tiistai 20. lokakuuta 2015

Minimalistinen tuikkuteline.

Minimalistiset kynttilänjalat ja -telineet taitavat olla muotia, ainakin niitä kovin silmäni bongaavat. En tosin enää paikallista missä liikkeessä näin (ehkä kenties Perobassa?) yhdenkin metallisen kynttilätelineen, jonka muotokieli jäi kovin mieleen.. Se jäi kummittelemaan niin, että oli pakko kokeilla saisiko toteutettua köyhänmiehen-versiota..

Tee-se-itse-version tarvikkeina ovat pesulavaateripustin eli (kuten meilläpäin sanotaan) hengari ja kaksi pienen lasipurkin kantta laskeutumisalustaksi. Työvälineinä vahva liima ja liimaakin vahvemmat pihdit/tongit.
Ja sitten eikun vääntelemään hengaria auki! Tässä kuva loppusuoralta ennen mutkien suoristamista ja "alustan" tasaamista. Päät käänsin pienesti spiraaleille ja liimasin niihin kannet paikoilleen.
Ja tässä lopputulos! Kyllä se on jotain mitä mielessä kaavailin. Ja hyvin löytyi painopiste, pysyy hyvin pystyssä! Silti laitoin nyt alkuun ihan vain led-tuikut paloturvallisuuden vuoksi. Ettei kävisi oikeilla tuikuilla köpelösti.
Nuo ledit tuikkivat kuten oikeat liekit, joten näyttävät oikeasti aika aidoilta hämärällä. En nyt kuitenkaan malttanut odottaa hämärää kuvatessani telinettä. En myöskään malttamattomana odottanut, että liima olisi kuivunut sataprosenttisesti, jotta olisin voinut suoristaa toisen varren. Menkööt, suoristan sitten huomenna. Köyhänmiehen-versio malttaa odottaa huomiseen.

12 kommenttia:

  1. Hyvä toteutus köyhän miehen versiona. Enpä ole tuollaisiin telineisiin törmännutkään aiemmin.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana ja sympaattinen! Mun mielestä ihan älyttömän kivan näkönen! Ja ledikynttilät sopii hyvin,tulee sellanen hauska piirroskuvamaisuus mieleen :) Kivan pelkistetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) piirroskuvamaisuus on kyllä totta, kuvaa telinettä ja led-tuikkuja hyvin :)

      Poista
  3. Vau, tosi hieno! Eikä kyllä arvais valmistusmateriaaleja ihan ensivilkaisulla (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) hyvin ovat materiaalit muuntautuneet toiseksi ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.