tiistai 29. tammikuuta 2013

Muotovalioiden kirja.

Herättelen uinahtanutta lankailuhimoa tälle vuodelle selailemalla ihania virkkaus- ja neulekirjoja. Käsiin sattui muun muassa tämä ihana Muotovaliot - Neulo oma koira-kirja (Sally Muir; Joanna Osborne, suomentanut Kati Lampela. Karisto 2011). On niin hellyyttävän ihana opus, että kurkistetaan sivuille:
Monta koirarotua, kullekin selkeät ohjeensa, söpöt kuvat ja kuorrutteena vähän nippelitietoa roduista.
Yksi suosikeistani taitaa olla tämä ranskanbulldoggi - mikä ruttunaama ja nöpö häntä! Neulemallien tekijät ovat kyllä suoranaisia neroja, kun ovat pystyneet luomaan niin todenmukaisia otuksia. Itse en taida edes uskaltaa lähtä kokeilemaan vasta-aloittelijan tasoisilla silmukoillani näitä pehmoja. Sen tietää, että itku siinä tulis, kun tuloksena olisi vain joku sekarotuisen möykyn ja pölypuudelin risteytymä.
Mutta tässä voisi olla visio siitä, mistä olen aina puhunut: kääpiödalmatialainen. Olen sitä mieltä, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos jalostettaisiin vielä yksi koirarotu. Eihän kukaan voisi vastustaa alle polven korkuisia dalmatilaisia? Sitä odotellessa, keskityn meidän perheen omaan kääpiöpinseriin:
"Eikö se lumi jo lopu, kohta ei näe enää pihalle!"

13 kommenttia:

  1. Moikka! :)
    Mistähän tuollaisen ihanan kirjan voisi ostaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsasta lähin Suomalainen kirjakauppa ja Akateeminen kirjakauppa - kummassakin muistaakseni olen nähnyt ainakin aikaisemmin olevan myynnissä (kirjahan on julkaistu vuonna 2011). Jos ei näistä löydy niin ainakin netistä saa, esim: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512354357&gclid=CLSx2YXijbUCFY98cAodbTYAnA

      Poista
  2. Itse olen lainannut kyseisen kirjan kirjastosta, ja neulonun kaksi koiraa.
    Corgin ja mäyräkoiran.
    Corgista tuli vähän epämääräisen näköinen, mutta mäyriksesta jo melkein mallinmukainen, kun tiesi vähän paremmin mitä tehdä:)!

    Reippaasti kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, olet tehnyt juuri ne kaksi, joita itse ajattelin "jos uskaltaisin kokeilla, nämä tekisin ensimmäisinä" :) Ehkä vielä joskus rohkenen, ohjeethan eivät mihinkään katoa ;)

      Poista
  3. Löytyykö kirjasta cavalier kingcharlesinspanielia tai kingcharlesinspanielia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt satavarma ole (kirja ei ole tässä hollilla tarkistettavaksi), mutta luulen ettei roduissa ollut yhtään spanielia. Kaikki ohjeiden koirat näkyy postauksen toisessa kuvassa. Mutta varmasti kahta rotua yhdistelmällä pystyisi luomaan myös jommankumman spanielin! :)

      Poista
  4. Onpa hauskan näköinen kirja. Tuli heti mieleen ystäviä, jolle pitää tästä vinkata ja eikös nämä voisi sopia käsityötunneillekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti voisi sopiakin, tuntien oppilaiden taidot kuitenkin huomioon ottaen :)

      Poista
  5. Minulle sopisi hyvin tuollainen neulottu ranskanbulldoggi, kun en oikeaa sellaista voi saada (ja ranskikset on mun lempparikoiria) - tosin veikkaanpa, ettei mun taidot todellakaan riittäisi sellaisen tekemiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa voisin sanoa! :) Vielä kun joku tekisi ohjeista virkatut versiot, niin sitten olisi mahdollisuuksia onnistuakin koirapehmojen tekemisessä..;)

      Poista
  6. Voi että, minulla on ranskabulldoggi ja olen niiiiiiiiin rakastunut siihen rotuun, se on niin seurallinen ja iloinen (vaikkakin läheisyydenhaluinen) ja tuollainen olisi ihan karkkia jos tuollaisen saisi :) täytyypä etsiä kirja ja kokeilla, vaikka 13 olenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa ajatella, että ikä olisi esteenä! Nuorenakin voi osata ja opetella vaativia juttuja. Ehdottomasti käy kirjastosta tai (netti-)kirjakaupoista etsimässä kirjaa.

      Ps. Ranskikset ovat todella ihana rotu! Ehdottomasti yksi suosikkikoiraroduistani! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.