torstai 25. heinäkuuta 2013

MJ.

Ensin oli tennarit. Sitten tuli tilaus. Pulpahti inspiraatio. Käynnistyi kustomointi. Ja tässä näette tuloksen:
Pieni pilkahdus. Se on naama! Mutta kenen kasvot niissä on? Annan vinkin: kyseessä on popin kuningas.
Se on jotain räiskyvää, joten värikästä. Jotain vauhdikasta, jotain jonka tanssimuuvit tulivat legendaksi.
Kyllä, se on Michael Jackson! Tilaajan toiveena oli toisen kengänpuolikkaan kasvokuva sekä nimen näkyminen. Värit rajoitettuna keltaiseen ja punaiseen. Taustoitus ja toisen kengän kuvitus tuli minulta. Oman haasteensa tilaukseen toivat kenkien merkki-brodeeraukset (ks. ensimmäinen kuva). Onneksi sain joten kuten ne piilotettua hiuksiin ja a-kirjaimen taakse. Kasvot olivat minun mounteverestini, jouduin maalaamaan ne todella monta kertaa. Vieläkin jäi jotain pieleen, mutta oli parempi lopettaa siinä pisteessä, kun ei enää osannut tehdä jäljestä parempaa. Kyllä siitä kuulemma tunnistaa ketä kuva esittää.
Ja kovasta Michael Jackson fanista tuli erittäin tyytyväinen! Se on tärkeintä se. Kun tilaaja on tyytyväinen, on myös tekijä erittäin tyytyväinen. Onnistunut työ, kyllä näillä kengillä kelpaa moonwalkata.

18 kommenttia:

  1. Ihan MIELETTÖMÄN upeet!!! <3 Mulla on ton miehen nimikirjaimet tatuoituna ihoon. Teetkö toiset tennarit samasta aiheesta, jos tilaisin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu :) toki voin tehdä, kunhan toteutus ja tyylit pysyvät toisistaan erilaisina niin tilaukset pysyvät uniikkeina :) jos olet kiinnostunut, laita minulle sähköpostia madamblog@luukku.com.

      Poista
  2. Vau, upeat kengät taas kerran! :)

    VastaaPoista
  3. WAU ! Tosi mageet ! Olet todella taitava :) Miettisin juuri osaisitkohan piirtää omat idolini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) sehän riippuu täysin kuka/ketkä ovat sinun idolisi ;)

      Poista
  4. Wwou! Onpa upeat! Kelpuuttaisin koska tahansa itselleni, vaikka michael jackson ei edes omiin suosikkeihin kuulu. Vaikka toki arvostan häntä ja noi kengät on omasta mielestäni täydellinen hatunnosto edesmenneelle herralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo on tosi kivasti sanottu, hatunnosto kommentillesi :)

      Poista
  5. Noi on tosi hienot! :) itekki oon miettiny et tekisin ittelleni tennareihin jonkun kuvion tai jotain mutta se idea on vielä puolitiessä! :)

    VastaaPoista
  6. Henkeen ja vereen MJ-fani täällä aivan kateellisena katselee näitä kenkiä. Tosi makeet ja maalaus onnistui oikein hyvin. Erittäin tunnistettava Michael :)
    Löysin blogisi ja olen selaillut sitä ja bongaillut tosi kivoja tuunausohjeita, itsekin kun haluaisin sitä enemmän osata harrastaa. Kiitos hyvistä vinkeistä, korurasia lähtenee varmaan toteutukseen niillä kankaalla päällystetyillä paperirullilla. Karttapussukka ohjeestakin sain inspiraation, kun kotona on jemmassa vanhoja karttoja kaupungeista missä on tullut matkusteltua, niin pitää niillä vaikka päällystää se korurasia.
    Kiitos siis inspiraatioista, niitä kun ei tunnu meikäläisen päästä luonnostaan syntyvän. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piipa! Kiitos! :) aivan mahtavaa, että olet löytänyt inspiraatiota! Toivottavasti innostut kokeilemaan jatkossakin erilaisia ideoita. Kartalla päällystetystä korurasiasta tulee varmasti tosi kiva, voin jo ihan nähdä sen miltä se näyttäisi! :)

      Poista
    2. Pengoin jo heti eilen vanhoja Lontoon karttojani, mutta olivat pirut niin huonossa kunnossa ettei niistä oikein viiti mitään tehdä. Toisena vaihtoehtona Berliini, mutta haluaisin tehdä Lontoosta kun siellä olen enemmän käynyt ja on muutakin Lontoo-kamaa kotona. No onneksi olen joulukuussa menossa taas Löndöniin, niin voin sieltä napata hotellista taas ilmaisen kaupungin kartan ja käytän vaikka sitä sitten korurasian päällystämiseen.
      Tulipa mieleen, että laitanpa tässä samalla linkkini oman blogini tuunauspostaukseen, kun oon jotain saanu joskus aikaiseksi :) http://fanitus.blogspot.fi/2013/07/viikon-fanitus-tuunaus.html

      Poista
    3. Olen vähän kade, kyllä mullekin kelpaisi joulukuussa reissu Lontooseen! Täytyypä käydä vilkaiseen postauksesi, kiitos vinkistä :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.