jo niin kauan? Rehellisesti sanoen en olisi uskonut, että toinen olisi vielä täällä. Ensimmäiset kahdeksan vuotta olivat helppoja, sen jälkeen tuli terveysongelmia. Ensin tassumurtuma ja sitten syöpä. Leikkauksen jälkeen elinaikaa annettiin kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Tuo kaksi vuotta on ylitetty jo ajat sitten. Nyt olen vain kiitollinen siitä, että mummu voi hyvin ja on vielä täällä meidän ilonamme.
Ikä ei ihan hirveästi vielä vauhdissa näy. Nukkuminen maittaa, mutta vielä leikityttää kovasti. Joka päivä otetaan leikkivillit. Cora on aina ollut innokas leikkijä. Kopitteleminen on ihan parasta. Siihen käy mikä vain pehmeä pieni lelu.
Pienet pallot ovat parhaimpia. Vähän tuommoiset lössykät, joista saa hyvin hampailla kiinni. Useampia erilaisia lettipötköjäkin olen yrittänyt tehdä vuosien varrella, mutta eivät nuo palloa kovemmat spötkylät ikinä kiinnosta.
Coralle on kiva ostaa ja tehdä pehmoja, koska teurastusleikit eivät kuulu Coran persoonaan. Kääpiöpinserit ovat luonteeltaan lelurakas rotu. Yhtään lelua Cora ei ole tahallaan aukaissut. Lelut menevät rikki vain käytön myötä.

Päivän kunniaksi tein uuden pallon tilkuista.

Klassikkoleluun trikootilkut ovat parhaimpia. Tai oikeastaan mikä vain vähän joustava ja tiheä kangas käy. Collegetilkut ovat myös hyviä. Luulisin, että isommalle koiralle myös hiukan joustava demin voisi olla aika kiva.
DIY: Koiralle pehmopallo tilkuista

Tarvikkeet: Trikootilkkuja, sakset, täytevanua, (pala sukkahousua; ks. vinkki!), ompelukone/saumuri, ompeluneula ja -lankaa, paperia ja kynä.

Tee näin:
1. Piirrä ja leikkaa symmetrinen pisara/terälehti kaavaksi.
2. Leikkaa kaavan avulla yhteensä kuusi kangaskappaletta. Lisää tarvittaessa saumanvarat.
3. Ompele palat yhteen. Ompele ensin saumurilla tai joustavalla suoralla ompeleella kahden kappaleen reunat oikeat puolet vastakkain. Yhdistä toiseen kolmas ja jatka kunnes kaikki kuusi kappaletta on ommeltu. Jätä viimeiseen saumaan kääntöaukko. Käännä pallo oikeinpäin.
4. Vinkki: Ennen täyttämistä, leikkaa pätkä sukkahousua täytteen ja vuoren väliin ns. välivuoreksi. Käytän usein sukkahousua koiranleluissa apuna. Se hidastaa vanun pursuamista ulos (ja pääsyä koiran suuhun) niissä tapauksissa, jos sauma ratkeaa. Lelu on myös helpompi parsia kasaan, jos täytteet pysyvät sisällä.
5. Kiristä langalla sukkahousupätkän toinen reuna suppuun. Käännä nurin ja työnnä pallon sisään. Jätä suu aukon reunaan. Täytä pallo.
6. Kiristä aukot. Ompele ensin sukkahousun aukko umpeen ja sitten vasta pallon aukko. Käytä pieniä ja tiheitä ompeleita niin ne eivät tartu hampaisiin niin hyvin.

Valmista! Sitten leikkimään!
Kesken leikkituokion Cora hylkäsi uuden pallon ja haki vanhan ja virttyneen tilalle. Meni polleana sohvalle eikä suostunut antamaan palloa. Jahas, ei ollut sitten vanhan pallon voittanutta.

Hyvää syntymäpäivää pikkukaverini. Olkoon edessä vielä lukuisia uusia palloja!

// Ks. lisää ideoita koiralle näistä postauksista: 10 ideaa koiralle / Koiran portaat vol 2. / Koiralle pyöräkori.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut Coralle ja rapsutuksia!

    T: H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäiset kiitokset Coralta! ;) Rapsutuksia Cora saa onneksi ihan joka päivä <3

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.